Älyvaloa kotiin

philips-hue0

Välillä vähän sisustusjuttua, näitä ei ole viimeaikoina hirveästi ollut. Tästä aiheesta kirjoitettiin ensimmäisen kerran blogiin jo yli kuusi vuotta sitten: Miksi kodin valaistuksessa käytettävien lamppujen sävy on niin keltainen ja miksi vaihtoehtoja ei meinaa löytyä? Hehkulampusta kellertävä sävy tuli luonnostaan, niitä on kuitenkin nykyään jo vaikea saada ja muita vaihtoehtoja tullut tilalle. Uusissa energiansäästö- ja LED-lampuissa on moni asia huonommin kuin hehkulampuissa, mutta tekniset esteet valkoiselle valolle ovat poissa. Varsinkin LEDeissä on käytännössä rajattomat mahdollisuudet tuotettavan valon sävyn suhteen. Päivänvalo on edelleen haaste spektrin laajuuden suhteen, mutta lähelle päästään.

Mutta miksi silti kauppojen hyllyt tursuavat sitä samaa hehkulampun sävyä? Lamppu kuin lamppu – tekniikasta riippumatta – on 2700 Kelvinin värilämpötilalla. Valikoimista löytyy yleensä listattuna aavistuksen valkoisempaa 3200 K sävyä, mutta hyllyistä ei. Sähkötukuissa valikoima on ihan toinen, mutta sinne ei taas tavallisella kuluttajalla ole mitään asiaa.

philips-hue1

Meillä tykätään, että kotona keinovalokin on valkoista. Norm 69:ssä on edelleen se sama päivänvaloa tuottava energiansäästölamppu, mutta muihin on vaihtoehdot olleet vähissä. Pari viikkoa sitten kolme neljästä kylppärimme halogeenispotista (GU10) päätti lopettaa toimintansa melkein samanaikaisesti. Ajattelin, että nyt pitää ottaa asiakseen löytää valoisempaa valoa sinne. Ravasin kaikki mahdolliset kaupat läpi, mutta mitään ei vaan löytynyt. Kunnes sitten päädyin lukemaan jotain juttua “älyvaloista” ja löysin sieltä Philipsin HUE -tuoteperheen.

Philips HUE on kännykällä ohjattava älykäs valojärjestelmä, johon voi kytkeä yhteensä 50 lamppua. Lamppuja voi himmentää ja niiden värisävyä voi säätää kaikissa mahdollisissa väreissä. Systeemi pohjautuu avoimeen ZigBee-standardiin, joten tulevaisuudessa on mahdollista, että myös muiden valmistajien tuotteita voisi liittää samaan järjestelmään. Ainakin iPhoneen / iPadiin on jo paljon erilaisia sovelluksia millä valoja voi ohjata, Philipsin oman lisäksi. Monelle tämä tekniikka on varmaan tuttu Ambilight-televisioista ja heräämisvaloista. Lamppuja saa toistaiseksi vain E27 ja GU10 -kantoihin, mutta ne riittäisivät meillä melkein kaikkiin valaisimiin.

Alkuun lähdettiin kuitenkin sillä kylppärillä, siellä kun alkoi olla pimeää. Ostettiin kolme 6,5 W GU10-lamppua ja kodin tietoverkkoon liitettävän keskusyksikön sisällään pitävä starter kit sekä yksi irtolamppu. Halpoja nämä eivät olleet, kun koko setti maksoi noin 250 euroa, mutta eipä ne tavalliset LEDitkään niin hirveän edullisia ole.

Valot on nyt olleet vähän toista viikkoa käytössä, joten jotain käyttökokemuksiakin uskaltaa jo kertoa. Käyttöönotto oli todella helppoa – lamput paikoilleen, keskusyksikkö verkkoon ja töpseliin, ohjelman lataus iPadiin sekä nopea mobiililaitteen ja keskusyksikön paritus. iPadiin asennettava App on todella selkeä ja sillä saa helposti muokattua valmiita ja luotua uusia tunnelmia. Jokaisen lampun värisävyn ja kirkkauden voi ohjelmoida uudelleen. Valmiit asetukset olivat kolmelle lampulle, joten alkuun meni hetken aikaa tajuta kuinka neljännen lampun sai mukaan. Lampuista voi muodostaa eri ryhmiä ja jokaiseen niistä voi tehdä omat tunnelmat. Alla muutama esimerkki.

philips-hue2

Eri väritunnelmien lisäksi Philipsin ohjelmalla on mahdollista aikatauluttaa valoja. Niihin voi säätä herätyksen, ajastaa valot vaihtamaan tunnelmaa, syttymään tai sammumaan tietyn ajan kuluttua. Muutoksen voi tehdä liukuvaksi, jolloin valot vaihtavat liukuvasti väriä. Sovelluksia on myös muita, meillä testiin menee ainakin Ambify, jolla saa ohjelmoitua musiikin tahtiin sykkivän bile-kylppärin. :)

* * *

PLUSSAA hyvistä säätömahdollisuuksista ja hyvästä valotehosta. 6,5 W LEDit vastaavat aika hyvin vanhoja 35 W halogeeneja teholtaan. Valon sävyn saa myös todella lähelle päivänvaloa. Voi myös ohjata usealla laitteella samanaikaisesti.

MIINUSTA siitä, että virrat pois ottaessa palautuvat aina tehdasasetuksiin eli siihen keltaiseen 2700K värilämpötilaan. Luulisi että ei olisi ollut mahdotonta suunnitella lamppuja niin, että olisivat pitäneet edellisen asetuksen. Tämänhän voi toki ratkaista ostamalla järjestelmän oman kaukosäätimen, johon voi ohjelmoida kolme asetusta. Esim. päälle / pois ja kaksi eri tunnelmaa. Kaukosäädin on vaan hirveän tyyris, maksaa 59 euroa.

philips-hue3 philips-hue4 philips-hue5

4 kommenttia juttuun "Älyvaloa kotiin"

Ihmiset eivät halua ostaa päivänvaloa vastaavia lamppuja, koska niiden valoa pidetään virheellisesti ”kylmänä” tai ”sinisenä”. Näin onkin, jos sellaisen yksinään sekoittaa hehkulamppujen sekaan. Jos koko huoneiston valaistus on värilämpötilaltaan yhteneväinen, ei kukaan vierasta päivänvaloa, eihän sitä vierasteta päivälläkään.

Itse vierastan päivänvalolamppuja jonkin verran siitä syystä, että led- ja loisteputkitekniikalla toteutettu valaistus on värintoistokyvyltään vielä kovin puutteellinen jos pysytään inhimillisissä hinnoissa.

Peter Streng kommentoi 03/01/15, 16.48

Mietiin samaa kun vessan valkoiset kaakelit eivät päässeet loistoonsa loisteputken keltaisessa värissä. Kiersin kauppoja, mutta koska peilikaapin loisteputki oli lyhyempää mallia ei tuollaista kylmemmän värilämpötilan lamppua löytynyt. Googlailin kuitenkin tämän http://www.suomenlamppupalvelu.fi/pages/fi/koti/uutiset.php puljun ja heidän myymälästään Leppävaarasta sai oikean kokoisen valaisimen kylmällä värilämpötilalla. Tarkoitus ei ole siis mainostaa, mutta kärsin siis samasta ongelmasta ja haluan oman ratkaisuni jakaa

Teemu kommentoi 08/01/15, 20.48

Peter: Kaikkien lamppujen saaminen päivänvaloa vastaavassa värilämpötilassa on melkoinen haaste, eikä luonnollista spektriä pysty keinotekoisesti tuottamaan millään. Käsittääkseni ledeillä päästään lähemmäille kuin muilla lampputyypeillä. Perinteisiin E27- ja GU10 -kantoihin alkaa jo olla valikoimaa, mutta hinnat on kovat ja kuluttajan kannalta myyntikanavat harvassa. Sekavalossa siis mennään.

Teemu: Hyvä tietää, pitää käydä joskus tutustumassa tuohon. Esim. Rexelin tukkujen kautta saa lamppuja monenlaisella kannalla ja monella värilampötilalla, mutta tuo kanava ei valitettavasti ole tavallisen kuluttajan käytettävissä.

Mikko kommentoi 09/01/15, 11.32

Meillä on jo pitkään ollut suuri osa kodin valaistusta Hue valoilla. Suosittelen Casambi sovellusta niiden ohjaamiseen. https://itunes.apple.com/app/casambi/id731859317
Sovellus on sekä sellaisena kätevä että myös antaa uusia luovia mahdollisuuksia kodin valomaisemointiin.

Lucy kommentoi 01/02/15, 11.30