Syksyllä mökillä

Pientä bloggausinnon hiipumista on ollut havaittavissa täällä. Syksyllä ei oikein meinaa jaksaa, päivät lyhenee, ympäristö synkistyy ja työt painaa päälle. Ehkä tämä tästä taas kohta… Tässä ihmeteltäviksi edes muutamia syksyn kuvia mökiltä, osa parin viikon takaa ja osa viime vuodelta.

Katso lisää kuvia…

[pinit]

Mökillä

Käytiin viikonloppuna mökillä rentoutumassa. Syksy on pohjoisemmassa jo pidemmällä, ruska alkoi olla ohi ja moni puu oli pudottanut jo lehtensä. Harmittavan harmaata oli, mutta onneksi ainakin sateilta vältyttiin.

Lauantaina käytiin muutama tunti pyörimässä lähimetsissä joista löytyi suppilovahveroita vaikka kuinka paljon. Keräsimme melkein viisi isoa korillista. Pakastin on taas pullollaan sieniä.

Tällä kertaa ei tehty sitä virhettä, että oltaisiin yritetty kuivata sieniä. Poistimme perkaamisen jälkeen sienistä vaan perinteisesti kosteutta paistinpannulla paistaen ja laitoimme pakastimeen sopivissa annospusseissa. Kanttarellejä löytyi myös vielä vähän, mutta muiden sienien aika alkaa olla ohi. Suppiksia kuitenkin löytyy vielä vaikka kuinka. Tämä vuosi on ollut hyvä sienivuosi.

[pinit]

Kierti pesulaput

Kestotiskirätti-jutun kommenteissa tuli esiin hyvä vinkin suomalaisesta Kierti-verkkokaupasta, joka valmistaa ja myy erilaisia kodinhoitoon ja hygieniaan liittyviä tuotteita. Kaikki kaupan tuotteet on valmistettu yli 80 prosenttisesti Suomessa. Tilasin Kiertiltä 10 kappaleen pussin pestäviä kasvolappuja. Lappujen toinen puoli on bambufroteeta ja kuviopuoli pehmeää luomupuuvillaa.

Olen käyttänyt kasvolappujen froteepuolta meikinpuhdistuksessa. Frotee antaa samalla myös hellän kuorinnan. Jää kyllä tosi puhdas tuntu kasvoihin, kun näillä pyyhkii. Kasvoveden olen edelleen levittänyt pumpulilapuilla, koska epäilen että kangaslaput imevät kasvovettä liikaa.

Laput ovat konepestäviä ja ne kuuluu pestä mukana tulleessa pussissa 60 asteessa. Verkkokaupassa neuvottiin, että likaiset laput voi suoraan laittaa pesupussiin, mutta itse olen säilyttänyt puhtaita lappuja siinä ja pinonnut käytetyt kylpyhuoneen kaappiin odottamaan pesua. Olisi ehkä kannattanut tilata kaksi settiä, niin olisi ollut omat pussit puhtaille ja likaisille.

[pinit]