Katselet juttuja tunnisteella "low carb"

Alkukesän viimeiset parsat

Parsakausi alkaa olla ohi, kaupoista on jo vaikea löytää edes kotimaista parsaa, varsinkin vihreää. Yksi parsaresepti oli kuitenkin vielä kokeilematta, joten parsaa oli löydettävä. Ajelimme kaupasta toiseen ja lopulta saimme käsiimme yhden puntin vihreää parsaa. Harmiksemme tosin kotona huomasimme, että paketin parsoista muutama oli jo pilalla. Ruoan saimme onneksi kuitenkin tehtyä.

Tässä siis oikeastaan aika klassinen parsalautanen omana tulkintanamme. Inspiraation lähteenä toimi uusimmassa Gloriassa (6/2011) ollut ruokajuttu ja varsinkin siinä ollut kuva. Tarkkasilmäisimmät saattavat myös nähdä pientä yhdennäköisyyttä sen ja meidän kuvamme välillä. ;)

Parsa combo (2 annosta)

  • 1 rs siitakesieniä
  • nokare voita
  • 250 g vihreää parsaa
  • 2 kpl kananmunaa
  • parmankinkkua
  • mustapippuria
  • 1,5 l vettä
  • 1 rkl suolaa
  • 3-4 rkl etikkaa

Pilko suuremmat sienet reiluiksi suupaloiksi, pienemmät voit jättää kokonaisiksi, kuten mekin teimme. Kuumenna pieni nokare voita pannulla ja ruskista sienet. Siirrä uunin kestävään vuokaan, vuoraa foliolla ja pidä lämpimänä uunissa kunnes muut osat annoksesta on valmiina.

Huuhtele parsat raikkaalla vedellä. Leikkaa puumainen osa niiden kannasta pois ja kuori tarvittaessa. Omat parsamme eivät kuorimista kaivanneet. Kuumenna suolalla maustettu vesi kattilassa kiehuvaksi. Keitä parsoja noin 4 minuutin ajan, kiedo ne sitten lämpimään keittiöpyyhkeeseen odottamaan.

Valmista sitten uppomunat. Lisää parsan keitinveteen etikkaa ja kuumenna vesi jälleen kiehuvaksi. Riko kananmunat yksitelleen laseihin odottamaan, varo rikkomasta keltuaista. Laske lämpötilaa siten, että vesi kiehuu juuri ja juuri. Pyöräytä kerran kauhaa (tms.) vedessä kattilan ympäri, jotta saat aikaiseksi pyörteen. Näin kananmuna pysyy mahdollisimman hyvin kasassa keittämisen ajan. Laske sitten munat yksitellen kiehuvaan veteen. Keitä hiljalleen noin 3-5 minuuttia riippuen munien koosta.

Asettele sitten lämmitetyille lautasille parsat, sienet, uppomunat ja pieni siivu parmankinkkua. Rouhaise päälle hieman mustapippuria ja tarjoa heti.

Parmankinkun voi aivan hyvin korvata myös kylmäsavulohella, tai sitten jättää kokonaan pois. Omalla lautasellani kinkkua oli, mutta Arietta nautti omansa ilman. Hienostunut herkuttelu-iltapala kuuluu myös nauttia viinilasillisen kera. Hapokas Sauvignon Blanc toimii hyvin parsan kanssa, itse olemme tykästyneet kahteen eri Leydaan. Gloriassa oli suositeltu Pfaffenheim Pinot Blancia (2009), sitäkin voi kokeilla.

[pinit]

Karppileivät

Emme ole alkaneet “skarppaamaan”, mutta välillä tulee kokeiltua karppireseptejä. Olemme hieman yrittäneet karsia turhia hiilihydraatteja, mutta arjen kiireessä pasta on vaan niin nopea ja helppo valmistaa ettei meistä taida kovin hyviä karppeja tulla. Nämä leivät olivat yksi kokeilluista resepteistä ja koska olivat todella helppoja ja nopeita valmistaa, on näitä tullut tehtyä jo useammin.

Mantelileivät (6-8 kpl)

  • 2 kananmunaa
  • 2 rkl turkkilaista jogurttia
  • 2 tl psylliumia
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1,5 dl mantelijauhoa
  • 3 rkl vehnäleiseitä
  • 1 rkl seesaminsiemeniä
  • 150g juustoraastetta

Vatkaa kananmunat keveyesti ja lisää joukkoon turkkilainen jogurtti. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne kananmunaseoksen joukkoon. Sekoita hyvin ja lisää lopuksi juustoraaste. Esimerkiksi Emmental sopii hyvin. Itse käytimme tällä kertaa seesaminsiementen tilalla unikonsiemeniä, niitä riittää teelusikallinen ruokalusikallisen sijaan. Myös pähkinärouheet sopivat hyvin leipiin.

Muotoile taikinasta 6-8 palloa ja litistä niitä hieman. Laita vasta nyt uuni lämpenemään 225° ja anna leipien kohota sen aikaa pellillä. Paista leipiä noin 10-12 minuuttia, kunnes ovat kauniin kullanruskeita.

Parhaimmillaan nämä ovat uunituoreina, mutta säilyvät muutaman päivän. Ylimääräiset leivät kannattaa melkein pakastaa ellei niitä syö heti seuraavana päivänä. Leivät ovat teeleipämäisiä ja päälle riittääkin vain sipaisu voita. Niitä voi toki käyttää samalla tavalla kuin muutakin leipää. Tämä resepti on peräisin karppaus.infosta.

Hiilihydraattimäärä: 10,9 g
Hiilihydraatteja / kpl: 1,6 g

[pinit]

Juustoleipäset

Tämä resepti löytyi karppaus.infon reseptiarkistosta tutkiessani vähähiilihydraattisia ruokaohjeita. Olisi jännää kokeilla karppausta, kun niin monet sitä tuntuvat kehuvan. Toisaalta täysi karppaus tuntuu todella hankalalta, kun arkisin tulee syötyä milloin missäkin. Mutta voisihan sitä ainakin yrittää turhia hiilihydraatteja vähentää. Millaisia kokemuksia tai ajatuksia teillä on vhh-ruokavaliosta?

Juustoleipäset (5-6 kpl)

  • 2 kananmunaa
  • 1,5 dl mantelijauhetta
  • 2 dl juustoraastetta
  • ripaus suolaa
  • 1-2 tl leivinjauhetta

Sekoita kaikki ainekset keskenään kulhossa. Muotoile taikinasta pellille samankokoisia leipäsiä. Paista uunissa 225 asteessa noin 10 minuuttia , kunnes ovat kauniin kullanruskeita. Tarjoile lämpöisinä.

Nämä juustoleipäset on erittäin helppo ja nopea valmistaa ja maultaan oikein herkullisia. Kannattaa ehdottomasti kokeilla vaikka ei hiilareita yrittäisikään vältellä. Nämä sopivat hyvin iltateen seuraksi, tai vaikkapa porkkanakeiton, kuten itse teimme. Aamupalaksi nämä olisivat mielestäni turhan raskaita ja rasvaisia.

Hiilihydraattimäärä: 6,2 g
Hiilihydraatteja / kpl: 1,0 g

[pinit]