Keittokirja nimeltä Internet

Kuten niin monessa muussakin asiassa, on Internet mullistanut myös ruoanlaiton ja jo osittain korvannut keittokirjat. Ainakin meidän kohdalla. Toisaalta, kuten taas Internetin ominaispiirteisiin kuuluu, informaatioähky on valtava ja sen kaiken tiedon seasta pitäisi löytää se mitä oikeasti kaipaa. Helppo tapa lähteä liikkeelle on verkossa olevat eri “reseptipankit” kuten vaikka Pirkka-lehden reseptihaku. Mutta todellinen kultakaivos taitaa kuitenkin piillä lukuisissa ruokablogeissa. Allekirjoittaneen ja paremman puoliskon suureksi suosikiksi onkin noussut kokkaavan Oululaisen pariskunnan pitämä Pastanjauhantaa-blogi ja sen monipuoliset reseptit. Vannoutuneet lihansyöjät pitävät onneksi myös maukkaasta kasvisruoasta. Nykyisin, lähes poikkeuksetta, kun mietitään, että “mitä tänään syötäisiin” niin alkuun lähdetään tuota blogia selailemalla. Viimeisimpiä suosikkeja Pastanjauhannan resepteistä ovat olleet mm. herkullinen vuohenjuustosalaatti, Paolan perunacurry ja nuudeliwokki, monen tästä blogistakin tutun reseptin lisäksi.

Onneksi (kai) netti ei ole helppoudestaan huolimatta vielä aivan täysin syrjäyttänyt keittokirjoja ja lehtiä. Edellä mainittujen lähteiden lisäksi usein reseptejä tulee kuitenkin edelleen haalittua vaikka Glorian Ruoka&Viinistä ja vanhasta suosikista eli Suuresta pasta-keittokirjasta. Moni netistäkin poimituista resepteistä päätyy edelleen printtinä reseptikirjan väliin.

Lokki

Sattuipa sopivasti, että Stockmannin tämän kevään Hulluilla Päivillä oli Yki Nummen Lokki ihan mukavassa halvennuksessa (259e vrt. ovh 395e). Koskapa kyseinen valaisin oli jo hankintalistalla (ks. pari kirjoitusta taaksepäin) niin uskaltauduinpa minäkin ensimmäistä kertaa elämässäni heti ensimmäisten joukossa jonottelemaan Helsingin Stockan oven taakse ja ihmettelemään sitä ostoshysteriaa. Aamulla varttia vaille kahdeksan asettauduin Svenska Teaternia vastapäätä olevan oven taakse jonottelemaan ja kun ovet avattiin pinkaisin ensimmäisten joukossa suoraan valaisinosastolle. 7 minuuttia myöhemmin olin jo ulkona uusi valaisin kainalossa, matkalla kohti työpaikkaa. Ihmettelin muuten suuresti sitä miten vihaisia ja agressiivisia ihmiset olivat. Ei käy kateeksi niitä myyjiä, jotka saivat sitä käsittämätöntä tiuskimista ja haukkumista kuunnella… No tässä tämä Lokki nyt kuitenkin keittiön pöydällä odottelee asennusta.

Katon valaisinpistoke on valitettavasti aivan väärässä paikassa, joten heti ei valaisinta kattoon saatu. Viikonloppuna matkaan tarttui sähköjohtoa, jakorasian siirron mahdollistava peitelevy ja uusi pinta-asennettava valaisinpistorasia. Himmentimeen pitää käydä vielä tällä viikolla investoimassa, jotta valon kirkkautta voi säätää tilanteen mukaan. Mukavana yllätyksenä uusi Lokki muuten ottaa sisuksiinsa myös 100W hehkulamppuja. Alkuun varmaan kokeillaan 60W:a, mutta on kiva tietää, että tarvittaessa kirkkautta saa lisää lamppua vaihtamalla.

Kirjahylly ajatuksia

Viime aikoina on tullut pohdiskeltua mistä löytäisi hienon kirjahyllyn. Kirjat pitäisi saada ovien taakse piiloon ja kirjoja alkaa olla sen verran ettei mikään pieni hylly riitä.

Olen haaveillut Muuramen MiniMup- hyllystöstä, mutta kaupassa se ei enää näyttänytkään niin hienolta kuin kuvassa. Se näytti oikeastaan aika halvalta, mikä kyllä saattoi johtua siitä, että huonekaluliikkeen MiniMup-hyllystö oli melko kolhiintunut. Ja kaiken lisäksi tuo kuvan kokonaisuus maksaa yli 4 600 euroa! Ajatuksena oli tuo kaappi valkoisilla akryyli- ja umpiovilla.

Toinen hieno valmiskaappi olisi Valantin Lähellä – kaappi, mutta se on valitettavasti aivan liian pieni kirjojen säilytykseen. Ehkä sen voisi joskus ostaa johonkin muuhun tarkoitukseen. :)

Uusin Glorian Koti (nro 91) kertoo, että “kirjat kuuluvat moderniin kotiin” ja myös sen että “kirjat saavat näkyä sisustuksessa”. Glorian Koti kehoittaa sitomaan kirjoista kirjakimppuja kauniilla nauhoilla. Nauhajuttu toimii varmasti jossain kodissa ja joihinkin koteihin kirjat sopivat esille. No, oli sitten kuinka muodikasta tahansa kirjojen esillä pito, niin se ei vain sovi meille. :)

Niinpä olemme alkaneet suunnitella itse kirjahyllyä, johon tulisi maitolasiset liukuovet ja niiden taakse lokerohyllykkö. Ja kun tänään ajattelin tämän ratkaisun toimivuutta, niin totesin, että käytännössä liukuovikaappi toimii paljon paremmin kuin Muuramen kaappisto, jossa on monta pientä ovea. Epäilen, että kirjat hukkuisivat lokeroihin. Kirjahyllyn käytön olennainen osa on, että voi seisoskella kirjahyllyn edessä, katsella kirjoja ja pohtia minkä kirjan valitsisi.