Katselet juttuja tunnisteella "leivonnaiset"
21/05/14
Vadelma-valkosuklaaleivos
Nyt voi jo laskea päiviä Taste of Helsinkiin, niitä on nimittäin jäljellä 23! Viime kesän tapahtuma oli niin huippu, että odotukset ovat todella korkealla. Olimme paikalla jokaisena päivänä, maistoimme lähes kaikkia annoksia ja hauskaa riitti myöhään yöhön asti. Jos jotain festaria voi lämmöllä suositella niitä Taste of Helsinkiä. Liput kannattaa ehdottomasti tilata ennakkoon, sillä ne ovat edullisempia eikä tarvitse jonottaa lipunmyynnissä.
Paulig ja juuri lanseerattu Presidentin Special Blend ovat myös mukana tapahtumassa. Meidät haastettiin mukaan kehittelemään makuparileivonnaista kyseisen kahvin kaveriksi. Hetken maisteltuamme juuri lanseerattua Special Blend vuosikertakahvia, visio herkusta oli selvä: mantelikeksiä tuoreiden vadelmien sekä paahdetun valkosuklaamoussen kera. Nams. No tie mantelikeksiin eli macaron-leivokseen ei ollut aivan mutkaton. Jouduimme tekemään 4 erää ja viilaamaan reseptiä ennen kuin olimme lähelläkään kaunista lopputulosta. Emme tosin vieläkään olleet aivan tyytyväisiä ulkonäköön ja rakenteeseen, mutta maku oli hyvä. Kauniiden keksien teko vaatii siis vielä treeniä.
Itse kahvin testasimme pressopannulla sekä aeropressillä. Aeropressillä kahvista tuli tietenkin täydellisen silkkinen ja marjaisat vivahteet kahvissa oikein korostuivat, joten pakko suositella sitä kaiken kahvin valmistukseen. Pressopannu toimii myös mainiosti, mutta kahvista tulee selvästi kitkerämpää. Tämän vuoden Pauligin vuosikertablendi on ehdottomasti kokeilemisen sekö hintansa arvoinen. Harmi ettei sitä saa papuina!
Parhaasta Paulig makuparin tittelistä kisailee 10 muuta blogia. Käy äänestämässä suosikkiasi täällä ja tule maistamaan voittajan annosta kesäkuussa Taste of Helsinkiin.
Vadelma-valkosuklaaleivos (12 annosta)
- Mantelikeksi
- 100g munanvalkuaista
- 100g mantelijauhetta
- 200 g tomusokeria
- 25 g hienoa sokeria
- punaista elintarvikeväriä
- Täyte
- 100 g valkosuklaata
- 1/2 rkl hunajaa
- 60 g täysmaitoa
- 125 g kermaa
- 1 liivatelehti
- Korsteeksi
- pistaasipähkinää rouhittuna
- tuoreita vadelmia
- pakastekuivattuja vadelmia jauheena
Valmista ensin mantelikeksi. Erottele valkuaiset keltuaisista ja anna niiden vetäytyä jääkaapissa yön yli. Sekoita tomusokeri ja mantelijauhe hyvin keskenään ja siivilöi paakkuuntumisen estämiseksi. Vatkaa valkuaiset ja hyppysellinen hienoa sokeria kiiltäväksi ja kiinteksi vaahdoksi, lisää loput sokerista joukkoon vähitellen vatkausen aikana. Lisää joukkoon hieman punaista elintarvikeväriä ja sekoita väri tasaiseksi.
Nostele jauhoseos valkuaisvaahdon joukkoon nuolijalla ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Lusikoi seos pursotinpussiin, jossa on 10 mm tylla. Pursota leivinpaperilla peitetylle pellille läpimitaltaan noin 5 cm mittaisia tasaisia ympyröitä. Taputtele peltiä hieman ilmakuplien poistamiseksi. Anna keksien levähtää pöydällä noin 20 minuuttia. Paista 150-asteisessa uunissa 12-14 minuutin ajan. Käännä pelti puolessa välissä.
Valmista seuraavaksi valkosuklaamousse. Rouhi valkosuklaata teräskulhoon. Paahda 130-asteisessa uunissa 35 minuuttia. Kun suklaa on valmis, kiehauta maito, kerma ja hunaja kattilassa. Laita liivatelehti likoamaan kylmään veteen, purista siitä vedet pois ja lisää se kuumaan maitokermaseokseen. Sekoita tasaiseksi ja kaada kuumana valkosuklaan päälle. Sekoita seos sauvasekoittimella tasaiseksi. Anna jäähtyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia.
Pursota valkosuklaamoussea mantelikeksin päälle. Koristele vadelmilla ja pistaasipähkinärouheella. Tee pakastekuivatuista vadelmista jauhetta raastamalla niitä siivilän läpi. Ripottele vadelmajauhetta koko kokonaisuuden päälle. Tarjoile Presidentti Special Blend -kahvin kera.
Maukas mantelikeksi paahdetun valkosuklaamoussen, pistaasipähkinän sekä tuoreiden vadelmien kera on oiva makupari elegantin marjaisalle Presidentti Special Blend -kahville. Leivoksen ja kahvin marjaisat maut sulautuvat yhteen ja paahdettu valkosuklaa tuo kahvista esiin alkuperämaapavun maukkaan aromin. Omnom! Näitä voisi syödä ainakin 3 ja niin tasimme syödäkin.
Käy äänestämässä mielestäsi maukkainta makuparia ja nähdään kesäkuussa Taste of Helsingissä! Kiinni veti? :)
Yhteistyössä Paulig.
25/07/13
Maailman parhaat kanelipullat
Innostuin taas leipomisesta ja päätin kokeilla hieman normaalista poikkeavaa korvapuustireseptiä. Aikaa tämä resepti kaikkine kohotuksineen ja keittiön siivouksineen vie noin 16 tuntia, mutta lopputulos on ehdottomasti kaiken vaivan arvoinen. Taikina eroaa normaalista pullataikinasta muun muassa siten, että siihen tulee vain 5 g hiivaa. Tämän hiivattomuuden kyllä maistaa pullien maussa, joten suosittelen ehdottomasti kokeilemaan tätä ruotsalaisen Martin Johanssonin reseptiä.
Pullat ovat makeudeltaan totisesti ruotsalaiseen makuun tehtyjä. Täytteestä ja takinasta voi hieman vähentää sokeria, jos pidät enemmän suomalaisista, ei niin makeista pullista. Toisaalta rapea sokerinen makeus kyllä kruunaa kanelipullan, ei näitä terveyseväiksi ole tarkoitettukaan.
Kanelipullat (36-40 pullaa)
- juuri
- 5 g tuorehiivaa
- 250 g vettä
- 250 g vehnäjauhoja
- taikina
- 650-700 g vehnäjauhoja
- 250 g maitoa
- 6 g suolaa
- 150 g sokeria
- 10 g kaardemummaa
- 150 g voita
- täyte
- 300 g voita
- 20-30 g kanelia
- 300 g sokeria
- 1 rkl vehnäjauhoja
- sokerikiille
- 1/2 dl vettä
- 1/2 dl sokeria
- ripaus aitoa vanjiljaa tai 1/3 vaniljatanko
Valmista ensin juuri. Sekoita hiiva, jauhot ja vesi keskenään yleiskoneen kulhossa. Juuri on niin löysä, että taikinakoukku ei saanut aineita sekaisin, joten kannattaa sekoittaa se puuhaarukalla tai lusikalla. Peitä kulho liinalla ja anna juuren tekeytyä 5 tuntia vedottomassa paikassa.
Ota voi huoneenlämpöön hyvissä ajoin. Kiinnitä kulho yleiskoneeseen ja lisää vähitellen jauhot, suola ja maito juuren joukkoon. Voit vaivata taikinan myös käsin, mutta koneella se sujuu huomattavasti nopeammin. Kun taikina alkaa olla kiinteä, lisää joukkoon voi, sokeri ja kaneli. Vaivaa tasaiseksi taikinaksi. Laitoimme aluksi 650g jauhoja, mutta taikina jäi sen verran tahmeaksi, että lisäsimme loput 50g vielä joukkoon. Nosta taikina hyvin jauhotetulle alustalle ja muotoile taikinasta pallo nostelemalla taikinan reunoja kohti keskustaa. Tässä kohtaa voit käyttää enemmän jauhoja jos taikina on tahmeaa. Käännä taikina ylösalaisin (ns. sauma pöytää vasten), peitä kelmulla ja anna nousta pöydällä vedottomassa paikassa 60 minuuttia.
Valmista tällä välin täyte. Vatkaa huoneenlämpöinen voi, sokeri, kaneli ja jauhot tasaiseksi massaksi. Tämä onnistuu parhaiten sähkövatkaimella.
Nosta levännyt taikina jauhotetulle alustalle ja kaulitse siitä mahdollisimman tasainen noin 80 x 40 cm levy. Jaoimme itse taikinan kolmeen osaan, koska tila ei riittänyt näin ison taikinan käsittelyyn. Levitä täyte levylle ja taita se kuin kirjepaperi (ennen vanhaan) Eli toinen reuna käännetään 2/3 osaa kohdalle ja taittamaton 1/3 sen päälle. Taikinalevy on nyt siis kolmikerroksinen. Tarkemmin vaiheet näet tästä videosta. Käännä avonaiset päät sivuille ja kaulitse taikinalevyä kevyesti hieman suuremmaksi. Ison levyn tulisi nyt olla noin 20 cm korkea ja 50 cm leveä.
Leikkaa taikinalevy ohuiksi nauhoiksi taikinapyörällä tai veitsellä. Kiepauta taikinanauha pariin kertaan sormiesi ympäri, vie häntä rullan yli ja piilota pää rullan alle. Kuulostaa ehkä monimutkaiselta, mutta tästä videosta selviää paremmin miten homma menee. Voit myös kierää nauhaa varovasti kämmenellä ennen solmun tekemistä, katso video täältä. Keskikokoinen pulla painaa noin 60-70g.
Aseta pullat leivinpaperille, suihkauta päälle kevyesti vettä ja laita pellit kylmään uuniin yöksi. Anna pullien kohota ja tekeytyä noin 7-8h. Ota aamulla pellit ulos uunista ja kuumenna uuni 250 asteeseen. Kun uuni on valmis, laita pelti uuniin ja laske lämpötila 200 asteeseen. Paista pullia koosta riippuen noin 10-15 min. Jos haluat paistaa useamman pellillisen samaan aikaan, niin käytä kiertoilmaa. Ainakin omassa uunissamme tasaisimman paiston saa aikaiseksi paistamalla vain yhden pellin kerrallaan.
Valmista sokerikiille sillä välin kun ensimmäinen pelti pullia on uunissa. Laita vesi, sokeri ja vanilja kattilaan ja kiehauta seos. Kun pullat tulevat uunista, sudi ne kiilteellä.
Aluksi ohje saattaa vaikuttaa monimutkaiselta, mutta lopulta se on aika yksinkertainen. Aikaa vaan kuluu kohotuksiin runsaasti. Kannattaa siis aloittaa taikinan teko jo edellisenä iltapäivänä. Itse pyörittelimme pullia lopulta klo 02 yöllä, koska laitoimme juuren tulemaan hieman liian myöhään. No onneksi olemme vielä kesälomalla. Kannattaa myös katsoa nuo lyhyet Martinin tekemät videot, ne selventävät kummasti leivontavaiheita.
Näistä pullista tuli suorastaan täydellisiä. Maku on suussasulava ja rakenne pehmeä, mutta samaan aikaan rapsakka. Perustaikinan ohjetta voi hyödyntää myös tavallisiin pulliin. Jatkossa käytämme ehdottomasti tätä reseptiä kaikkiin pulliin, jos vain aikaa riittää kohottamiseen. Kaiken lisäksi taikina oli aivan unelma käsitellä. Se muotoutui pehmeästi kaulimen alla eikä ottanut missään kohtaa kiinni alustaan. Ainoa miinus on, että pullat ovat kiilteen vuoksi hieman tahmeita, joten kädet pitää pestä heti kun pulla on syöty.
[pinit]04/07/13
Banaanipiiras
Nyt löytyi todella hyvä gluteeniton ja sokeriton kakkuresepti. Kaiken lisäksi aivan älyttömän helppo ja nopea valmistaa. Kaikki aineet löytyivät banaaneja lukuunottamatta kaapeista ja banaanejakin usein meillä on, joten tämä ohje kannattaa laittaa talteen yllätysvieraita tai yllätysmakeannälkää varten.
Meille on tulossa viikonloppuna gluteeniton vieras ja ajattelimme tuunata tästä tuoreiden mansikoiden ja kermavaahdon avulla kesäisen kakun. Piiras toimii nimittäin mainiosti myös kakkupohjana.
Banaanipiiras (8 annosta)
- 3-4 banaania
- 3 dl mantelijauhoa
- 2 kananmunaa
- 2 rkl kookosöljyä
- 1 rkl hunajaa
- 2 tl kardemummaa
- 1 tl leivinjauhetta
- 1/4 tl suolaa
Sekoita kananmunien rakenne kevyesti rikki. Murskaa joukkoon kaksi banaania haarukalla. Lisää joukkoon hunaja ja sekoita tasaiseksi. Mittaa joukkoon mantelijauho, leivinjauho, kardemumma ja suola. Sekoita taikina tasaiseksi. Lisää lopuksi taikinaan kookosöljy ja sekoita vielä kerran.
Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun piirakkavuokaan. Pilko piiraan päälle vielä 1-2 banaania, koosta riippuen. Paista piirasta uunin keskitasolla 175 asteessa 30-35 minuuttia, tai kunnes piiras on kauniin kullanruskea.
Meiltä puuttui kardemumma ja piiras toimi ilman sitäkin todella hyvin. Jos piirasta käyttää kakkupohjana, kardemumma kannattaa ehkä jättää pois. Muuten sitä kannattaa ehdottomasti laittaa, sillä se antaa varmasti mukavan säväyksen ja täydentää makumaailmaa.
Tämä on oikeasti ensimmäinen todella hyvin onnistunut ja toimiva makea ns. terveysresepti, mitä olemme kokeilleet. Ohje on peräisin ihanasta Niin Hyvää Elämää -blogista. Sieltä löytyy muitakin kokeilemisen arvoisia ohjeita, kannattaa käydä kurkkaamassa.
[pinit]






