Tapahtumarikas elokuu

night-market1

Kuten edellisessä jutussa ennakoitiinkin oli elokuun loppu todella tapahtumarikas. Kun ihmiset palaavat lomilta töihin ja kesämökeiltä kaupunkiin niin kaikkea alkaa taas tapahtua. Eipä ole blogiinkaan ehtinyt kirjoittelemaan kun pikku hiljaa alkaneiden työkiireiden lisäksi on ollut kaikenlaista menoa ja puuhaa. Erityisesti kaikkea kivaa ruoka-juttua.

Pari viikkoa sitten kirjoittelin Helsingin tulevasta katuruokatapahtumien sumasta ja vaikka vähän tiukilla oli niin itsekin ehdittiin näistä nauttia. Aluksi Street Gastroa, sitten Helsinki Distilling Companyn upeiden tilojen kautta Night Marketiin ja lopulta vielä aivan viime tipassa Murun ruoka-autosta vähän purtavaa piknikille mukaan. Välissä käytiin ihmettelemässä Cheekiä stadionilla ja vaikka musiikki ei nyt ihan täysin iskekään niin olipahan aika vakuuttava show.

Myöhemmin vähän lisää Night Marketista ja Murusta, mutta tässä maistiaisina muutamia kuvia.

street-gastro1 street-gastro2 helsinki-distillery8 helsinki-distillery5 muru-truck3 muru-truck2 cheek1 cheek2

[pinit]

Lomaseikkailuja

iltaaurinko kaverikuva

Kesäloman viimeiset päivät alkaa olla käsillä ja sen verran on pitkin Suomea ja netittömiä taipaleita tullut reissattua ettei blogiin ole ehtinyt juuri kirjoitella. Loma aloitettiin Turun reissulla, josta palauduttiin hetkeksi kotimaisemiin, kunnes lähdettiin taas. Ja minnekäs muualle kuin kohti Turkua ja Turun saaristoa. Oma auto jätettiin matkan varrelle vanhempieni talliin ja matkaa tehtiin lainaksi saadulla Suomessa tehdyllä Mercedes-Benzillä, tuttavallisemmin A160 CDI automaatilla.

Saaristossa oli tarkoitus purjehtia, mutta kun tuulta ei ollut niin keskityttiin grillaamiseen, saunomiseen ja upeasta säästä nauttimiseen. Hetkessä pahentunut sinilevätilanne rajoitti ikävästi uimista ja juuri ennen satamaan paluuta saimme kokea melkein suoraan kohdalle osuneen ukkoskuuron. Hetken oli jännittävää kun salamat välähtelivät ja ukkonen paukahteli samaan aikaan.

veneet sinileva2014 ukkoskuuro

Turusta käännettiin Mersun nokka kohti Tamperetta, jonne päätimme Taste of Helsingin innoittamana tehdä ravintolapainotteisen turistimatkan. Yötä oltiin miellyttävän modernissa, ihan uudessa Scandic Tampere Stationissa, aivan juna-aseman kupeessa. Hieman kesän takia uinuvasta kaupungista löytyi kivasti tekemistä, vaikka Tian harmiksi se Särkänniemi jäikin käymättä. Tampereen visiitistä myöhemmin vähän lisää, kunhan taas sadepäivä tms. motivoi istumaan pidempään tietokoneen ääressä.

kaffila a160tampere scandictamperestation ravintolac tampereenpaahtimo

Tampereelta suunnistettiin vielä mökille helteistä säätä ja paarmojen määrää ihmettelemään. Neljän päivän aikana syntyi vanhoista kuormalavoista “sänky” vanhan futonimme alle mökin yläkertaan. Ihan riittävän suuri homma helteessä tehdyksi.

Vaikka tämä ei mikään autoblogi olekaan niin muutama sananen vielä tuosta meillä lainassa olleesta Mersun A-sarjalaisesta. Oma automme (VW Scirocco) on kohta neljävuotias, joten siltäkin kannalta oli hyvin mielenkiintoista päästä kokeilemaan saman kokoluokan verrokkia hieman pidemmäksi aikaa. Ajettavudeltaan hyvin saksalaistyyppiseen Mersuun istui melkein kuin meidän Volkkariinkin, tuntuma oli hyvin samanlainen. Mersulla oli todella kiva ajaa ja vaihteistokin oli hyvin samanlainen kuin meidän auton DSG, viiksessä olleeseen vaihdevipuun ei kyllä millään tottunut. Plussaa ajettavuudesta, ohjaustuntumasta, alustasta, todella fiksusti toimivasta vakionopeudensäätimestä ja penkeistä. Miinusta huonosti sijoitetuista ilmastoinnin säädöistä ja tehon puutteesta. Tuo pikku-diesel on enemmän kotonaan kaupunkipyörityksessä. Ei meille vielä Mersua myyty, mutta ihan mielenkiintoista olisi kokeilla hieman tehokkaampaa bensa-versiota.

mokki a160metsa

Auton meille lainasi Mercedes-Benz / Veho ja hotelliyöpymisen tarjosi Scandic.

[pinit]

Saippuakuplia edelleen elossa

Absolution, © Avaruusasema

Viime syksy ja loppuvuosi oli superkiireistä aikaa töissä ja muutenkin elämässä. Blogin pitäminen jäi niin Avaruusaseman kuin Saippuakuplia -blogin puolella. Nyt on taas ryhdistäydytty ja pieni tauko taisi tehdä hyvää. Pakko heti hehkuttaa, sillä loppuvuodesta Suomeen saatiin taas yksi uusi upea ja mielenkiintoinen luonnonkosmetiikkamerkki, Absolution. Jolien upeat naiset ovat aloittaneet kaupan lisäksi oman maahantuonnin, joten upeita merkkejä on taatusti luvassa jatkossakin. Absolution tulee Ranskasta ja on Isabelle Carronin käsialaa. Isabelle on työskennellyt monissa huippubrändien kosmetiikkataloissa ennen oman merkin luomista, joten kykyä löytyy ja se näkyy itse tuotteissa sekä upeissa graafisissa pakkauksissa, joita ei raaski heittää pois.

Absolution sarjan kantava teema on räätälöity kokonaisuus, joka syntyy voiteita ja seerumeita yhdistelemällä. Itse voin todellakin yhtyä siihen, että toisena päivänä ihoni tarvitsee enemmän kosteutta ja toisina päivinä tehokasta puhdistusta. Parasta siis muuttaa kylpyhuoneen kaappi pieneksi kosmetiikka-apteekiksi, josta löytyy troppia joka tilanteeseen. Tsekkaa tarkemmat yksityiskohdat Saippukuplien puolelta. :)

Absolution, © Avaruusasema

[pinit]