Herkutteluvoi

Président La Motte, © avaruusasema

Meillä käytetään vain voita ja erilaisia öljyjä, sillä margariini on pahaa ja muutenkin arveluttavaa tavaraa. Olen katsellut tätä Présidentin La Motte voita kaupassa jo pidemmän aikaa ja noin kuukausi sitten päätin heräteostaa sellaisen. Ensimmäinen purkki ei ehtinyt kuvauksiin asti, sillä se hupeni jääkaapista melko nopeaa tahtia. La Motte on ihan sairaan hyvää, no mitä muuta voi tulla kun yhdistetään voi ja merisuola.

Kannellinen pakkauskin on aika kätevä. Ainoa huonopuoli on, että koko voikimpaleen joutuu ottamaan huoneenlämpöön. Toinen miinus tulee siitä, että voi ei ole luomua. Mutta hyvää se on! Merisuolarakeet maistuvat voin kanssa taivaallisilta. Tietenkin halvemmalla pääsee kun ostaa tavallista voita ja ripottelee pinnalle aavistuksen merisuolaa, mutta tulipa nyt ostettua toinenkin paketti tätä herkkuvoita. :)

Président La Motte, © avaruusasema

Varaslähtö jouluun

MacBook Pro, © avaruusasema

Otin pienen varaslähdön jouluun ja tilasin veronpalautusrahoilla uuden MacBook Pron itselleni. Vanha MacBookkini veteli todella viimeisiään, Lightroomin ja Photoshopin pyörittäminen vei kaikki tehot ja rantapallo pyöri koko ajan. Lisäksi koneen kosketuslevyhiiri oli hajonnut. Uudelle koneelle olisi ollut tarvetta jo ajat sitten, mutta onnistuin jotenkin sinnittelemään tähän asti. Nyt on yhtä juhlaa kun kaikki tapahtuu juuri silloin kun nappia painaa eikä tarvitse odotella. Lisäksi 15″ Hi-Res näytölle mahtuu aika paljon enemmän tavaraa eikä tarvitse scrollailla sinne tänne koko ajan. Arvoin hetken MacBook Pron ja iMacin välillä, mutta halusin ehdottomasti kannettavan, jotta koneen saa reissuille mukaan.

Sain uutta intoa kuvien käsittelyyn ja nyt tekisi mieli valokuvata koko ajan. Harmi vaan, että kotona ehtii olla luonnonvalon aikaan vain viikonloppuisin. No, onneksi kohta päivät alkavat pidentyä. Adoben Lightroom on muuten aivan huippuohjelma kuvien käsittelyyn ja kaiken lisäksi uusin versio aika edullinen (noin 130€). Monipuolisten käsittelyominaisuuksien lisäksi Lightroom toimii kuva-arkistona ja voit koska tahansa palauttaa kuvan sellaiseksi kuin se oli, sillä LR ei tee muutoksia alkuperäiseen kuvatiedostoon. Olemme miettineet, että pitäisikö herätellä henkiin joskus aloitettua kuvankäsittelysarjaa. Kiinnostaako vinkit kuvankäsittelyyn? :)

MacBook Pro, © avaruusasemaMacBook Pro, © avaruusasemaMacBook Pro, © avaruusasema

Tuoksutasting

Tuoksutasting, © avaruusasema

Eilen Jolie Shopissa järjestettiin Honoré de Présin tuoksutasting, jossa matkattiin tuoksujen vieminä lähes jokaiseen maanosaan. Honoré des Prés on pariisilainen ekosertifioitu parfyymisarja, jonka ainesosat ovat 100% luonnosta. Pääsuunnitelijana toimii Olivia Giacobetti, joka on suunnitellut tuoksuja muun muassa Hermèsille. Ranskassa toimii pieni joukko tuoksuvalmistajia, joilta kaikki premium-kosmetiikkabrändit tilaavat tuoksunsa. Tämän vuoksi joskus saattaakin törmätä kahden eri merkin tuoksuihin, jotka ovat melkein kuin kaksoset. Tuoksujen suunnittelu ja valmistaminen on kallista puuhaa, sillä yhden tuoksun valmistamiseen kuluu noin kaksi vuotta.

HdP:n tuoksut on palkittu useaan otteeseen laadustaan ja pakkausdesignistaan. Enkä yhtään ihmettele, HdP:sta on tuli oma suosikkituoksumerkkini ensi haistamalla, jos näin voi sanoa. :) Perjantaina haistelimme läpi viisi Eau de Toilette -tuoksua sekä kolme Eau de Parfumea. Vastaan ei tullut yhtään tuoksua josta en olisi yhtään tykännyt, mutta omiksi suosikeiksi nousivat Sexy Angelic, VAMP à NY, LOVE COCO, Nu Green ja Trip.

Tuoksutasting, © avaruusasemaTuoksutasting, © avaruusasema

Nu Green on täydellinne kevät- tai kesätuoksu siinä on minttua ja pulppuavan lähteen tuoksua. Trip on pirskahdus mandariinia, appelsiinia, sitruunaa ja limeä. Nämä kaksi on mielestäni ehdottomasti sellaisia fiilistuoksuja, ei niin perinteisiä hajuvesiä Kun taas Sexy Angelic, VAMP à NY ja LOVE COCO ovat mielestäni arkeen ja juhlaan. Tuoksuja on muuten tosi vaikea selittää näin kirjallisesti. Suosittelen käymään omalla tuoksumatkalla Joliessa.

Luonnonkosmetiikan tuoksut eivät kestä iholla ihan niin kauan kuin normituoksut, koska niissä ei ole synteettisiä aineita. Pitkäkestoisimmat ja voimakkaimmat tuoksut löytyvät HdP:n Eau de Parfumen puolelta. Mutta tuoksuahan voi aina lisätä kesken päivän, jos siltä tuntuu. :)

Tuoksutasting, © avaruusasema