Katselet juttuja tunnisteella "kasvis"
18/02/15
Lehtikaalipizza
Eikö vain, että kaikki on terveellistä missä on lehtikaalia. Täytyy sanoa, että aluksi saatoin hieman epäillä lehtikaalin ja pizzan yhteensopivuutta, mutta yhdistelmä oli niin hyvä, että alkoi melkein harmittamaan, että pizza-juhlissa oli muitakin täytevaihtoehtoja.
Lehtikaalin maut tulevat esiin kun sen paahtaa uunissa ja se muuttuu ihanan rapeaksi. Maku ei kuitenkaan ole liian voimakas, joten sitä voi laittaa pizzan päälle runsaasti. Lisäksi kaali menee kasaan, joten sitä olisi saanut olla aavistuksen enemmän.
Itse tykkään, että pizzassa on vähän täytteitä ja ne vähät on mielellään puhvelimozzarella ja kirsikkatomaatit ja tietenkin hyvä tomaattikastike. Mutta kyllä lehtikaali kruunasi perinteisen margherita-pizzan.
Lehtikaalipizza (1 pizza)
- Pizzapohja
- 2-3 lehtikaalin lehteä
- 125 g puhvelimozzarellaa
- tomaattikastiketta
Kauli pizzataikina pyöreäksi ja melko ohueksi pohjaksi. Levitä päälle tomaattikastiketta ja revi mozzarellasta sopivia paloja pizzan päälle. Revi lehtikaalista sipsin kokoisia paloja, niin että jäljelle jää vain lehtiruoti. Lehtiruoti on sitkeää eikä sitä kannata käyttää pizzan päällä.
Paista pizzaa 275 asteessa 6-8 minuuttia pizzakiven päällä tai kuumalla pellillä.
[pinit]15/02/15
Porkkana-lehtikaalipasta
Sunnuntain kunniaksi tyhjenneltiin hieman kaappeja ja tehtiin ruokaa niistä aineista mitä nyt sattui löytymään. Vähän kun uhraa ajatusta ruokaan eikä yritä kaikkea mahdollista mahduttaa yhteen ruokalajiin niin lopputuloksesta tulee yllättävän usein ihan kelvollinen. Välillä sitten onnistuu ihan kunnolla ja reseptin voisikin ihan ylpeydellä allekirjoittaa toteamuksella “hävikistä herkuksi”. Tällä kertaa päästiin hyvin lähelle, jos kaapeista olisi vielä löytynyt tuore chili niin tämä olisi ollut todellista herkkua. Nyt jouduttiin tyytymään chilijauheeseen, joka sekin toki toimi ihan hyvin.
Porkkana ja lehtikaali on yhdistelmä joka toimii kypsennettynä aina. Porkkana muuttuu kypsennettäessä täyteläiseksi ja hieman makeaksi ja toimii erittäin hyvänä vastapainona lehtikaalin kitkeryydelle. Valkosipuli ja sipuli toimivat puolestaan hyvin taustaosastossa tuoden runsautta kastikkeeseen. Yksinkertaista, mutta toimivaa.
Porkkana-lehtikaalipasta (2 annosta, 20 minuuttia)
- 250 g nauhapastaa
- 2 valkosipulin kynttä
- 1 punainen chili, siemenet poistettuna
- 2 porkkanaa
- 1 punasipuli
- 10 cm pätkä purjoa
- 4 lehteä lehtikaalia
- oliiviöljyä
- suolaa
- pippuria
- tuoreita yrttejä maun mukaan (esim. persilja, timjami, basilika)
- parmesan-juustoa
- paahdettuja seesaminsiemeniä
Aloita laittamalla pastavesi kiehumaan. Ruoan ehtii aivan hyvin valmistella pastaveden lämmetessä, eikä kasvisten tarvitse olla kovin kauaa pannulla. Veden kiehuessa lisää iso ruokalusikallinen merisuolaa ja keitä pasta al dente.
Hienonna sitten valkosipulin kynnet ja chili. Kuumenna pannu keskilämmölle, lorauta sinne oliiviöljyä ja kuullota valkosipulia ja chiliä hetki. Pilko sipuli rouheasti lohkoiksi ja lisää pannulle. Kuori porkkana ja leikkaa pitkittäin lastuiksi. Lisää sipuleiden ja chilin joukkoon pannulla. Kuullota hetki.
Huuhtele lehtikaalit, poista kova lehtiruoti ja pilko pienemmäksi. Leikkaa purko pitkittäin tikuiksi. Lisää lehtikaali ja purjo muiden kasvisten joukkoon pannulle. Kuullota kunnes lehtikaali on pehmennyt. Lisää kastikkeen joukkoon paahdetut seesaminsiemenet. Mausta lopuksi suolalla ja mustapippurilla.
Kaada valmis pasta pannulle kastikkeen joukkoon. Sekoita ja lisää tarvittaessa loraus öljyä. Jaa annoksiin lautasille, ripottele annosten päälle tuoreita hienonnettuja yrttejä, seesaminsiemeniä ja juuri raastettua parmesania.
[pinit]10/02/15
Herkulliset bataattiburgerit
Mitä muut edellä sitä avaruusasemalaiset perässä. Tätäkin ruokahittiä oli pakko päästä kokeilemaan, kun tarpeeksi kauan oli tullut katseltua herkullisen näköisiä bataattiburgereita blogeissa ja Instagramissa. Täytevaihtoehtoja on luonnollisesti useita, mutta me kokeilimme tällä kertaa paahdettua halloumia ja sydänsalaattia. Tuli muuten todella herkullista!
Tämä ruoka pääsi helpot, nopeat ja maistuvat arkiruoat TOP 5:een. Toki jos väliin alkaa vääntämään itse jauhelihapihvejä, niin homma monimutkaistuu huomattavasti. Itse ajattelimme seuraavaksi kokeilla bataattien väliin mediumiksi paistettua naudan ulkofilepihviä viipaloituna. Paahdetuissa bataateissa on uskomattoman syvä ja maukas maku, päihittää sämpylän mennen tullen.
Saimme Ravintola Sipulista mukaamme sipulihillokkeen, jota laitoimme burgereiden väliin, mutta tässä toimisi hyvin myös itse marinoidut punasipulit.
Bataattiburgerit (6-8 kpl)
- 1 iso bataatti
- 1 halloumi
- 1 sydänsalaatti (minisalaatti)
- 1 maustekurkku
- 1 tomaatti
- chilimajoneesia
- sipulihilloketta
- oliiviöljyä
- suolaa ja pippuria
- timjamia
Pese bataatti hyvin ja viipaloi se noin sentin paksuiksi siivuiksi. Laita viipaleet pellille ja sivele ne oliiviöljyllä, rouhaise päälle suolaa ja pippuria. Paahda bataattiviipaleita uunissa 225 asteessa noin 17 minuuttia, kunnes ne alkavat saada väriä.
Halkaise sydänsalaatti neljään osaan ja paista pannulla molemmilta leikkauspinnoilta kunnes salaatti saa hieman väriä. Siirrä salaatit syrjään odottamaan ja paista halloumiviipaleet kullanruskeiksi. Viipaloi tomaatti ja maustekurkku.
Kokoa burgeri bataattikiekkojen väliin ja koristele tuoreella timjamilla.
[pinit]





