Katselet juttuja tunnisteella "tuotteet"

Syksyn maut talteen

Hankimme nyt sitten viimein vihanneskuivurin, josta oli puhetta aiemmin. Pitää tehdä taikoja, että saamme tämän mahtumaan johonkin kaappiin. Tarkoituksena oli ostaa mustikoita ja kokeilla niiden kuivaamista nyt viikonloppuna, mutta Stockan herkussa ei ollutkaan enää marjojen myyntikojua. Höh. Ainakin lähi-S-markettimme pihalla pitäisi olla vielä marjatori, joten pitää suunnata sinne heti alkuviikosta. Ja kohtahan tulee kotimaiset omenat!

Erityisesti odotan, että pääsen itse kuivaamaan marjoja ja hedelmiä. Kaupan kuivatuissa hedelmissä on melkein aina sokeria ja säilöntäaineita, joten sen vuoksi niitä tulee harvemmin ostettua. Ohjekirjan mukaan tällä voi kuivata lähes mitä vain. Onko kukaan koskaan kuivannut esimerkiksi kalaa? Ja mihin kuivattua kalaa voisi käyttää?

Sieniä ainakin aiomme kuivata todella paljon! Kuivattujen sienien käyttö on mielestämme helpompaa kuin pakastettujen. Emme meinaan ikinä muista ottaa pakastettuja sieniä tarpeeksi ajoissa sulamaan ja kun niitä pitäisi käyttää, ne ovat vielä jäisenä kokkareena.

Mitkä hedelmät, vihannekset, juurekset, sienet tai marjat sopivat mielestänne erityisen hyvin kuivattavaksi?

[pinit]

Aloe Veraa ja happea

Nyt lähti kolmas pullo CocoVin ihanaa Aloe vera juomaa. Ostin tätä ensimmäisen kerran kesän alussa ja jäin heti koukkuun. Juomaa voi siemailla sellaisenaan 15 ml annoksina 3 kertaa päivässä tai sitä voi laimentaa veteen. Itse teen molempia. Yleensä ennen ruokailua otan yhden shotin ja aamuisin olen korvannut perinteisen Tropicanan Aloe vera vedellä. Erinomainen karppaajan “tuoremehu”.

Iso lasi Aloe vera vettä vie muuten todella hyvin janon ja maku on raikkaan sitruunainen. Minulla lähtee tällä paljon paremmin jano kuin tavallisella vedellä. Itse olen tainnut monta kertaa ylittää suositeltavan päiväannoksen, kun Aloe vera juoma on vain niin hyvää.

Aloe vera sisältää runsaasti erilaisia vitamiineja, aminohappoja ja mineraaleja. Päiväannos taitaa kuitenkin olla niin pieni, että ei tästä tietenkään ainoaksi ravinteiden lähteeksi ole. Parasta Aloe verassa on sen vatsaa ja suolistoa hoitavat ominaisuudet.

Olin tällä viikolla CocoViBarissa järjestetyllä kokonaisvaltainen hyvinvointi – energiaa syksyksi –luennolla. Luento oli niin mielenkiintoinen, että aika tuntui loppuvan kesken. Erityisesti mieleen jäi hapen ja veden tärkeys kehollemme. Yleensä meinaan hengitämme vain kevyttä pintahengitystä, emmekä hyödynnä koko hengityskapasiteettiamme. Lisäksi emme muista juoda tarpeeksi vettä.

Hapen saatia voi tehostaa tekemällä 5-10 syvähengitystä kolmesti päivässä. Kerran heti heräämisen jälkeen, kerran ennen lounasta ja vielä kerran iltapäivällä ennen kotiin tuloa. Syvähengitys tehdään vetämällä nenän kautta ilmaa sisään niin, että vatsa oikein pullistuu. Näin ilmaa pääsee virtaamaan keuhkojen alaosiin asti. Pidätä hetki hengitystä, jotta happi ja hiilidioksidi pääset vaihtamaan paikkaa ja puhalla ilma rauhallisesti suun kautta ulos. Anna keuhkojen tyhjentyä täysin ja ota sen jälkeen uusi syvähengitys. On muuten aika vaikea muistaa tehdä näitä arjen kiireessä, mutta itse aion ainakin yrittää. :)

[pinit]

Takaisin kotona

Olemme olleet viikon Dublinissa ja palasimme eilen kotiin. Sen vuoksi blogissakin on ollut vähän hiljaista. Matkalta ei oikein päässyt järkevästi nettiin ja olimme joka päivä aamusta iltaan liikkeellä. Oli meillä iPad mukana, mutta kuvien liittäminen sillä juttuihin on oikeastaan melkein mahdotonta.

Aluksi meidän piti ottaa reissuun mukaan vain yksi suuri matkalaukku, johon tavaramme olisivat mahtuneet mainiosti. Punnitsimme laukun kun se oli puolilleen pakattu ja laukun paino oli yli 20 kg. Joduimme siis maksamaan vielä toisen laukun sisään koneeseen. Aer Lingusin lippuihin ei sisälly ruumaan meneviä laukkuja ja laukun painoraja on 20 kg. Iso Samsoniten matkalaukkumme painaa tyhjänä 7 kg, joten seuraavaa reissua varten on kyllä hankittava kevyempi matkalaukku. Ehdotuksia otetaan vastaan!

Matkaa varten olimme Coco Sweet Dreamsin vinkin mukaan hankkineet Stockalta matkapussukoita, joihin oli todella kätevä pakata silitetyt vaatteet ja ne todella pysyivät siisteinä laukussa. Hankimme 2 pakkausta eli yhteensä 6 pussukkaa, mutta olisi pitänyt hankkia enemmän. Varsinkaan kun emme voineet pakata isoa laukkua täyteen painorajoituksen vuoksi, nämä todella auttoivat pitämään tavarat järjestyksessä laukussa. 3 pussukan paketti maksoi muistaakseni noin 13 euroa ja näitä myydään ainakin Stockmannin matkalaukkuosastolla.

Itse reissusta lisää myöhemmin.

[pinit]