Katselet juttuja tunnisteella "löytöjä"
20/01/13
Kahvi-laboratorio
Valmistamme kotona kahvia vain viikonloppuisin, mutta siitä huolimatta meilta löytyy 6 erilaista kahvinkeitintä sekä tietysti kahvimylly. Tykkäämme hifistellä kahvin kanssa ja valita valmistustavan fiiliksen mukaan. Pavut tilaamme yleensä Has Beanista, jossa valikoimaa riittää ja pavut paahdetaan tilauksesta. Nykyisellä punnan kurssilla pavut alkavat vaitettavasti olla samoissa hinnoissa kuin Suomesta ostettuna, harmi vain. Toisaalta voisi myös alkaa tarkemmin kartoittaa kotimaan tarjontaa.
Chemex on uusin hankintamme. Chemexit ovat nyt kuumin puheenaihe kahvipiireissä, joten pitihän sitä päästä itse testaamaan. Tiimalasin mallinen keitin on valmistettu lasista ja kädensijana on puinen irrotettava kaulus. Suodatinpussina toimii neliön mallinen paperiarkki, joka on taiteltu kartioksi. Paperi on normaalia suodatinpaperia paksumpaa, joten esimerkiksi kahvirasvaa tai kitkeriä hiukkasia ei pääse läpi. hitaampi suodatus antaa vedelle riittävästi aikaa hauduttaa kahvista kaikki hyvät aromit.
Chemex on Peter J. Schlumbohmin käsialaa 40-luvun alusta ja ydinajatuksena on puhdas ja maukas kahvi. Vaikka valmistaisi hieman tujumman kahvin, Chemexillä siitä ei tule kuitenkaan kitkerää. Kyllä täytyy sanoa, että erinomaista tuli. Join toisen kupin illalla kylmänä ja ilman maitoa, eikä kahvi kaivannut mitään lisukkeita. Oi oi. :) Tällä kertaa tarkoitus menee muotoilun edelle. Eihän Chemex siis ruma ole, mutta ehkä vähän liian “hippi” meidän makuumme. ;)
[pinit]16/12/12
Mia Höytö Cosmetics
Tänä syksynä markkinoille tuli ensimmäinen täysin kotimainen Ecocert-sertifioitu luonnonkosmetiikkasarja, Mia Höytö Cosmetics. Tyylikkäät pakkaukset ja kotimaisuus herättivät heti mielenkiintoni. L’atélier des Délicesin sitruunapiiras puhdistusgeelin loputtua päätin ostaa testimielessä Mia Höytö Kaunis puhdistusgeelin. Nyt olen pessyt sillä kasvoni parin viikon ajan ja olen tykännyt. Kaikki meikit lähtee tuosta noin vain ilman kummempaa hankaamista ja kasvoille jää todella puhdas tuntu. Kaunis ehkä “kuivattaa” ihoa aavistuksen enemmän kuin LdD:n puhdistusgeeli, mutta kasvoille jää syväpuhdistuneempi tuntu. Joten rasvoittuvalle iholle oikein mainio, sillä iho jää pesun jälkeen mataksi.
Loput Mia Höytö tuotteet sain testiin Sugar Helsingin kautta. Olen ehtinyt testata tuotteita muutamia viikkoja olen vakuuttunut. Kyllä Suomessakin osataan. Ihana päivävoide sopii mielestäni hyvin meikin alle ja imeytyy melko nopeasti. Voiteessa on käytetty tyrninmarjan- sekä mustaherukansiemenöljyä, sheavoita, aloe veraa ja manteliöljyä sekä ruiskaunokkivettä, joka rauhoittaa ja puhdistaa ihoa. Korkea ja kapea purkki on erityisen kätevä matkoilla, menee pieneen tilaan ja pumppupullosta on kätevä annostella sopiva määrä.
Valo silmänympärysvoide sisältää muun muassa mustaa seljankukkauutetta, jonka luvataan häivyttävän tummia silmänalusia ja turvotusta. En osaa sanoa onko tummat varjot silmänurkista vaalenneet, mutta ainakin voide on superkosteuttava. Sopii mielestäni erityisesti yösilmänympärysvoiteeksi. Ehkä aavistuksen liian tuhtia päiväkäyttöön omaan makuuni. Ykkössijaa silmänympärysvoiteissa pitää edelleen Terre d’Oc.
Silkki vartalovoide kosteuttaa ihanasti ja pitää ihon pehmeänä. Voide on riittoisaa, levittyy hyvin ja imeytyy muutamassa minuutissa. Levitysvaiheessa voide näyttää jäävän valkoisena iholle, mutta valkoinen rasva kuitenkin häviää sekunneissa kun jatkaa levittämistä. Voiteessa on hyvin mieto kukkaistuoksu, saisi olla mielestäni vahvempikin, sillä perusvoitteen tuoksu uhkaa puskea läpi.
Toivottavasti Mia Höytö jatkaa upean kosmetiikkasarjansa hiomista ja uusia sekä paranneltuja tuotteitta saadaan pian myyntiin. Sarja on selvästikin suunniteltu kansainvälisille markkinoille, sillä valmistajan sivut ovat ainoastaan englanniksi. Siitä pieni miinus kotimaiselle tuotteelle.
Jos vielä etsit joululahjoja, niin tässä mainio vinkki! Näyttävä ja taatusti tykätty lahja. :)
Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia Mia Höytö tuotteista. Oletteko kokeilleet ja mitä piditte?
[pinit]10/12/12
Herkutteluvoi
Meillä käytetään vain voita ja erilaisia öljyjä, sillä margariini on pahaa ja muutenkin arveluttavaa tavaraa. Olen katsellut tätä Présidentin La Motte voita kaupassa jo pidemmän aikaa ja noin kuukausi sitten päätin heräteostaa sellaisen. Ensimmäinen purkki ei ehtinyt kuvauksiin asti, sillä se hupeni jääkaapista melko nopeaa tahtia. La Motte on ihan sairaan hyvää, no mitä muuta voi tulla kun yhdistetään voi ja merisuola.
Kannellinen pakkauskin on aika kätevä. Ainoa huonopuoli on, että koko voikimpaleen joutuu ottamaan huoneenlämpöön. Toinen miinus tulee siitä, että voi ei ole luomua. Mutta hyvää se on! Merisuolarakeet maistuvat voin kanssa taivaallisilta. Tietenkin halvemmalla pääsee kun ostaa tavallista voita ja ripottelee pinnalle aavistuksen merisuolaa, mutta tulipa nyt ostettua toinenkin paketti tätä herkkuvoita. :)
[pinit]






