Varaslähtö jouluun

MacBook Pro, © avaruusasema

Otin pienen varaslähdön jouluun ja tilasin veronpalautusrahoilla uuden MacBook Pron itselleni. Vanha MacBookkini veteli todella viimeisiään, Lightroomin ja Photoshopin pyörittäminen vei kaikki tehot ja rantapallo pyöri koko ajan. Lisäksi koneen kosketuslevyhiiri oli hajonnut. Uudelle koneelle olisi ollut tarvetta jo ajat sitten, mutta onnistuin jotenkin sinnittelemään tähän asti. Nyt on yhtä juhlaa kun kaikki tapahtuu juuri silloin kun nappia painaa eikä tarvitse odotella. Lisäksi 15″ Hi-Res näytölle mahtuu aika paljon enemmän tavaraa eikä tarvitse scrollailla sinne tänne koko ajan. Arvoin hetken MacBook Pron ja iMacin välillä, mutta halusin ehdottomasti kannettavan, jotta koneen saa reissuille mukaan.

Sain uutta intoa kuvien käsittelyyn ja nyt tekisi mieli valokuvata koko ajan. Harmi vaan, että kotona ehtii olla luonnonvalon aikaan vain viikonloppuisin. No, onneksi kohta päivät alkavat pidentyä. Adoben Lightroom on muuten aivan huippuohjelma kuvien käsittelyyn ja kaiken lisäksi uusin versio aika edullinen (noin 130€). Monipuolisten käsittelyominaisuuksien lisäksi Lightroom toimii kuva-arkistona ja voit koska tahansa palauttaa kuvan sellaiseksi kuin se oli, sillä LR ei tee muutoksia alkuperäiseen kuvatiedostoon. Olemme miettineet, että pitäisikö herätellä henkiin joskus aloitettua kuvankäsittelysarjaa. Kiinnostaako vinkit kuvankäsittelyyn? :)

MacBook Pro, © avaruusasemaMacBook Pro, © avaruusasemaMacBook Pro, © avaruusasema

[pinit]