Paras pizzakastike ikinä

Pizzakastike, © avaruusasema.com

Monenlaista tomaattikastiketta pizzalle on vuosien varrella kokeiltu. Liikkeelle lähdettiin varmaan vain sekoittamalla tomaattimurskaa ja pyrettä, josta on sitten edetty välillä vähän turhankin monimutkaisiin ohjeisiin. Ja on niitä valmiitakin kastikkeitä tullut käytettyä. Omaan makuumme Muttin pizza sauce ja Pastellan luomu italian yrtit molemmat toimivat oikein hyvin silloin kun laiskottaa.

Laiskottaminen on oikeastaan kuitenkin hieman huono syy siihen, ettei aina tule tehtyä itse pizzakastiketta. Ehdottomasti tähän asti kokeilemistamme ohjeista herkullisin kastike on syntynyt tällä ohjeella, jossa suurin vaiva tulee tomaattien kalttaamisesta ja siemenien poistosta. Muuten kastike syntyy melkein itsestään. Ajan puute voisi olla parempi syy, mutta senkin voi kiertää tekemällä kastikkeen etukäteen tai tekemällä sitä kerralla isomman erän varastoon.

Tässä hyvin yksinkertaisessa ohjeessa kaiken juju on siis aika. Tätä on ihan turha yrittää saada pikavauhdilla valmiiksi, käyttämällä kovempaa lämpötilaa tai muita vippaskonsteja. Kastikkeeseen ei silloin tule syvän tomaattista koostumusta, eikä valkosipulikaan muutu täyteläisen pehmeäksi ja makeaksi maultaan.

Kastike säilyy hyvänä jääkaapissa pari päivää ja pakastimessa pidempäänkin. Toimii myös pastan kanssa, jolloin joukkoon voi heittää vielä hieman tuoretta chiliä. Ja voihan sitä chiliä pizzassakin käyttää jos tuntuu siltä.

Kannattaa ehdottomasti kokeilla. Tällä ohjeella syntyvä tomaattikastike on hurjan hyvää.

Pizzakastike, © avaruusasema.com

Tomaattikastike pizzalle (riittää neljään pizzaan)

  • 12 isoa tomaattia (noin 1,4 kg)
  • 6 valkosipulin kynttä
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 1/2 dl hienonnettua tuoretta basilikaa
  • suolaa

Aloita kalttaamalla tomaatit. Tee ristiviilto jokaiseen tomaattiin. Täytä kattila vedellä ja kuumenna kiehuvaksi. Nosta pois kuumalta levyltä ja laske tomaatit kuumaan veteen noin puoleksi minuutiksi, kunnes kuori alkaa lähteä irti. Kuori tomaatit, halkaise neljäksi lohkoksi, poista kanta ja siemenet.

Lorauta (tyhjän) kattilan pohjalle pari ruokalusikallista oliiviöljyä. Lisää tomaatit. Aseta kattila liedelle ja kuumenna keskilämmöllä (1-9 asteikolla teholla 5-6) kannen alla noin 30 minuuttia, aina välillä sekoittaen.

Kuori valkosipulin kynnet ja lisää kokonaisina kattilaan tomaattien joukkoon. Kuumenna toiset 30 minuuttia, välillä sekoitellen.

Laske lämpöä hieman (1-9 asteikolla kolmoselle) ja anna seoksen porista kattilassa pari tuntia. Käy välillä sekoittamassa ja murskaa samalla tomaatteja hieman. Sen verran kuin ne puuhaarukalla kevyesti tökkien rikki menevät. Tässäkin on hyvä käyttää aikaa, eikä yrittää saada kastikkeesta tasaista jo heti alkuun.

Tässä vaiheessa valkosipulin pitäisi olla jo täysin kypsää ja voit murskata sen kattilan reunaa vasten painaen. Sekoita, jotta herkullinen maku levittyy tasaisesti koko kastikkeeseen. Kypsennä vielä kannen alla noin tunnin ajan.

Nosta lopulta kansi pois kattilan päältä ja hae haluamasi koostumus kastikkeelle haihduttaen ylimääräisen nesteen siitä pois. Tässä voi mennä vielä 30-60 minuuttia, jonka jälkeen voit halutessasi soseuttaa kastikkeen sauvasekoittimella tai blenderillä. Me olemme käyttäneet sellaisenaan.

Nosta kattila pois kuumalta levyltä. Hienonna kourallinen tuoretta basilikaa ja lisää kastikkeen joukkoon. Maista ja mausta suolalla.

3 kommenttia juttuun "Paras pizzakastike ikinä"

Houkuttelevan näköinen kuva! Sai myös miettimään, että noita tomaatteja olisi tuolla pihalla :)

Sari kommentoi 09/08/15, 23.02

Italialaiset ei koskaan hauduta tomaattikastikkeita, tekee pizzasta tunkkaisen ja vie kaiken raikkauden. Joku suomalaisten harhaluulo, että soossia pitäisi keittää. Ei, ei, ei! Ainesten sekoitus riittää.

Aitoa pizzaa kommentoi 09/12/16, 5.20

Sen takia tuoreempi (“no pun intended”) versio tomaattikastikkeesta syntyykin hauduttamatta: http://avaruusasema.com/blogi/2016/05/tuoretomaattikastike-pizzalle.html ;)

Mikko kommentoi 07/01/17, 19.47

Jätä kommentti

XHTML: Voi käyttää seuraavia tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>