Katselet juttuja tunnisteella "kesä"

Kaskis, Turku

kaskis1 kaskis2 kaskis3

Hieman hiljaista on pidellyt täällä blogissa. Kesäloma alkoi ja onneksi samalla kelitkin parani, tietokoneella ei ole viitsinyt istuskella vaikka kerrottavaa olisikin ollut. Loma aloitettiin viikko sitten suuntaamalla kohti mainiota kesäkaupunkia Turkua. Yhtenä ajatuksena oli käydä testaamassa Erik Mansikan, Simo Raision ja Topi Pekkasen kuluvan vuoden helmikuussa avaama paljon kehuja saanut ravintola Kaskis. Ravintolan väen oli määrä palata lomilta tiistaina 8.7. ja tämän illan otimme kohteeksemme, keskiviikkona kun oli jo tarkoitus palata kotiin. Helppoa ei kuitenkaan pöydän saaminen ollut, tilaa oli tasan kahdelle ja heti ravintolan avaamisaikaan eli neljältä. Ravintola olikin aivan täynnä sen ajan kuin siellä olimme. Harvemmin on tullut odoteltua ravintolan aukeamista jonossa pihalla. :)

Kesälomalta paluun kunniaksi ruokalista oli uudistettu, mutta itse päätimme jättää annosten sekä viinien valinnan keittiön puolelle ja tilasimme normaaliin tyyliimme ravintolaa aina parhaiten esittelevän menun, tässä tapauksessa 6 ruokalajia viineineen. Listalla ei viinipakettia ollut erikseen mainittu, mutta sellaisen siis sai ja olisi saanut myös tasting-kokoisena eli puolikkaana niin halutessaan. Menu käsittää kolme alkuruokaa, kaksi pääruokaa ja yhden jälkkärin kulloinkin voimassa olevalta listalta. Meille tarjoiltiin seuraavat annokset.

* * *

KaskiSkagen – Käsinkuorittuja katkarapuja, paahdettua saaristolaisleipää ja tillikreemiä
Karitsacarpaccio, sienilientä ja kesäperunaa
Kaskiksen kesäkeitto
Paistettuja ahvenfileitä ja inkivääriveloutekastiketta
Viskilän tilan kukonpoikaa, maissikastiketta ja rosmariinipolentaa
Herukanlehtisorbet, mascarponea ja mantelileivos

* * *

Varsinaisen illallisen alkua odotellessamme otimme lasilliset kesäisen raikasta ja mukavan pirskahtelevaa Piccini Proceccoa. Keittiö puolestaan tervehti meitä yksinkertaisella, mutta onnistuneella varsiselleri, omena, lime “shotilla”.

Menu lähti käyntiin Kaskiksen versiolla perinteisestä katkarapuskagenista. Ravintolan oma saaristolaislimppu tarjoiltiin katkaraputahnan, viiriäisenmunan, kurkun ja erinomaisen tillikreemin kera. Aavistuksen yllätyksetön aloitus, mutta maut toimivat erinomaisesti yhteen. Ruoan kanssa tarjoiltu Kranz Riesling 2012 toimi raikkaana ja mineraalisena viininä mainiosti annoksen kanssa yhteen.

kaskis-annos1 kaskis-viini1

Toisena alkuruokana pöytään tuotiin karitsacarpaccio, joka olikin aivan erinomainen annos. Sopivan suolainen carpaccio, hienostuneesti paahdettu peruna, kevyesti hillotut sipulit ja aivan erinomainen sieniliemi saivat melkein nuolemaan lautasen puhtaaksi. Annoksen seuraksi laseihin kaadettu raikas, aavistuksen sitruunaruohoinen Joseph Drouhin Côte De Beaune Blanc 2010 chardonnay oli jälleen ruoalle oiken hyvä kumppani.

kaskis-annos2 kaskis-viini2

Kolmas alkuruoka löytyikin itseasiassa ravintolan pääruokien joukossa. Annos jonka ehdottomasti toivoin kuuluvan osaksi menua, Kaskiksen kesäkeitto. Höyrytetyt, nuoret kasvikset oli täydellisen hyvin maustettu, kypsyydet kohdallaan ja perunoissa aivan täydellinen voin maku. Herkullinen liemi kaadettiin kasvisten joukkoon vasta pöydässä. Paras kesäkeitto minkä olen koskaan missään syönyt. Hieman yllätyksetön annos, samaan tapaan kuin menun aloittanut skagenkin, mutta kun hommat tehdään näin hyvin niin yllätyksettömyys on vain positiivinen juttu. Pakko myöntää, että annoksen kanssa tarjoiltu Piccini Vernaccia di San Gimignano 2010 jäi lähes huomiotta, kun tuli keskityttyä erinomaiseen annokseen. Ei se ainakaan kokonaisuutta häirinnyt. :)

kaskis-annos3 kaskis-viini3

Ensimmäinen pääruoka ahvenfileet inkiväärikastikkeessa veikin makumaailman kotimaisesta mummolasta askeleen kohti aasiaa. Pinnalta rapeaksi paahdettu ahven sai seurakseen aavistuksen liian monta, vaikkakin herkullista raviolia, kasviksia ja erinomaisen inkiväärikastikkeen. Annoksen ohessa tarjoiltiin vielä itamaisia makuja toistanut kaalisalaatti. Huomattavasti aiemmin tarjottua chardonnayta jykevämpi, sitruksinen, aavistuksen tamminen Uusi-Seelantilainen Villa Maria Cellar Selection Chardonnay 2010 toi hyvin vastinetta miedolle inkiväärin tulisuudelle.

kaskis-annos4 kaskis-viini4

Toinen pääruoista, Viskilän tilan kukonpoika tarjoiltiin menun osana hieman päälistasta poikkeavana. Luut oli poistettu ja annos oli koottu yhdeksi annokseksi (listalta tullessa osa annoksesta tarjoillaan “kanakorina”). Muuten erittäin tasapainoinen kokonaisuus, mutta mustia linssejä olisi voinut olla hieman vähemmän. Nyt ne hieman ajoivat miedohkon kukonpojan yli. Suutuntumaltaan pehmeä Tempus Two Copper Series Grenache Shiraz Mourverde 2011 oli jälleen hyvä kumppani annokselle.

kaskis-annos5 kaskis-viini5

Illallinen lopeteltiin hyvin täydellä vatsalla ja sopivan maltillisella annoksella, jossa hienostunut herukanlehtisorbet sai seurakseen pehmeää mascarponea, mansikoita ja pieniä, juuri uunista tulleita, pinnalta rapeita ja sisältä pehmeitä mantelikeksejä. Seuraksi juuri riittävän makeaa Planeta Passito di Notoa, raikkaan kesäistä, trooppisen hedelmäistä ja vaniljaista Moscatoa.

kaskis-annos6 kaskis-viini6

Kaskis oli kokonaisuutena todella miellyttävä kokemus. Palvelu oli lämminhenkistä ja mutkatonta, vaikka lomaltapaluun johdosta muutama kömmähdys tapahtuikin niin ne hoidettiin kunnialla kuntoon. Ruoka oli erinomaisen hyvää, viinivalinnat toimivia ja paikasta jäi muutenkin hyvä fiilis. Pääkaupunkiseudun näkökulmasta menu sekä viinit ja varsinkin vesi (!) oli hyvin maltillisesti hinnoiteltuja. Osa annoksista oli melkoisen kookkaita, joten melkoinen ähky oli kun lähdettiin kohti kauppatoria kävelemään. Ehkä tätä ei pitäisi ääneen sanoa, mutta olisimme ihan mielellämme maksaneet hieman pienemmistäkin annoksista ihan saman hinnan. :D

Kaikenkaikkiaan erinomainen lisä Turun muutenkin jo mielenkiintoiseen ravintolatarjontaan. Onnea ja menestystä ja Erikille terkkuja!

turku

[pinit]

Pieni paluu kesälomatunnelmiin

Kesälomalla, © avaruusasema

Huh. Arki on taas alkanut ja kiire sen mukana. Tuntuu, että kaikki päivät täyttyvät ohjelmasta, mutta ei silti ehdi tehdä mitään. Taitaa mieli olla vielä vähän kesälaitumilla ja töihin paluuseen pitää hetki totutella.

Kesälomakin meni vaan niin harmittavan nopeasti, loppui ennen kuin ehti kunnolla alkaakaan. Ainakin tuntui siltä. Kaikenlaista ehdittiin kuitenkin tehdä ja nyt kun kesäisen lämmin sää on hellinyt viime päivät niin on kiva vähän palata kesälomatunnelmiin. Ohessa muutama kuva matkan varrelta. Niin ja onhan viikonloppukin onneksi jo ihan ovella.

Tänä vuonna kesälomaamme kuului purjehtimista ja saaristolaisidylliä, sadetta ja auringonpaistetta, hyvää retki- sekä ravintolaruokaa, hieman kaupunkilomailua Tampereella ja Turussa, mökkeilyä, lisää purjehtimista ja muutama Tallinnassa vietetty päivä.

Kesälomalla, © avaruusasemaKesälomalla, © avaruusasemaKesälomalla, © avaruusasemaKesälomalla, © avaruusasemaKesälomalla, © avaruusasemaKesälomalla, © avaruusasemaKesälomalla, © avaruusasemaKesälomalla, © avaruusasemaKesälomalla, © avaruusasema

[pinit]

Turuilla ja toreilla

Käytiin viime viikolla pienellä kotimaan kierroksella, olimme alkuun muutaman päivän mökillä ja sitten viikonlopun Turussa. Ajankohta oli ihan sattumalta sama kuin Ruisrockilla, mutta siksi emme Turkuun menneet. Meidän mielessämme olivat keskustan kivat kahvilat, ravintolat ja sisustuskaupat. Perjantaina päätimme, hyvän kelin valitessa ja sääennusteiden luvatessa sateita lauantaiksi, keskittyä hyvään ruokaan ja viiniin Blankon terassilla istuen.

Lauantaina oli sitten suunnitelmissa kierrellä hieman niitä sisustusliikkeitä. Sääennusteen vastaisesti keli oli vieläkin kuumempi ja auringonpaistetta piisasi, ei siis ehkä ihan parhain mahdollinen shoppailu-ilma. Turussa suurin osa sisustusliikkeistä on kivasti hyvin kompaktilla alueella, kaikki muutaman korttelin pätkällä Linnankatua. Ja ei Turun keskusta muutenkaan ole liian laajalle levinnyt, kaikki on kivasti kävelymatkan päässä.

Ajoimme auton parkkiin ja suuntasimme ensimmäisenä Sisustuksen Koodiin. Valaisimia tuli katseltua – Flosin MayDay näytti sittenkin hieman liian pieneltä, Miss K mustana oli aika hieno, mutta jotenkin löysimme itsemme taas ihailemasta Tolomeoja, mustana sellainen voisi toimiakin. Seuraavana suuntasimme kohti vierekkäin sijaitsevia Divaania ja Ottomaania, jotka olivat kiinni. Artek oli onneksi auki, mutta kun loputkin suunnittelemamme kohteet pysyvät kesälauantaisin kiinni jäi kierros aika laihaksi. Pitäisi vaan muistaa, että heinäkuussa, silloin kun olisi aikaa, on Suomi kiinni.

Alvar Aallon A110 riippuvalaisin olisi muuten juuri sitä tyyliä mikä makuuhuoneeseemme sopisi. Jos mustassa valaisimessa vain olisi valkoinen johto ja jos olisimme ottaneet kattovalaisimien asentamisen huomioon jo silloin kun remonttia tehtiin. Pitää tyytyä katselemaan jalallisia valaisimia.

[pinit]