12/01/12
Blinijuhlissa
Blinit kuuluivat aikoinaan laskiaiseen, ennen paastoa herkuteltiin letuilla ja herkullisilla täytteillä. Nykyään blinikausi alkaa jo oikeastaan heti vuoden vaihduttua ja joulun juhlinnan loputtua, kun monissa ravintoloissa alkaa bliniviikot. Mekin pääsimme aloittamaan blinikauden jo heti loppiasviikonloppuna, kun saimme kutsun blinijuhliin.
Perinteisimpien mäti-, sienisalaatti- ja suolakurkkutäytteiden lisäksi saimme maisteltavaksemme kolme uutta tuttavuutta, joihin ohjeet tässä perässä. Itse olemme yleensä tyytyneet pelkkään mätitäytteeseen ja toisaalta se täydellinen blini-reseptikin on vielä haussa. Kokeiluja on tehty, mutta niitä pitää jatkaa hyvän reseptin löytämiseksi. Alkuperäiset ohjeet ovat peräisin jostakin vähän aikaa sitten ilmestyneestä lehdestä ja me nautimme niitä “tahnoiksi” tehtyinä. Paljon helpompaa, kuin alkaa isolla porukalla hienostelemaan asettelujen kanssa. :)
Lohitäyte (10:lle blinille)
- 3-4 avocadoa
- (limen mehua)
- 250 g graavi- tai kylmäsavulohta
- 1,5 dl mätiä
- 1,5 dl smetanaa
- mustapippuria myllystä
- ruohosipulia
Kuori avocadot ja poista niistä kivet. Leikkaa hedelmäliha pitkittäin lohkoiksi. Jos et tarjoa heti niin sivele lohkot limemehulla, joka estää niiden tummumisen. Leikkaa lohi ohuiksi siivuiksi.
Kasaa blinin päälle avokadolohkoja ja lohta. Lusikoi täytteiden päälle mätiä ja smetanaa. Rouhi hieman mustapippuria päälle ja koristele ruohosipulilla.
Tarjoa loput täytteet erillisinä niin ruokailijat voivat lusikoida täytteitä oman maun mukaan. Voit tehdä täytteen myös tahnamaiseksi, jolloin pilkottu lohi ja avocado sekoitetaan smetanan joukkoon ja maustetaan.
Savusilakkatäyte (10:lle blinille)
- 10 savusilakkaa
- 3-4 pientä omenaa
- 1/2 ruukku tilliä
- mustapippuria
- 2 dl ranskankermaa
Perkaa silakat ja hienonna niiden liha. Kuori ja kuutioi omenat. Heinonna tilli. Sekoita ainekset ranskankerman kanssa yhteen ja mausta mustapippurilla.
Paprikatäyte (10:lle blinille)
- 1 punainen paprika
- 5 aurinkokuivattua tomaattia
- 15 kalamata-oliivia
- 1 valkosipulin kynsi
- 1/2 ruukku basilikaa
- 200 g maustamatonta tuorejuustoa
- mustapippuria
Halkaise paprika, poista siemenet ja leikkaa pieniksi kuutioiksi. Heinonna aurinkokuivatut tomaatit ja oliivit (poista tarvittaessa kivet). Hienonna valkosipulin kynsi ja basilika. Sekoita ainekset tuorejuustoon. Mausta seos mustapippurilla.
Oli oikein mukava kokeilla blinien kanssa jotain uutta. Varsinkin paprikatäyte löi meidät kaikki ällikällä. Se oli erittäin hyvää ja toimi blinien kanssa todella hyvin, vaikka makumaailma olikin lähempänä välimerta kuin Venäjää.
Loppuun vielä perinteiset blinitäytteet. Näihin ei valitettavasti ole antaa niin tarkkoja ohjeita koska ne tulee tehtyä aina vähän fiiliksen mukaan ja samalla maistelemalla.
Mätitäyte (2 syöjälle)
- 200 g mätiä (kirjolohen tai siian)
- 1 punasipuli
- 150 g smetanaa
- mustapippuria
- ruohosipulia
Tarjoa mädin kanssa pieniksi kuutioiksi hienonnettua punasipulia ja smetanaa. Rouhaise annosten päälle hieman mustapippuria ja koristele ruohosipulihakkeluksella.
Voit tehdä täytteen myös valmiiksi tahnaksi sekoittamalla aineet jo valmiiksi yhteen, mutta tämä kannattaa tehdä vasta mahdollisimman lähellä tarjoamista tai tahna vetistyy.
Suolakurkkutäyte
- venäläisiä suolakurkkuja
- smetanaa
- hunajaa
Leikkaa suolakurkuista pitkittäin “veneitä”. Tarjoa smetanan ja hunajan kera.
Tämänkin täytteen voit tehdä tahnaksi kuutioimalla suolakurkut ja sekoittamalla ne smetanan ja hunajan kanssa. Myös tämä kannattaa tehdä mahdollisimman vähän aikaa ennen tarjoamista.
Sienisalaatti
- suolasieniä
- sipulia
- smetanaa tai kermaviiliä
Pilko liotetut suolasienet pieniksi paloiksi, hienonna silpuli pieniksi kuutioiksi ja sekoita molemmat smetanan kanssa. Sieniä kannattaa liottaa ajan kanssa ja valmistaa salaatti lisäämälä sipulihakkelusta ja smetanaa pikkuhiljaa sienten joukkoon, samalla maistelemalla ja hyvää makua hakemalla.
Kaikki nämä täytteet näyttävät paljon monimutkaisemmilta kuin mitä ovat. Ne syntyvät melko nopeasti ja pienellä vaivalla saa hyvinkin näyttäviä annoksia aikaiseksi. Hieman isommlle porukalle tehtäessä kannattaa jo tinkiä vähän näyttävyydestä ja valmistaa kaikki täytteet tahnoiksi. Helpottaa ja sujuvoittaa sitä ruokailua ihan mukavasti.
Hyvää alkavaa blinikautta kaikille! Toivottavasti itsekin pääsemme nauttimaan tai vaivaudumme laittamaan itse blinejä vielä uudestaankin alkuvuoden kuluessa, niin suurta herkkua ovat. :)
04/01/12
Pehmeä parsakaalikeitto
Arkinen aherrus koitti taas Joulun ja uudenvuoden jälkeen ja epäterveellisen ruoan vastapainoksi alkoi jo kaipaamaan jotain vihreää. Vallitseva kurja sää sai taas hylkäämään salaatit ja kallistumaan keittojen suuntaan. Hetken väsytystaistelun jälkeen sain läpi ideani parsakaalikeitosta. Aineet tuli ostettua ensin ja sitten päässä muotoutunutta reseptiä hieman hiottua Maku-lehden sivuilta löytyvän reseptin suuntaan.
Pehmeä parsakaalikeitto (4 annosta)
- 1 sipuli
- 1 valkosipulin kynsi
- oliiviöljyä
- nokare voita
- 600 g parsakaalia
- 5 dl vettä
- 1,5 dl kasvisfondia
- 100 – 125 g sinihomejuustoa
- 2 dl kermaa
- 1 rkl balsamicoa
- 1 tl sokeria
- mustapippuria
- (suolaa)
Hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuumenna öljyä ja pieni nokare voita kattilassa, lisää sipulit ja kuullota hetken aikaa. Huuhtele parsakaali(t) ja pilko sopiviksi paloiksi. Halutessasi voit käyttää myös vartta, mutta silloin keittoaika on huomattavasti pidempi. Lisää parsakaalit kattilaan, kaada päälle kuumennettu vesi, johon kasvisfondi on sekoitettu. Parsakaalien ei tarvitse peittyä veteen, katso vain että juurevat osat ovat veden alla ja keitä kannen alla noin 10-15 minuuttia, kunnes kasvikset ovat kaikki pehmenneet.
Nosta kattila sivuun levyltä, murenna sinihomejuusto kasvisten joukkoon ja lisää kerma. Soseuta keitto sauvasekoittimella, mausta balsamicolla, sokerilla ja mustapippurilla. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa. Kuumenna keitto vielä uudelleen, mutta älä keitä. Tarjoa heti hyvän leivän kera.
Keitto oli todella samettista, mutta sinihomejuuston kanssa kannattaa olla tarkkana. Sitä lipsahtaa helposti liikaa jolloin se jyrää kaikki muut maut alleen. Balsamicon ja sokerin lisääminen voi kuulostaa kummalliselta, mutta ne todella kuuluvat tähän keittoon. Keiton luonne muuttuu aivan täysin niiden lisäämisen jälkeen. Todella hyvää oli. Tehdään toistekin.
Keitosta saa hieman näyttävämmän keittämällä osan parsakaalin nupuista erikseen suolatussa vedessä kypsiksi ja lisäämällä ne vasta annoksien päälle. Meille tämä tuli mieleen vasta kun kaikki nuput olivat jo kattilassa.
03/01/12
Talvilomalla Köpikseen
Talvilomaviikko oli jo varattuna, mutta nyt vuoden vaihduttua havahduimme, että sehän on pian käsillä. Tänään, hetken mielijohteesta, ostimme Finnairin alesta matkaliput Köpikseen. Olemme jo pitkään puhuneet, että Kööpenhaminassa olisi kiva käydä, mutta ei ole tullut aikaisemmin lähdettyä. Kesällä kaupunki olisi toki varmasti parhaimmillaan, mutta ajattelimme keskittyä kiertelemään design-liikkeitä ja hyviä ravintoloita, joten talvinen sää ei meitä haittaa.
Hotellia emme ole vielä ehtineet varata. Meitä hieman houkuttaisi kokeilla erikoisista huoneistaan kuuluisaa Hotel Foxia. Onko kukaan lukijoista yöpynyt siellä? Ainoa asia mikä hotellissa arvelluttaa, on se jos huoneeksi osuu joku todella psykedeelinen väripommi. Huonetta ei ilmeisesti pääse valitsemaan varauksen yhteydessä.
Nyt kaikki vinkit sisustus- ja designliikeistä ovat tervetulleita, kuten myös hyvistä ravintoloista.
Kuvat: Stig Nygaard ja Hotel Fox.






