Talvi-ihon pelastus

Patyka, © avaruusasema

Viime viikkojen kovat pakkaset ja viimaiset tuulet ovat kyllä tehneet hallaa kasvojen iholle. Onneksi Patyka pelastaa. Ostin viime reissulla myös uuden kosteusvoiteen sekä kuorintanaamion. Olen käyttänyt niitä nyt jo muutamia viikkoja ja rakkaus Patykaan vaan kasvaa, sillä sarja on aivan täydellinen.

Patykan Biokaliftin korjaava päivävoide ravitsee ja hoitaa ihoa ja mikä parasta imeytyy sekunneissa eli meikkaamisen voi aloittaa heti. Voiteita on kahta eri sorttia, tavalliselle iholle ja kuivalle iholle. Itse ostin tuon tavalliselle iholle, koska yleensä kasvoilleni on riittänyt hieman kevyempi voide, mutta jos ihosi on vähänkin kuivuuteen taipuvainen niin suosittelen tuota kuivalle iholle tarkoitettua voidetta. Sain siitä mukaani näytepakkauksen, josta riitti kahdeksi kerraksi ja myös kuivan ihon voide imeytyi hetkessä eikä ollut yhtään liian raskas. Olisi ehkä pitänyt valita se, mutta en silloin vielä uskonut että edessä olisi näin kylmä maaliskuu.

Näissä Patykan kosteusvoiteissa voidepohjan muodostaa vadelmauute, ei siis vesi niin kuin yleensä kosmetiikassa. Vadelma sisältää paljon C-vitamiinia, magnesiumia ja mangaania. Se kosteuttaa ihoa tehokkaasti, ehkäisee ryppyjä ja pehmittää ihoa. Voiteessa on mukana myös kauran polysakkarideja, joka tasoittavat ryppyjä ja stimuloivat ihoa korjaamaan itseään. Jos kaipaat anti-age ominaisuuksia kosmetiikalta niin voin ehdottomasti suositella Patykaa. Voide on tarkoitettu +25 -vuotiaille.

Patyka, © avaruusasema

Kirkastava kuorintanaamio auttaa myös tasoittamaan pieniä juonteita ja kuorii hellästi, mutta tehokkaasti kuolleen ihon ja epäpuhtaudet. Kuorinta tapahtuu hedelmähappojen ja pienten kuorintarakeiden avulla. Iho tuntuu oikein hehkuvan hyvää ja raikasta oloa kuorinnan jälkeen. Ihon pinta jää mataksi, mutta ei kuitenkaan kuivaksi, sillä naamion ruusuvesi, avokadoöljy ja jojobaöljy kosteuttavat ja suojaavat ihoa. Naamio levitetään kasvoille, annetaan vaikuttaa hetki ja pyöritellään sen jälkeen kosteilla sormilla pois.

Purnukat ovat myös varsin kätevät, sillä voiteet pysyvät suojassa vaikka korkki olisikin auki. Purkin keskeltä painamalla voi annostella voidetta juuri sen verran kuin tarvitsee. En ole törmännyt tällaisiin purnukoihin missään muissa kosmetiikkamerkeissä. Patyka on tällä hetkellä ykkössuosikkini kosmetiikassa ja voin lämpimästi suositella sitä. Laittakaa ihmeessä kommenttia, jos olette kokeilleet jotain Patykan tuotetta ja mitä piditte siitä. Olisi kiva kuulla muidenkin kokemuksia.

7 kommenttia juttuun "Talvi-ihon pelastus"

Patykaa tänne, just täytin kakskytviis! Mua myös kiinnostaa tuo merkki ja kiva kuulla että olet tykännyt. Oliviassa oli näistä juttua, ja siitä bongasin Patykat (tuo nimi on niin hauska) ekaa kertaa. Pakkaukset näyttää kyllä todella kivoilta — onko sulla muuten haisua mistä maasta nää tulee?

Ps. Tässä postauksessa ei lue kumman teksti. Mikko… ? :)

Maire kommentoi 24/03/13, 21.31

Maire, sama juttu, onneksi täytin just 25 ;) niin voin käyttää Patykaa. :D Patyka tulee Ranskasta.

Päivityksen jälkeen on näköjään hävinnyt kirjoittajatiedot postauksista. Pitää tutkia asiaa. Hyvä kun huomasit. :)

Arietta kommentoi 24/03/13, 22.54

Onpas jännän näköinen tuo annostelumekanismi, en ole minäkään nähnyt tuollaista koskaan! Tekisi kyllä mieli testata noita Patykoita, ehkä joku päivä kävelen vielä kauppaan. Hyvää päivävoidetta en ole vielä löytänyt, joten ehkä sitä voisi testata ensimmäisenä!

Sini kommentoi 25/03/13, 11.58

Sini, niinpä. En minäkään ole törmännyt tuollaisiin purkkeihin aikaisemmin. Sekin hyvä puoli näissä on ettei rasvat ole purkin kannessa esimerkiksi reissussa.

Patykat ovat kyllä parhaita mitä olen pitkään aikaan käyttänyt, etenkin kosteusvoiteet ja kolmivaiheinen puhditus. Kannattaa kyllä ehdottomasti kokeilla. :)

Arietta kommentoi 25/03/13, 13.25

Kiitos hyvästä postauksesta! Olisiko sulla antaa myös vinkkiä kuivan talvi-päänahan pelastukseksi? Kiitos jo etukäteen :)

Karolina kommentoi 26/03/13, 10.59

Kiitos kysymyksestä, tästä saisi ihan oman postauksenkin aikaan. :) Kuivaan päänahkaan vaikuttavat kaikki hiustenhoitotuotteesi sekä myös ravinto. Jos hiustenhoitotuotteissasi on silikonia, niin ne kannattaa jättää heti ensimmäisenä pois ja pestä hiuset jollain syväpuhdistavalla shampoolla, jotta saat hiuksiin ja hiuspohjaan kertyneet jäämät pois. Itselläni on päänahka pysynyt hyvässä kunnossa Melvitan kuiville hiuksille tarkoituilla shampoolla ja hoitoaineella. Olen kuullut myös, että Frantsilan shampoita on kehuttu, mutta en ole niitä vielä itse testannut.

Toinen hyvä hoitokeino on kookosöljy. Hiero tuntia ennen suihkuun menoa kookosöljyä hiuksiisi ja päänahkaan. Voit vaikka laittaa jonkin lakin päähän tehostamaan vaikutusta. Pese hiukset normaalisti. Voit tehdä shampoopesun kahteen kertaan, jos hiukset tuntuvat öljyisiltä.

Ravintoon suosittelen, että juot vähintään 2 litraa vettä päivässä ja tarkistat, että ruokavaliossasi on hyviä ja puhtaita rasvoja kuten kookosöljy, oliiviöljy, avokadoöljy, voi jne. Myös vitamiinit ovat tärkeitä ja niitä ehkä kannattaa ottaa purkista jos et saa tarpeeksi niitä ruoasta.

Hiustenhoitoon sopivat myös manteli-, jojoba- ja seesamiöljy. Itselläni on Melvitan öljypohjaista hiusseerumia, jota laitan aina pesun jälkeen latvoihin. :)

Arietta kommentoi 26/03/13, 11.40

Kiitos kovasti perusteellisesta vastauksesta!

Karolina kommentoi 29/03/13, 18.49