Katselet juttuja tunnisteella "hotellit"

Lomaseikkailuja

iltaaurinko kaverikuva

Kesäloman viimeiset päivät alkaa olla käsillä ja sen verran on pitkin Suomea ja netittömiä taipaleita tullut reissattua ettei blogiin ole ehtinyt juuri kirjoitella. Loma aloitettiin Turun reissulla, josta palauduttiin hetkeksi kotimaisemiin, kunnes lähdettiin taas. Ja minnekäs muualle kuin kohti Turkua ja Turun saaristoa. Oma auto jätettiin matkan varrelle vanhempieni talliin ja matkaa tehtiin lainaksi saadulla Suomessa tehdyllä Mercedes-Benzillä, tuttavallisemmin A160 CDI automaatilla.

Saaristossa oli tarkoitus purjehtia, mutta kun tuulta ei ollut niin keskityttiin grillaamiseen, saunomiseen ja upeasta säästä nauttimiseen. Hetkessä pahentunut sinilevätilanne rajoitti ikävästi uimista ja juuri ennen satamaan paluuta saimme kokea melkein suoraan kohdalle osuneen ukkoskuuron. Hetken oli jännittävää kun salamat välähtelivät ja ukkonen paukahteli samaan aikaan.

veneet sinileva2014 ukkoskuuro

Turusta käännettiin Mersun nokka kohti Tamperetta, jonne päätimme Taste of Helsingin innoittamana tehdä ravintolapainotteisen turistimatkan. Yötä oltiin miellyttävän modernissa, ihan uudessa Scandic Tampere Stationissa, aivan juna-aseman kupeessa. Hieman kesän takia uinuvasta kaupungista löytyi kivasti tekemistä, vaikka Tian harmiksi se Särkänniemi jäikin käymättä. Tampereen visiitistä myöhemmin vähän lisää, kunhan taas sadepäivä tms. motivoi istumaan pidempään tietokoneen ääressä.

kaffila a160tampere scandictamperestation ravintolac tampereenpaahtimo

Tampereelta suunnistettiin vielä mökille helteistä säätä ja paarmojen määrää ihmettelemään. Neljän päivän aikana syntyi vanhoista kuormalavoista “sänky” vanhan futonimme alle mökin yläkertaan. Ihan riittävän suuri homma helteessä tehdyksi.

Vaikka tämä ei mikään autoblogi olekaan niin muutama sananen vielä tuosta meillä lainassa olleesta Mersun A-sarjalaisesta. Oma automme (VW Scirocco) on kohta neljävuotias, joten siltäkin kannalta oli hyvin mielenkiintoista päästä kokeilemaan saman kokoluokan verrokkia hieman pidemmäksi aikaa. Ajettavudeltaan hyvin saksalaistyyppiseen Mersuun istui melkein kuin meidän Volkkariinkin, tuntuma oli hyvin samanlainen. Mersulla oli todella kiva ajaa ja vaihteistokin oli hyvin samanlainen kuin meidän auton DSG, viiksessä olleeseen vaihdevipuun ei kyllä millään tottunut. Plussaa ajettavuudesta, ohjaustuntumasta, alustasta, todella fiksusti toimivasta vakionopeudensäätimestä ja penkeistä. Miinusta huonosti sijoitetuista ilmastoinnin säädöistä ja tehon puutteesta. Tuo pikku-diesel on enemmän kotonaan kaupunkipyörityksessä. Ei meille vielä Mersua myyty, mutta ihan mielenkiintoista olisi kokeilla hieman tehokkaampaa bensa-versiota.

mokki a160metsa

Auton meille lainasi Mercedes-Benz / Veho ja hotelliyöpymisen tarjosi Scandic.

[pinit]

CitizenM Amsterdamissa

CitizenM Amsterdam City, © avaruusasema

Melkein hävettää laittaa näin lyhyen ajan sisällä jo toinen kännykkäkuvapostaus esille, mutta en vaan malttanut olla kertomatta tästä hotellista, johon työmatkalla päädyin. Ja nimenomaan päädyin, koska hotelli valikoitui pelkästään sopivan sijaintinsa mukaan. Normaalisti mukana on edes pokkari, mutta tällä kertaa sekin unohtui kotiin. Kyseessä on pienen CitizenM -ketjun toinen Amsterdamin hotelleista, se joka sijaitsee “Cityssä” eli eteläisen Amsterdamin toimistoalueen läheisyydessä. Muut ketjun hotellit sijaitsevat Schipolin kentällä, Lontoossa ja Glasgowssa.

CitizenM hotellien tavoitteena on tarjota design-hotellien luksusta kohtuullisella hintatasolla. Hintaa on painettu alaspäin sijainnin, itsepalvelun ja kohtuullisen kokoisten huoneiden avulla. Hotellit eivät siis sijaitse keskusta-alueilla, huoneiden neliöt on käytetty tehokkaasti (ja mielikuvituksellisesti, kuten kuvista näkyy), mutta ainakaan Amsterdam Cityn kohdalla itsepalvelu ei tarkoittanut huonoa palvelua. Check in ja out tehtiin omatoimisesti tietokoneella, mutta erittäin ystävällistä apua oli saatavilla jos sitä tarvitsi.

CitizenM Amsterdam City, © avaruusasemaCitizenM Amsterdam City, © avaruusasema

Hotellissa oli paljon Vitran huonekaluin kalustetua yleistä ja vapaasti käytössä olevaa tilaa, joka oli joustavasti käytettävissä. Hotellissa oli myös paljon hienoa tekniikkaa ja huoneen kaikki toiminnot valoista, verhoista ja ilmastoinnin säädöistä alkaen ohjattiin kosketusnäyttöisellä kaukosäätimellä. Systeemi oli tosin hotelliin saapuessani kaatunut, mutta saatiin nopeasti kuntoon. Ja edelleen hyvän palvelun kera.

Vaikka yövyin vain yhden yön CitizenM Amsterdam Cityssä niin uskaltaisin sitä kyllä varauksetta suositella. Ainakin niille jotka arvostavat mielikuvituksellisia ja tavanomaisesta poikkeavia hotelleja. Kaikki eivät tykkää runsaasta tekniikan käytöstä, huoneiden erilaisista valo- ja äänimaisemista eikä siitä, että vessa sijaitsee keskellä huonetta kaarevan lasioven takana. Hotellissa ei myöskään ole varsinaista ravintolaa ollenkaan, vain kanttiini josta tosin sai erinomaista kahvia.

Ruokaa etsivälle läheltä löytyi mainio bistro-tyylinen, hotellin kanssa vähintään yhtä outo Kunst Kapel Restaurant As, jota voisi myös vilpittömästi suositella. Hyvä ruoka ja hyvä viini, vähintään erikoinen ympäristö.

CitizenM Amsterdam City, © avaruusasemaCitizenM Amsterdam City, © avaruusasemaCitizenM Amsterdam City, © avaruusasemaCitizenM Amsterdam City, © avaruusasemaCitizenM Amsterdam City, © avaruusasemaCitizenM Amsterdam City, © avaruusasema

[pinit]

Hotel Fox

Hotel Foxin huone 306, © avaruusasema

Kuten ennen matkaamme kirjoitimmekin, yövyimme Kööpenhaminassa Hotel Foxissa. Saimme etukäteen kuulla hotellista positiivisia ja ei niin positiivisia kommentteja, joten odotukset hotellia kohtaan olivat hieman ristiriitaisia. Tykästyimme kuitenkin hotelliin välittömästi, kun pääsimme paikan päälle. Palvelu oli koko reissumme ajan ystävällistä ja mutkatonta ja hotelli itsessäänkin mainio. Sijaintikin oli hyvä, aivan keskustan tuntumassa.

Saimme huoneeksemme juuri sen minkä toivoimmekin eli huoneen 306, mutta nyt jälkeenpäin ajatellen olisi pitänyt ehkä kuitenkin valita jokin oikein hullunkurinen huone. Huoneemme oli kokoa extra large ja tämä oli ehkä pienoinen pettymys, sillä huone oli pienempi kuin monet normihotellihuoneet Suomessa. Mietimme vaan minkälaista koppeja ne medium-tason huoneet olisivat oikein olleet.

Hotel Foxin huone 306, © avaruusasemaHotel Fox, © avaruusasemaHotel Fox, © avaruusasema

Hotelli oli toki hieman kulunut sieltä sun täältä, mutta mielestämme se kuului asiaan. Hieman vinot portaat rappukäytävässä sopivat hyvin vanhaan rakennukseen. Olemme käyneet paljon kämäisemmissäkin hotelleissa. Mielummin sitä kuitenkin viettää aikaansa tällaisessa ympäristössä vaikka pöydässä olisikin yksi naarmu kuin niissä perinteisissä persikan ja vihreän sävyin sisustetuissa hotelleissa.

Hotel Fox, © avaruusasemaHotel Foxin hissi, © avaruusasema

Tilasimme aamiaiset vasta päivää ennen lähtöämme, kun saimme hotellilta sähköpostitse tarjouksen aamiaisista. Aamiainen oli hieman erilainen kuin hotelleissa yleensä, sillä leivät olivat valmiiksi tehtyjä. Erilaisia täytevaihtoehtoja oli viisi. Leipien lisäksi tarjolla oli erilaisia croisantteja, pilkottuja hedelmiä valmiissa annoskulhoissa, jogurtteja myslin ja marjojen kera, smoothieta ja erilaisia mehuja. Kahvi oli paikallisen pienpaahtimon Kent Coffeen kahvia ja se tarjoiltiin EvaSolon kahvipannusta.

Aamiainen oli erittäin herkullinen ja olimme tyytyväisiä, että otimme sen. Ainoa asia mikä jäi harmittamaan oli se, ettemme päässeet käymään kertaakaan brunssilla, sillä meillä ei ollut aamiaisen jälkeen nälkä ennen yhtä, jolloin brunssit kaikkialla lopettivat. Aamiainen syötiin hauskoilta tarjottimilta, joihin oli kaiverrettu paikat laseille, kahvipannulle ja leiville. Tarjottimen materiaali oli Coriania tai muuta vastaavaa materiaalia. Aloimme heti pohtimaan miten kotiin saisi teetettyä vastaanvanlaisia tarjottimia.

Hotel Foxin aamiainen, © avaruusasemaHotel Foxin aamiainen, © avaruusasemaHotel Foxin aamiainen, © avaruusasema

Yöt olivat Kööpenhaminassa vielä hieman viileitä ja ensimmäisen illan tultua huoneeseemme tuli todella kylmä. Päätimme mennä aulaan pyytämään lisäpeittoja, jotta tarkenisimme nukkua. Ehdimme juuri ja juuri kertoa, että huoneemme on todella kylmä, kun henkilökunta jo hihkaisi että heillä on ratkaisu siihen ja meille tuotiin lisälämmitin. Laitoimme pienen lisäpatterin päälle ja sen jälkeen huoneessa oli koko ajan sopivan lämmintä.

Toiseksi viimeisenä päivänä osa hotellin aulan sohvista vietiin pois ja tilalle tuli muutamia pöytiä ja tuoleja helpottamaan aamiaisen tarjoilua. Aulaan tuli tietenkin paljon lisää käytännöllisyyttä, mutta mielestämme uusien kalusteiden tyyli ei aivan täydellisesti kohdannut hotellin aulan tyyliä. Osa huoneista on myös uusittu hillitympään ja perinteisempään tyyliin, joten pohdimme ollaankohan hotellia kokonaan muuttamassa “normaalimmaksi”.

Hotel Fox, © avaruusasema

[pinit]