Lehtijuttu

Lehtiä kertyy aika paljon, varsinkin kun tapanamme on säästää lehdet ja palata niihin uudestaan myöhemmin. Tilaamme yleensä kerrallaan noin kymmentä eri aikakauslehteä, lehdet kuitenkin vaihtelevat ajan saatossa. Lisäksi ostamme kiinnostavilta vaikuttavia irtonumeroita eri lehdistä. Luemme etupäässä sisustus-, ruoka- ja viinilehtiä, mutta näiden lisäksi myös joitain talous ja “lifestyle” -lehtiä.

Tilaamamme, ja myös lukemamme, lehdet ovat lähinnä kotimaisia. Niiden artikkelit ovat ajankohtaisempia ja osuvampia tähän maailmankolkkaan. Pidämme esimerkiksi siitä, että sisustuslehden artikkelin kalusteet on saatavissa Suomesta tai, että ruokalehden reseptit eivät sisällä turhan eksoottisia aineita ja mitat ovat kotimaisissa yksiköissä. Ulkomaisia lehtiä tulee satunnaisesti ostettua irtonumeroina. Suomessa irtomyynnissä olevat ulkomaalaiset sisustuslehdet ovat kuitenkin usein meidän makuumme turhan romanttisia.

Tällä hetkellä postiluukustamme tippuu säännöllisesti seuraavat sisustuslehdet: Deko., Divaani, Plaza ja Glorian koti. Näissä on enemmän modernia meitä kiinnostavaa tyyliä, kuin muissa kotimaisissa sisustuslehdissä. Glorian kodissa on ehkä parhaiten kirjoitetut jutut ja siinä on muita lehtiä vähemmän käännösjuttuja, vaikka kaikki jutut eivät meitä tyylillisesti puhuttelisikaan. Viime aikoina Divaanissa ja dekossa on ollut omaan makuumme liian paljon niin muodissa olevaa retroa.

Ruokalehdistä tilaamme Glorian ruoka ja viiniä sekä Viini-lehteä. Reseptien osalta tulee käytettyä paljon enemmän kirjoja ja nettiä. Lehdistä on mukavampi lukea tarinoita ja juttuja. Viinimaailma myös elää koko ajan joten sitä on kätevämpi seurata lehdistä.

Näiden lisäksi meille tulee ammatillisempaa luettavaa: Talouselämä, Kauppalehti ja Optio, Tekniikka & talous sekä äskettäin myös vähän aikaa Arvopaperi. Kauppalehteä olemme oikeastaan tilanneet Option takia. Lopetimme itse asiassa sen tilauksen juuri, koska molemmat voivat lukea sen myös työpaikalla.

Naistenlehdistä ehdoton ykkönen on tietenkin Gloria, jonka lisäksi tulee tilattua jotain liikuntapainotteista lehteä. Tällä hetkellä tulee Golf Digest ja talvella varmaan tilaukseen menee lyhyt jakso Sport– tai Fit-lehteä. Melkein aina lopetamme lehden tilauksen tilauskauden lopussa ennen seuraavan laskun tuloa ja tilaamme ne taas uudestaan seuraavasta tarjouksesta. Jos tarjousta ei kuulu saatamme tilata jotain muuta kokeeksi.

Satunnaisesti luettavien ja ostettavien lehtien skaala on puolestaan aika laaja. Joukkoon mahtuu lehtiä arkkitehtuurista (Ark, Wallpaper), sisustamisesta (Koti ja keittiö, Hus & hem, Avotakka) sekä ruoasta (Maku). Näistä lehdistä emme seuraa mitään kovinkaan säännöllisesti, vaan lehdet valitaan kaupan lehtihyllystä kiinnostavien kansien ja otsikoiden perusteella.

[pinit]

Terveisiä Tukholmasta

Blogissa on ollut hiljaista reilun viikon ajan. Kävimme nimittäin kesälomareissulla Tukholmassa. Purjehdimme Uudestakaupungista Ahvenanmeren kautta Ruotsin saaristoon ja sieltä lopulta Tukholmaan asti. Perillä viivyimme kolme päivää ja sitten suuntasimme laivalla takaisin kotiin. Vene ja muu miehistö jatkoi matkaansa ilman meitä.

Saimme nauttia upeasta ilmasta aina Tukholmaan asti, jossa ensimmäisen kolean päivän jälkeen sää muuttui sateiseksi. Tukholmassa on jostain syystä aina kurja ilma siellä vieraillessa. Huonon sään takia Gröna Lund jäi kokematta, mutta olipahan meillä enemmän aikaa kierrellä sisustuskaupoissa ja muuten ostoksilla. Tukholmasta ja matkasta lisää vähän myöhemmin – sitä kaivattua sisustusasiaakin välillä. ;)

[pinit]

Diorin leirissä

Olen pitkään käyttänyt pääasiassa Lancômen kosteusvoiteita ja muuta kosmetiikkaa. Esban vinkistä päätin kokeilla Diorskin Nude meikkivoidetta, johon ihastuin vallan. Oston yhteydessä sain näytepakkaukset Diorin Hydra Life kosteus- ja silmänympärysvoiteesta. Ne menivät hankintaan heti kokeilun jälkeen.

Kosteusvoide on yhtäaikaa kevyttä, raikasta ja sopivasti kosteuttavaa. Lisäksi se jättää ihon ihana pehmeän ja puhtaan tuntuiseksi. Iho tuntuu virkeältä ja elinvoimaiselta. Aivan täydellinen kosteusvoide kesäksi. Myös silmänympärysvoide virkistää ja rauhoittaa ihoa. Huomasin, että tummat silmänalusetkin ovat jo hieman vaalenneet.

Itse sain tuotenäytteet Stockman Beautysta. Kannattaa muuten ehdottomasti kysyä, jos asioitte siellä. Itse suosin muutenkin kyseistä liikettä kosmetiikkaostoissa, sillä sieltä saa mukavien tuotenäytteiden lisäksi vielä hyvää palvelua. Nämä purkit ostin poikkeuksellisesti Sokoksen asiakasomistajapäiviltä 15 %:n alennuksella. Paikalla oli vielä Diorin oma esittelijäkin, joka kehui minua reippaaksi asiakkaaksi ostaessani molemmat purkit. Haha. :)

Oletteko jämähtäneet tiettyihin merkkeihin vai osaatteko poimia parhaat tuotteet markkinoilta? Tykkään kokeilla uutta, mutta itse jämähdän helposti tiettyyn merkkiin kerrallaan.

[pinit]