Katselet juttuja tunnisteella "kasvis"
02/05/15
Parsapizza
No nyt keksittiin parhaista parhain pizza! Oikeasti niin hyvää, että näitä söisi vaikka neljä putkeen, jos vaan jaksaisi. Kaikki maut on täydellisesti kohdallaan. Saattaa olla, että parsapizzaa joutuu tekemään uudestaan jo heti ensi viikonloppuna. Suosittelen valitsemaan miniparsoja jos niitä on saatavilla tai sitten tosi ohuita tavallisia.
Täydellisen pizzapohjan salaisuus numero yksi on oikeat jauhot. Tavalliset puolikarkeat vehnäjauhot epäilemättä sopivat moneen leivontaan, mutta pizza ei ole yksi niistä. Kannattaa siis ehdottomasti panostaa jauhoihin. Paras taikina (huom. tähän mennessä ;) pohjaan syntyy italialaisilla Molino Spandonin Gran Mugnaio 00-jauhoilla, jotka on tehty juuri pizzan valmistamiseen. Jauhojen korkea gluteenipitoisuus mahdollistaa pitkän kohotusajan. Ja toinen täydellisen taikinan salaisuus onkin juuri se pitkä kohotusaika. Täydellisen kimmoisa, helposti muokattava ja erittäin maukas taikina syntyy vähällä hiivalla ja vuorokauden mittaisella kohotuksella jääkaapissa. Kylmässä taikina kohoaa tarpeeksi hitaasti.
Kolmas salaisuus on tietenkin pizzakivi ja korkeassa lämpötilassa paistaminen. Kivi pizzalapion kera maksaa hieman alle 40 euroa ja se kestää vuosia, jos käyttää oikein. Täällä on pizzakivi päässyt halkeamaan, mutta ei se menoa haittaa kun laittaa palat tiiviisti yhteen uuniritilän päälle. Pitää kyllä käydä jossain kohtaa hakemassa uusi kivi Chez Mauriuksesta. Paras paistamiseen olisi tietenkin oikea pizzauuni tai leivinuuni, mutta harvoilla meillä on sellaisia kotona. Suomalaisen Polar Metallin valmistamaa Uuni2:sta olisi hieno päästä joskus kokeilemaan.
Parsapizza (4 pizzaa)
- Pohja
- 750 g 00-jauhoja
- 450 g kädenlämpöistä vettä
- 0,75 dl oliiviöljyä
- 9 g tuorehiivaa
- 3/4 rkl sokeria
- 3/4 rkl suolaa
- Täytteet
- 400 g miniparsoja
- 4 kpl puhvelimozzarellaa
- parmesaania lastuina
- hyvää oliiviöljyä
- tuoretta timjamia
- pinjansiemeniä paahdettuna
- sormisuolaa
Aloita pizzataikinan valmistaminen jo edellisenä päivänä. Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi, mutta ei missään nimessä liian kuumaksi, muuten hiiva voi kuolla. Sekoita veteen hiiva, oliiviöljy, sokeri ja suola. Laita seos yleiskoneen kulhoon ja käynnistä kone. Ala vaivaamaan taikinaa ja lisää samalla jauhot vähitellen joukkoon. Vaivaa taikinaa 15 minuuttia. Lisää tarvittaessa hieman jauhoja. Taikina saa olla löysää, mutta ei niin löysää että se tarttuu joka paikkaan.
Kaada taikina jauhotetulle pöydälle ja nostele taikinan reunoja kohti keskustaa kämmenellä painellen noin 10-15 kertaa. Käännä taikina ympäri ja anna taikinapallon levätä pöydällä liinan alla 20 minuuttia. Jaa taikina 4 yhtä suureen osaan, itse käytämme aina keittiövaakaa (n. 330g/pala). Muotoile palat palloiksi ja laita jauhotettuun pakastepussiin, yksi pallo per pussi. Nosta pussit jääkaapiin ja jätä tekeytymään noin vuorokaudeksi, kuitenkin vähintään 12 tunniksi.
Ota taikinapussit huoneenlämpöön noin 2-3 tuntia ennen kaulimista. Paahda pinjansiemenet kullanruskeiksi pannulla ja nosta ne syrjään odottamaan. Pese parsat ja leikkaa puumainen tyvi pois. Kiehauta kattilallinen vettä ja keitä miniparsoja 30 sekuntia ja sen jälkeen upota ne jääkylmään veteen. Mikäli käytät isoja parsoja kannattaa keittoaikaa pidentää 2 minuuttiin. Kauli tai venytä taikina käsin haluttuun pizzan muotoon. Levitä pohjalle oliiviöljyä ja tuoreita timjamin lehtiä. Kuivaa parsat kevyesti talouspaperilla ja asettele ne pizzan päälle. Revi lopuksi päälle mozzarella ja paista pizzaa noin 6 minuuttia pizzakiven päällä uunin alatasolla 275 asteessa.
Ripottele päälle pinjansiemeniä, parmesanlastuja, tuoretta timjamia ja sormisuolaa. Nauti hyvän viinin kera.
[pinit]22/04/15
Ras el Hanout -hummus
Tässä tosi hyvä iltapalavinkki vaikka perjantai-illalle. Hyvää patonkia tai maalaisleipää ja päälle makuhermot täräyttävää ras el hanout -hummusta, jonka ohjeen löysimme ihanasta Truly Kira -blogista. Tämä on ehdottomasti parhain hummus ikinä! Harissa ja ras el hanou -mausteseos tuovat hummukseen lämpimän tulisen säväyksen. Mutta liian tulista hummuksesta ei tullut, vaan mausteita oli juuri sopivasti.
Meiltä löytyi kaikki muut ainekset valmiiksi kaapeista, nappasimme vain kikhernetölkin ja leivän kainaloon kaupasta. Jos on oikein nokkela, kannattaa tehdä hummuksen kaveriksi knepknep eli suomeksi tai pikemminkin lontooksi no-knead bread. Et varmasti tule katumaan vaikka leivän teko hieman kestääkin. Mutta oikeastaan se valmistuu kuin itsestään yön aikana.
Hummus oli niin hyvää, että se ja iso leipä katosivat hetkessä kuin itsestään. Taas muistui mieleen kuinka helppo hummus onkaan tehdä ja ihmettelin miksei sitä ole tullut tehtyä useammin. No nyt varmasti tulee!
Ras el Hanout -hummus
- 1 tlk kikherneitä
- 1 dl vettä
- 1/2 dl oliiviöljyä
- 2,5 rkl sitruunamehua
- 2 rkl tahinia
- 2 tl harissa-tahnaa
- 3/4 rkl ras el hanout -maustesekoitusta
- 1 pieni valkosipulinkynsi
- ripaus suolaa
- Päälle koristeeksi oliiviöljyä ja paprikajauhetta
Huuhtele ja valuta kikherneet. Lisää kaikki ainekset tehosekoittimeen tai blenderiin. Sekoita tasaiseksi tahnaksi. Itse teimme hummuksen blenderillä, mutta sauvasekoitin käy tähän puuhaan myös aivan mainiosti.
Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa, sitruunamehua tai mausteita.
[pinit]14/04/15
Valkosipulikermaperunat
Kermaperunat, valkosipulilla tai ilman, on hyvin perinteinen lisuke vähän ronskimmille liharuoille. Näitä on varmasti todella monessa suomalaisessa kodissa tarjottu viikonlopun paremman ruoan kanssa, jo pitkään. Ja mikäs siinä, herkullisiahan ovat, varsinkin kun valmistuksessa on käytetty hyviä raaka-aineita.
Valmistuksessa tärkeää on erityisesti oikea perunalajike ja laadukkaat perunat sekä se, ettei lähde turhaan keventämään reseptiä. Mitään terveysruokaa tästä ei saa vaikka puolet kermasta korvaisikin maidolla. Mielestämme osan kermasta voi vielä korvata ranskakermalla, jolloin perunoista tulee ekstra-täyteläisiä. Yleensä ohjeissa korostetaan myös perunoiden pesua liiallisesta tärkkelyksestä, jolloin annoksesta tulee irtonaisempi. Meillä mennään tässä hieman vastavirtaan, kun tykätään vähän tönkömmästä koostumuksesta.
Itse teimme pääsiäisenä muistaaksemme vasta ensimmäistä kertaa kermaperunoita. Isompaan astiaan valkosipulilla ja pienempään ilman, halusimme kokeilla molempia. Kermaperunoitahan tällä ohjeella saa vain jättämällä valkosipulit pois. Perunoiden kanssa teimme karitsan karetta ja vihreitä papuja, ja kokonaisuus oli oikein onnistunut. Omasta mielestäni kermaperunat toimivat paremmin hienostuneemman karitsan kanssa aavistuksen paremmin ja valkosipulikermaperunat olisivat kaivanneet ronskimpaa, hiiligrillissä paistettua pihviä kaverikseen.
Valkosipuliperunat (2 annosta)
- 1,2 kg perunoita (rosamunda)
- 4-6 valkosipulin kynttä
- 200 g ranskankermaa
- 3-4 dl kuohukermaa
- suolaa
- pippuria
- 1 dl raastettua parmesania
Kuori perunat ja viipaloi ne noin 2-3 milliä paksuiksi viipaleiksi. Helpoiten tämä onnistuu mandoliinilla tai yleiskoneella, mutta toki myös veitsellä. Jos haluat perunoista irtonaisia niin ne pitää tässä vaiheessa huuhdella hyvin niin ettei niistä enää irtoa tärkkelystä ja vesi on kirkasta. Tämä onnistuu helpoiten lävikössä juoksevan veden alla. Itse kuitenkin tykkäämme kiinteämmistä, hieman laatikkomaisista kermaperunoista emmekä ole perunoita kovin tarkkaan pesseet.
Voitele sitten keskikokoinen (noin 20 * 25 cm) uunivuoka voinokareella ja asettele ensimmäinen kerros perunoita tasaisesti sen pohjalle. Rouhaise myllystä suolaa sekä hieman mustapippuria päälle. Hienonna valkosipuli ja lisää osa siitä perunoiden päälle. Kerrosta toinen kerros perunoita samaan tapaan, suolaa ja pippuroi, sekä mausta valkosipulilla. Jatka näin kunnes olet käyttänyt kaikki perunat, älä kuitenkaan lisää valkosipulia enää viimeisen kerroksen päälle.
Sekoita ranskankerma ja kerma kulhossa tasaiseksi juoksevaksi seokseksi ja kaada perunoiden päälle. Paista uunissa 200 asteessa 50 minuuttia. Lisää raastettu parmesan päälle ja paista vielä noin 15 minuuttia, näin saat kauniin gratinoituneen pinnan kermaperunoillesi.
* * *
Jos haluat vielä aavistuksen juhlavamman version perunoista, voit paistaa perunoita hetkisen oliiviöljy-voi seoksessa pannulla ennen niiden latomista uunivuokaan. Kuullota tällöin myös valkosipulit pikaisesti pannulla ja kaada kermaseos pannun kautta perunoiden päälle. Näin saat kaiken herkullisen maun pannulta talteen.
[pinit]






