Taimitorilla

Taimitorilla, © avaruusasema

Kävimme taas tänä vuonna Hyötykasviyhdistyksen taimitorilla Annalassa. Tungosta oli, mutta saimme kuitenkin melkein kaikki haluamamme taimet. Ainoastaan tomaattipensasta emme saaneet, sillä ne olivat ehtineet jo loppua ennen kuin pääsimme perille. Mikon sisko oli saanut viimeisen pensaan ja osasi kertoa, että tomaattipensaita on myynnissä lisää Hakaniementorilla. Pitää suunnata sinne jonain päivänä.

Taimitorilla, © avaruusasemaTaimitorilla, © avaruusasema

Ostimme tänä vuonna muutaman basilikan, oreganon, kähärä- sekä lehtipersiljaa, mintun sekä pari chilin taimea. Teimme oikeastaan vain täsmäiskun taimienmyyntipistelle ja lähdimme kotia kohti. Kahvilasta näytti saavan herkullisen näköisiä leivoksia, mutta emme jaksaneet enää jonottaa niitä. Osa taimien myyntikojuista oli valitettavan huonosti organisoituja ihmisen liikkumisen kannalta ja taimien löytäminen ja niiden luokse pääseminen oli varsin tuskaista. Onneksi keli oli kuitenkin mainio.

Taimitorilla, © avaruusasemaTaimitorilla, © avaruusasemaTaimitorilla, © avaruusasemaTaimitorilla, © avaruusasema

Parsapasta

Parsapasta, © avaruusasema

Parsa on kyllä niin hyvää! Sitä voisi syödä loputtomiin. Valmistimme taas yhtä lempi pastaamme, jota teemme aina keväisin. Siihen tulee vihreää parsaa, runsaasti tuoreita yrttejä ja tietenkin voita ja kermaa. Voiko mikään olla parempaa. :)

Parsapasta (2 annosta)

  • 6-8 kpl vihreitä parsoja
  • 2-3 valkosipulinkynttä
  • oliiviöljyä
  • 20 g voita
  • 2 dl kermaa
  • kourallinen tuoretta persiljaa
  • kourallinen tuoretta basilikaa
  • kourallinen tuoretta oreganoa
  • tagliatellea
  • suolaa
  • mustapippuria
  • (valkoviiniä)

Laita pastavesi kiehumaan. Poista parsoista puumainen varsi ja halutessasi kuori parsat sekä pilko ne muutaman sentin mittaisiksi paloiksi. Pilko valkosipulit ja kuullota niitä oliiviöljyssä pannulla hetki. Jos haluat, voit tässä kohtaa lisätä joukkoon tilkan valkoviiniä ja antaa sen kiehahtaa. Lisää joukkoon parsat, mutta säästä nuput. Lisää voi ja paista parsoja hetki voissa. Kaada joukkoon kerma ja anna kiehua hiljalleen. Keitä pasta ja lisää nuput kastikkeeseen, kun pasta on paria minuuttia vaille valmis. Hienonna yrtit ja lisää ne kastikkeeseen aivan lopuksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Yhdistä kastike ja pasta ja tarjoa parmesanin  sekä  tuoreiden yrttien kera.

Kävimme muuten tänään taimitorilla ja nyt meillä on kassillinen yrttien taimia. Lisää juttua taimitorista tulossa myöhemmin.

Jonty’s Ducks – viiniä ja ankkoja

Avondale Jonty’s Ducks, © avaruusasema

Luomuviinit ovat nostaneet vahvasti päätään esille viime vuosien aikana. Alkon valikoimassakin niitä näkee jo mukavan runsaasti. Viineissä luomuhan tarkoittaa sitä, että viljely on tehty ilman keinotekoisia myrkkyjä tai lannoitteita. Kemikaaleja (kuten sulfiitteja) saa kuitenkin käyttää viininvalmistuksessa. Luomu auttaakin ehkä enemmän tuotantoalueen elinkelpoisuuden säilyttämisessä eikä suuremmin maistu itse viinissä. Toki viinin ja rypäleiden kärsimä kemikaalikuorma on paljon pienempi kuin teollisesti tuotetun viinin osalta, jonka voisi kuvitella vaikuttavan, jos nyt ei makuelämykseen niin viinin nauttimisen kokonaisvaikutukseen ihmisen keholle.

Meille tuli mahdollisuus tehdä pienimuotoista yhteistyötä Etelä-Afrikkalaisen Avondalen viinitilan luomu-viinejä Suomessa edustavan jakelijan kanssa ja mielellämmehän tähän viininystävinä lähdimme.

Avondale Jonty’s Ducks, © avaruusasema

Luonnonmukaisia ja biodynaamisia menetelmiä viiniensä tuottamisessa käyttävä Avondalen viinitila on vielä suhteellisen nuori tila (perustettu 1997), joka siirtyi luomutuotantoon vuonna 1999. Tila on perheyritys, jota pyörittää pariskunta Johnathan ja Ginny Grieve. Viinituotannossaan tila soveltaa itse kehittämäänsa BioLOGIC® -lähestymistapaa, jossa yhdistetään luomu- ja biodynaamisen viljelyn toimintatapoja uusimman tekniikan kanssa.

Meillä maistettavana olleen Avondalen Jonty’s Ducks -punaviinin nimen taustalle kätkeytyy yksi tilalla noudatettava hauska viljely-rituaali. Tilalla viiniköynnöksille hyvin haitallisten etanoiden torjunta on nimittäin hoidettu poikkeuksellisella vaikkakin hyvin perinteisellä tavalla. Viinitilalla kasvatetaan ankkoja, jotka kuljetetaan aina aika-ajoin herkuttelemaan etanoilla viiniköynnösten juurelle. Tällä saavutetaan vastaava hyöty kuin käyttämällä myrkyllisiä torjunta-aineita. Avondale on julkaissut myös hauskan videon, josta näkee kuinka homma toimii. :)

Ankkojen lisäksi tilalla on kuulemma myös pöllöjä ja ampiaisia hommissa. Rypäleiden viljelyn lisäksi myös viinit pyritään tekemään mahdollisimman luonnollisesti: viinin on annettu käydä luonnollisesti, siinä ei ole käytetty geenimuunneltuja raaka-aineita ja sulfiittejakin lisätään vain viinin säilymiselle välttämätön määrä.

Itse Avondale Jonty’s Ducks 2009 (Alkon numero 427737) viininä on sekoitus Syrahia (60 %) ja Cabernet Sauvignonia (40 %) ja sopii erinomaisesti kesän grilliherkkujen kanssa. Itse grillasimme tällä kertaa kasviksia ja naudan ulkofileepihvit. Ja kyllä maistui! Viini on hyvin tasapainoinen, tuoksussa on kypsää tummaa marjaa, hieman tammea ja aavistus nokea. Maultaan Jonty’s on rypäleidensä summa, marjaisa ja mausteinen sekä suhteellisen hapokas ja tanniininen, mutta tanniinit ovat hyvin tasapainossa eivätkä ole kovin pitkät. Kokonaisuutena viini on suhteellisen pehmeä ja jopa helppo, hapokkuuden tuodessa siihen luonnetta. Toimii erityisen hyvin ruokaviininä, mutta menee myös helposti seurusteluviininä, varsinkin jos sen kanssa tarjoaa pientä naposteltavaa.

Teimme myös pienen “sala-gallupin” Alkossa ja kysyimme mitä mieltä Alkon asiakaspalvelija oli Jonty’s Ducks viinistä. Hän kertoi, että viini on ehdottomasti Etelä-Afrikkalaisten viinien parhaimmistoa ja viini olikin saanut paljon kehuja heidän omassa tastingissaan.

Avondale Jonty’s Ducks, © avaruusasema

Viinipullosta löytyy myös QR koodi, jota oli aivan pakko testata. Tämän ideana on siis antaa kätevästi ja nopeasti lisää tietoa tuotteesta. Latasin puhelimeen ilmaisen QR reader ohjelmiston, skannasin QR koodin ja olin hetkessä Avondalen sivuilla. QR readerin voi myös ostaa 79 sentillä, jolloin pääsee eroon mainoksista. Pitää vielä testailla ilmaisversion kanssa, että tuleeko appsia käytettyä.

Avondale Jonty’s Ducks, © avaruusasemaAvondale Jonty’s Ducks, © avaruusasema