Katselet arkistoa 2008
23/12/08
Resepti: Marmeladit
Valmistus: n. 30 minuuttia
Kuivatus: 1-3 päivää
- 5 dl vettä (tai mehua)
- 6 dl sokeria
- 15 g (2 rkl) agaria (apteekista)
- 1,5 dl marjasosetta
- 1 tl viinihappoa (apteekista)
Keitä vettä, sokeria ja agaria hiljalleen noin 5 minuutin ajan. Jäähdytä, sekoita välillä ettei seos hyydy ennen aikojaan. Soseuta marjat, sekoita sekaan viinihappo ja lisää muiden aineiden joukkoon. Kaada seos laakeaan astiaan (itse käytimme 2 kpl n. 10×25 cm uunivuokaa). Anna hyytyä viileässä muutaman tunnin ajan ja leikkaa sitten paloiksi. Anna marmeladien kuivua vielä huoneenlämmössä 1-3 vuorokautta välillä käännellen. Sokeroi. Säilytä ilmatiiviissä astiassa. Marmeladit säilyvät noin 2 viikkoa.
Marjoina käytimme toisessa annoksessa mustikkaa sekä vadelmaa ja toisessa puolukkaa. Varsinkin puolukasta tuli erittäin hyviä marmeladeja. Pakastemarjat käyvät varsin hyvin, sulata hetki ja soseuta hyvin. Sokerointiin tavallinen taloussokeri on parasta, luomusokeri on liian suurikiteistä ja fruktoosi näköjään sulaa. Tuli kokeiltua. Resepti löytyi pitkällisen googlettelun jälkeen kermaruusu-blogista.
Tämän viestin myötä hyvää joulua täältä Avaruusasemalta kaikille! :)
[pinit]13/12/08
Akustointia
Myytyämme työhuoneessa majailleen vanhan vuodesohvan meitä kohtasi ongelma: huoneessa kaikuu nykyään todella häiritsevästi. Tilassa on kuitenkin taloutemme parhaat kaiuttimet ja täällä tuleekin usein kuunneltua musiikkia. Myös omat soittimeni ovat täällä, vaikkakin nykyisin vaan keräämässä pölyä. Jotain siis pitäisi kaiulle tehdä.
Ongelman ratkaisuhan on jonkinlainen akustointi. Meille kun ulkoasu merkitsee paljon niin mitä tahansa vaahtomuovisuppiloita ei seinille aleta ripustamaan. Yksi vaihtoehto olisi ostaa ihan perus-akustiikkapaneeleita ja verhota ne vaikka valkoisella huokoisella kankaalla. Emme kuitenkaan haluaisi paneeleista kotikutoisen näköisiä.
Hienoimmat valmiit paneelit olemme löytäneet ruotsalaisen Offecctin mallistosta: Valvomon Teppo Asikaisen muotoilemat Soundwave Swell -paneelit. Valitettavasti 63 eri väristä vain kolmea toimitetaan alle 55 kappaleen erissä, joten valittava olisi kolmesta käsittelemättömästä perusväristä antrasiitti, harmaa ja murrettu valkoinen. Näistä valkoinen tuntuu sopivimmalta 8 kappaleen ryhmässä asennettavaksi. 106 euroa/kpl KotiAV:stä, pitää taas tähänkin säästellä.
10/12/08
Työhuoneen valaistuksesta
Vähän pidempään on ollut hiljaista sisustusrintamalla. Loppuvuosi on aina kiireistä aikaa ja vapaa-aika on mennyt kameran saloja opetellessa. Mutta se selityksistä ja välillä vähän sisutusasiaa. :)
Iltojen syksyllä pikkuhiljaa pimetessä ja tämän synkkyyden lopulta tullessa, tulee aina ajankohtaiseksi valaistusasiat. Kahta ongelmakohtaa, eli eteistä ja työhuonetta, lukuunottamatta olemme ihan tyytyväisiä kotimme valaistukseen. Nyt hieman työhuoneen suunnitelmista.
Muutenkin (vielä toistaiseksi) kovin autiosta työhuoneestamme puuttuu niin tärkeä yleisvalo. Asia jota ilman ei voi harrastaa käytännössä muuta kuin tietokoneella istumista. Huoneessa on kattovalaisimena Ikean tusinamallin väliaikaisratkaisu, aivan liian himmeällä ja keltaisella energiansäästölampulla varustettuna. Lisävaloa on tuomassa ainoastaan Harri Koskisen Block. Tähän ongelmakohtaan on kuitenkin tulossa muutos heti kun Light11.eu -verkkokauppa saa taas inhimmillisen toimitusajan päähän Artemiden Talo Sospensione 120 valaisimia. Olemme ihastuneet Neil Poultonin koruttoman yksinkertaiseen muotoiluun, joka sointuisi hyvin työhuoneen muuhun sisustukseen ja erityisesti “betoniseinäämme“. Loisteputken valotehon pitäisi myös olla nykyistä huomattavasti parempi. Valaisimen aiomme tilata hopeanharmaana ja epäsuoraa valaistusta hyödyntävällä darklight optics -varjostimella (ks. kuva ylhäällä keskellä), jotta tietokonetyöskentely pysyy edelleen miellyttävänä.
[pinit]


