Katselet juttuja tunnisteella "siivous"

Höyrypesua

Kärcher SV 1905, © avaruusasema

Alkuun pahoittelut siitä, että täällä on taas ollut niin hiljaista. Mutta kun ei vaan ehdi tai jos ehtisi niin ei jaksa. Pitää nyt yrittää hieman kuroa kiinni “putkessa” olevilla jutuilla ja yrittää saada muutama kirjoitus lähiaikoina ulos. Jatketaan nyt aluksi vielä yhden jutun verran tekniikka-puolella. Meille tuli nimittäin tuossa viime vuoden puolella hankittua tuollainen Kärcherin SV 1905 imevä höyrypesuri kun tarve oli ja hinta oli sopivasti kohdallaan. Pitkään tuota tuli tutkailtua ja alkuun oli tarkoitus vain vuokrata viikonlopuksi käyttöön, mutta lopulta tuli hankittua omaksi.

Tarvehan lähti alun alkaen siitä, että tuon ensimmäisessä kuvassa vilkahtavan valkoisen K-tuolimme puhdistamiseen höyry on käytännössä ainoa vaihtoehto. Tuoli on tehty paperinarusta, joten sitä ei kovin paljoa saisi kastella eikä se myöskään kestä vahvoja pesuaineita. Tuoli ei ollut mitenkään hirveän likainen, mutta muutaman vuoden aikana siihen oli kuitenkin tullut muutama tahra ja yleistä likaa, joka valkoisessa toki näkyy muita värejä paremmin. Etukäteen oli kuultu hieman ristiriitaisia kokemuksia, mutta tässä tapauksessa höyry puhdisti lopulta yllättävän hyvin. Tuoli käytiin läpi neljä kertaa höyryn kanssa ja tällöin noin 90 % liasta oli lähtenyt. Muutama tahra aiheutti kuitenkin päänvaivaa ja lopulta päädyimme pienellä riskillä kokeilemaan puhdistusta marseille-saippuaan hangatulla kostutetulla pyyhkeellä. Saippuavesi huuhdeltiin sitten höyrypesurin avulla pois. Tämän jälkeen tulikin oikein puhdasta. Pinttyneeseen likaan ei siis höyry tuntunut purevan. Valitettavasti tuosta K-tuolista oli aivan mahdoton saada hyviä ennen ja jälkeen kuvia, joten niitä ei ole tähän nyt näyttää.

Laitteen mukana tuli iso kassillinen erilaisia suuttimia, höyrysuuttimia, imusuuttimia ja näiden yhdistelmiä. Laitettahan voi käyttää höyryttämiseen, imurointiin tai molempiin samanaikaisesti. Tämä yhdistelmä oli meille ostettaessa tärkeä juttu. Pesuria kun on ajateltu käytettävän kohteissa joissa kosteutta pitää saada mahdollisimman paljon pois. Tuon K-tuolin lisäksi esimerkiksi auton verhoilun puhdistamiseen. Tuolin puhdistamisessa tuli käytettyä lattasuutinta, joka höyryttää ja imee kosteuden pois. Tuolin jälkeen toiseksi kokeilukohteeksi valikoitui kylpyhuoneen laattasaumojen puhdistaminen. Tässä hommassa höyrypuhdistinta on kehuttu, eikä turhaan. Pistemäisellä höyrysuuttimella puhaltamalla tuli todella puhdasta ja kohtuullisen nopeastikin. Eikä varmasti kuluta saumoja yhtä paljon kuin pesuaineilla hankaaminen.

Kärcher SV 1905, © avaruusasema

Tämän jälkeen pesuri sai olla pari kuukautta vaatehuoneessa kunnes muutama viikko sitten päätin kokeilla sitä auton kangasmattoihin. Mattoja oli syksyn jälkeen vain aika ajoin harjattu puhtaaksi ja muutama kerta pyyhitty suurimmat liat kostealla liinalla pois, joten työnsarkaa oli. Nämä menivät käytännössä täysin samalla metodilla kuin K-tuolin puhdistus, koska lopulta muutaman sitkeämmän tahran kohdalla jouduin turvautumaan marseille-saippuaan. Puhdasta lopulta tuli (ennen ja jälkeen kuvat alla) ja pesuriin imetty likavesi oli kyllä näkemisen arvoista. Uskomaton määrä likaa oli irronnut. Tässä tuli sitten esille myös yksi pesurin ikävämmistä puolista. Likaisen kohteen jälkeen pesurin puhdistaminen oli melkoisen työlästä.

Aika kallishan tämmöinen on hankkia, mutta jos tykkää tehdä itse ja omaa jonkin verran kärsivällisyyttä (höyry ei ole kiireisen puhdistusväline) niin kyllä tämä varmasti lopulta itsensä takaisin maksaa. Todella hyvä työkalu hankalien muotoisten, mutta jonkin verran kosteutta kestävien kohteiden puhdistamiseen. Toimii pieniin koloihin ja arkoihin materiaaleihin. Höyry myös desinfioi samalla, joten tämänkään takia pesuaineita ei tarvitse. Seuraavaksi kohteeksi tulee varmaan meidän sohva kohteeksi ja kesällä sitten auton puhdistus kokonaan sisältä.

Auton matot / ennen, © avaruusasema Auton matot / jälkeen, © avaruusasema

[pinit]

Kevätsiivous

Onnioon, © avaruusasema

Rakastan siivousvälineiden ostamista, mutta en juuri siivoamista. Varsinkin imurointi on rasittavaa puuhaa. Onneksi siivouksen voi kätevästi ulkoistaa, mutta välillä (tai ehkä juuri siksi) iskee kunnon vimma siivota kaikki paikat. Bongasimme nämä Onnioon siivousvälineet jo viimevuonna, mutta vasta nyt Romanoffien lattianhoitovinkkien jälkeen saimme aikaiseksi uusia kaikki siivousvälineemme.

Onnioon voittaa ulkonäöllään ja pakkaussuunnitelullaan perinteiset Sinit sun muut. Moppiosa ja varsi ostetaan erikseen ja lisäksi kannattaa vielä ostaa kosteaan käyttöön tarkoitettu moppiliina. Moppiosan mukana tuli nimittäin kuivakäyttöön tarkoitetu liina, jolla voi pyyhkiä esimerkiksi pölyt lattialta. Moppi toimii oikein ketterästi ja sillä on suorastaan helppo siivota. Osien kestävyydestä ei pysty vielä sanomaan, mutta ainakin näin ensituntumalta osat vaikuttavat oikein kestäviltä.

Onnioonilla on valikoimissa kaikenlaisia pestäviä rättejä, mikrokuituliinoja, bambuliinoja ja keittiöpyyhkeitä. Tällä kertaa törsäsimme vain lattianpesusettiin, mutta pitää käydä tutustumassa vielä muihinkin tuotteisiin paremmin kun seuraavaksi tarvitaan rättejä. Onnioonia myydän Kodin Ykkösissä, Stockmannilla ja jossain K-kaupoissa.

Onnioon, © avaruusasema

[pinit]

Vinkkejä lattianhoitoon

Lattianpesu, © avaruusasema

Kuten parketti-kirjoituksessa lupasimme, tässä tulee vinkkejä lattian hoitoon ja pesuun. Pääsimme haastattelemaan ehkä Suomen kovinta asiantuntijaa parketteihin liittyen, nimittäin Parketti Romanoffin toimitusjohtajaa Tommi Romanoffia.

Meillä itsellämme on ehkä pölyn kannalta haasteellisin lattia. Tumman puun päällä näkyy heti kaikki pöly. Melkein jo kävimme Romanoffilta tilaamassa harmaan lankkulattian, mutta pitää ensin löytää se uusi asunto tai tontti.

Kysyimme Tommilta parhaimmat vinkit lattian hoitoon ja hän kertoi, että pölyjen poistoon paras ja nopein puhdistuskeino on imurointi pehmeällä harjasuulakkeella. Jos imuriisi ei kuulu parkettisuulaketta, yleensä sen saa hankittua lisäosana. Parin viikon välein voi lattian pyyhkiä nihkeällä liinalla, jolloin pienimmätkin pölyhiukkaset saavat kyytiä. Jos pölyä pahempaa likaantumista ei ole, pesu pelkällä vedellä riittää.

Pesuaineissa kannattaa suosia parketille tarkoitettuja puhdistusaineita, mutta pesuliuos voidaan tehdä myös lisäämällä muutama tippa mietoa ja neutraalia puhdistusnestettä puhtaaseen veteen. Yleensä esimerkiksi tiskiaineet ovat mietoja ja hellävaraisia. Tämä toimii siis lakattuun parkettiin ja laminaattiin. Lakattuun parkettiin ei kannata mennä laittamaan mitään kaupoissa myytäviä parkettivahoja, sillä ne tukkivat puun pinnan ja niitä on mahdoton saada enää pois.

Lattianpesu, © avaruusasema

Öljyvahattu parketti taas tarvitsee pesun lisäksi hoitoöljyä kerran pari vuodessa. Kannattaa varmistaa, että hoitoöljy on saman tuoteperheen öljyä kuin alkuperäinen pintakäsittely. Parketti Romanoff tekee myös öljyvahattujen parkettien pintakäsittelyjä. Eli jos epäilyttää, niin kannattaa tilata ammattilainen paikalle, näin ei ainakaan pääse sattumaan mitään mokia arvokkaalle öljyvahatulle puulattialle.

Meidän vanha kuitunauhamoppimme sai kyytiä ja hankimme tilalle irrotettavalla liinalla varustetun mopin. Kuitunauhamoppi ei Tommin mukaan ole paras parketille, sillä sitä on vaikea saada tarpeeksi kuivaksi. Moppi tai moppiliina tulee puristaa niin kuivaksi, että siitä ei tipu vettä. Lisäksi moppiliina on helpompi pitää puhtaana, useimmat voi heittää suoraan pesukoneeseen ja ne kuivuvat paljon nopeammin kuin perinteinen moppi.

Tommi kertoi, että parkettiin tulleita naarmuja voi käsitellä korjauslakoilla, joita löytyy useita erisävyjä. Meidän täytyy laittaa korjauslakka ostoslistalle, sillä keittiöremontin yhteydessä lattiasuojan alle oli päässyt kivi ja yhdessä kohtaa keittiönlattiaa on ikävä naarmu. Öljyvahatun parketin naarmuja voi korjata hoitoöljyllä. Olemme kuulleet urbaanin legendan, että naarmut katoaa hankaamalla niitä saksanpähkinällä. Tommi vahvisti tämän urbaaniksi legendaksi ja suositteli kääntymään korjauslakkojen puoleen. Näin hieman arvelimmekin.

Kaiken puun, naturellin ja sävytetyn, väri muuttuu hieman vanhetessaan ja päivettyessään. Yleensä suurimmat värimuutokset tapahtuu 1-2 vuodessa, joten huonekalujen paikkaa kannattaa vaihdella uuden lattian kanssa. Meille on päässyt käymään niin, että keittiön pöydän pyöreän jalan alla on hieman vaaleampi läikkä.

Parketin hoito ja puhtaanapito ei todellakaan ole mitään rakettitiedettä. Tämä haastattelu sai meidät innostumaan kevätsiivouksesta aivan uudella tavalla. Täällä mopit heiluu, mutta ikkunat odottavat vielä pesijäänsä. Palataan niihin myöhemmin.

Lattianpesu, © avaruusasemaLattianpesu, © avaruusasemaYhteistyössä Parketti Romanoffin kanssa.

 

[pinit]