Cindy Riera

Cindy Riera, © avaruusasema

Kävin viime viikolla virkistämässä kasvojani ihanassa Cindy Riera kauneushoitolassa. Viime viikkojen herkuttelu alkoi tuntumaan jo ihossakin, joten käynti tuli hyvään saumaan. Aivan ensiksi istuimme Cindyn kanssa kauniin myymälän puolelle ja sain eteeni lasin raikasta vettä. Cindy aloittaa hoidot aina asiakkaan haastattelulla. Juttelimme hetken kasvojenhoito rutiineistani, elämäntilanteestani ja ravinnosta.

Koko hoitola ja myymälä on aina varattu vain sen hetkiselle asiakkaalle, mikä oli muuten aivan ihanaa. Kaikki ylimääräinen hälinä on suljettuna ovien ulkopuolelle, joten saa rentoutua aivan rauhassa. Hoidot tehdään tunnelmallisessa alakerran huoneessa, jossa pääsin pötköttämään mukavasti lämmitettyyn petiin ja minut käärittiin kevyesti puhtaanvalkoisiin pyyhkeisiin. Taustalla soi rauhallinen ja kaunis musiikki ja tila oli valaistu kynttilöillä. Vaikea uskoa, että tällainen keidas löytyy keskeltä ydinkeskustaa.

Hoidon voi toki valita etukäteen, mutta itse jätin valinnan Cindylle. Kun meikit oli puhdistettu, Cindy tutki vielä hetken kasvojeni ihoa ja valitsi juuri minulle ja ihoni tilanteeseen sopivat hoidot. Cindyn ammattitaito näkyy nappiin valituissa hoidoissa ja kaikissa otteissa. Tuntui todella siltä, että oli ammattilaisen käsissä. Kasvoilleni levitettiin ja hierottiin puhdistavia ja hoitavia naamioita. Naamioiden välissä sain aina ihanan lämpimän ja kostean pyyhkeen kasvoilleni. Naamioiden vaikutusaikana sain rentouttavan hieronnan käsilleni ja hartioilleni.

cindy5cindy2cindy6Cindy Riera, © avaruusasemacindy7

Hoidon jälkeen iho oli pehmeä, puhdas, raikas ja virkistynyt. Kotona on tärkeää jatkaa hoitoa ja kannattaakin seuraavina päivinä levittää kasvoille kosteuttavia naamioita, sillä iho on hoidon jälkeen vastaanottavaisessa tilassa. Tänne ihanaan keitaaseen tulen varmasti palaamaan uudestaan ja uudestaan. Cindy on aivan ihana nainen, hänen kanssaan on helppo keskustella ja hän todella osaa tehdä jokaisesta kohtaamisesta ainutlaatuisen hetken. Ja tämä ei ole maksettu mainos. :) Maksoin hoitoni aivan itse ja siitä tulikin mieleeni, että hinnat ovat mielestäni todella kohtuulliset verrattuna kokemukseen ja hoitoon jonka saat. Seuraavaksi ajattelin kokeilla kasvohoidon lisäksi myös vartalohoitoa. Ajan voi varata suoraan netistä tai puhelimitse.

Cindy Riera
Kalevankatu 17 B
Helsinki
p. 050 326 3111

[pinit]

Talvi-ihon pelastus

Patyka, © avaruusasema

Viime viikkojen kovat pakkaset ja viimaiset tuulet ovat kyllä tehneet hallaa kasvojen iholle. Onneksi Patyka pelastaa. Ostin viime reissulla myös uuden kosteusvoiteen sekä kuorintanaamion. Olen käyttänyt niitä nyt jo muutamia viikkoja ja rakkaus Patykaan vaan kasvaa, sillä sarja on aivan täydellinen.

Patykan Biokaliftin korjaava päivävoide ravitsee ja hoitaa ihoa ja mikä parasta imeytyy sekunneissa eli meikkaamisen voi aloittaa heti. Voiteita on kahta eri sorttia, tavalliselle iholle ja kuivalle iholle. Itse ostin tuon tavalliselle iholle, koska yleensä kasvoilleni on riittänyt hieman kevyempi voide, mutta jos ihosi on vähänkin kuivuuteen taipuvainen niin suosittelen tuota kuivalle iholle tarkoitettua voidetta. Sain siitä mukaani näytepakkauksen, josta riitti kahdeksi kerraksi ja myös kuivan ihon voide imeytyi hetkessä eikä ollut yhtään liian raskas. Olisi ehkä pitänyt valita se, mutta en silloin vielä uskonut että edessä olisi näin kylmä maaliskuu.

Näissä Patykan kosteusvoiteissa voidepohjan muodostaa vadelmauute, ei siis vesi niin kuin yleensä kosmetiikassa. Vadelma sisältää paljon C-vitamiinia, magnesiumia ja mangaania. Se kosteuttaa ihoa tehokkaasti, ehkäisee ryppyjä ja pehmittää ihoa. Voiteessa on mukana myös kauran polysakkarideja, joka tasoittavat ryppyjä ja stimuloivat ihoa korjaamaan itseään. Jos kaipaat anti-age ominaisuuksia kosmetiikalta niin voin ehdottomasti suositella Patykaa. Voide on tarkoitettu +25 -vuotiaille.

Patyka, © avaruusasema

Kirkastava kuorintanaamio auttaa myös tasoittamaan pieniä juonteita ja kuorii hellästi, mutta tehokkaasti kuolleen ihon ja epäpuhtaudet. Kuorinta tapahtuu hedelmähappojen ja pienten kuorintarakeiden avulla. Iho tuntuu oikein hehkuvan hyvää ja raikasta oloa kuorinnan jälkeen. Ihon pinta jää mataksi, mutta ei kuitenkaan kuivaksi, sillä naamion ruusuvesi, avokadoöljy ja jojobaöljy kosteuttavat ja suojaavat ihoa. Naamio levitetään kasvoille, annetaan vaikuttaa hetki ja pyöritellään sen jälkeen kosteilla sormilla pois.

Purnukat ovat myös varsin kätevät, sillä voiteet pysyvät suojassa vaikka korkki olisikin auki. Purkin keskeltä painamalla voi annostella voidetta juuri sen verran kuin tarvitsee. En ole törmännyt tällaisiin purnukoihin missään muissa kosmetiikkamerkeissä. Patyka on tällä hetkellä ykkössuosikkini kosmetiikassa ja voin lämpimästi suositella sitä. Laittakaa ihmeessä kommenttia, jos olette kokeilleet jotain Patykan tuotetta ja mitä piditte siitä. Olisi kiva kuulla muidenkin kokemuksia.

[pinit]

Kahvienergiaa vartalolle

Kahvi kuorinta ja eliksiiri, © avaruusasema

Nyt lähti käyntiin spurtti kohti kesää. Crossfit– ja joogatunnit on kalenterissa ja ruokavaliotakin on taas rempattu terveellisempään suuntaan. Pientä boostia voi aina laittaa peliin, sillä viimeksi Jolie-shopissa käydessäni ostin mukaani L’atélier des Délicesin uuden kiinteyttävän kahvi-vartalonhoitosarjan. Sarjaan kuuluu kuoriva suihkugeeli, vartaloeliksiiri sekä vartalovoide, kaikki tietenkin tuoksuvat ihanalta kahvilta.

Homma menee niin, että ensin vartalo ja erityisesti ongelmakohdat kuoritaan kahvikuorinnalla. Kuorinta on rouhea, mutta kuitenkin hellävarainen iholle. Kuollut ihosolukko saa kyytiä ja ihon pinta jää pehmeäksi ja sileäksi. Appelsiinivesi napakoittaa ihoa ja energisoi ihoa.

Kuorinnan jälkeen yöksi levitetään kiinteyttävä eliksiiri, joka on koostumukseltaan seerumimainen kuivaöljy. Eliksiiri imeytyy todella nopeasti eikä sotke lakanoita, vaikka petiin hyppäisi heti iltapesun jälkeen. Eliksiiri sisältää 60% aktiiviaineita. Tämä ihmeaine todella haastaa kaikki kiinteyttävät voiteet, sillä yleensä aktiiviaineita tavallisessa kosmetiikassa on reilusti alle 10%. Eliksiirin Arangaöljy kiinteyttää ja parantaa ihon elastisuutta, riisinalkioöljy vilkastuttaa nesteiden kiertoa, kahviöljy hoikistaa ja muut aktiiviset öljyt kosteuttavat, pehmentävät ja napakoittavat ihoa. Eliksiiri on aivan taivaallinen ja iho jää supersileäksi.

Kahvi vartalovoide, © avaruusasema

Aamulla iholle sipaistaan nopeasti imeytyvät kahvi-vartalovoide, jossa aktiiviaineita on 35%. Voide kiinteyttää ja auttaa poistamaan nesteitä. Voide tuntuu iholla ihana vilpoiselta ja kiinteyttävä vaikutus tuntuu heti. Vaatteet voi pukea melkein heti päälle, sillä voide imeytyy niin nopeasti. Kahvin tuoksu on ihana ja virkistävä.

Voiteilla on tietenkin paras vaikutus, kun huolehtii samaan aikaan hyvästä ruoasta ja liikkumisesta. Sellaista ihmevoidetta ei taida ollakaan, joka tehoaisi ilman liikuntaa tai hyvää ruokaa. Vaikea sanoa mikä on voiteiden, liikkumisen tai ravinnon ansiota, mutta kyllä olo tuntuu skarpimmalta ja jalkojen iho sileämmältä ja kiinteämmältä. Mikä on muuten teidän suosikkituotteenne vartalon kiinteytykseen? :)

[pinit]