Ostoksilla

Yritimme jokavuosittaiseen tapaamme tänäkin vuonna käydä joulun jälkeisissä alennusmyynneissä. Kuten aina ennenkin, emme nytkään löytäneet mitään alennettua ostamisen arvoista. Koska olimme kuitenkin kerrankin ajoissa arkena Helsingissä niin päätimme lähteä käymään Chez Mariuksessa keittiötarvike-ostoksilla. Olemme jo pitkään halunneet soodasifonin, kaupasta kun ei sooda-vettä sellaisenaan saa. Ehdoton väline drinkkien, alkoholittomien juomien ja joidenkin jälkiruokien valmistukseen. Samalla hankimme myös caipirosca-nuijan, laadukkaan hieman kokkiveistä pienemmän veitsen, sekä silikonisia tartelettivuokia (joita ei kuvassa näy). Ja kuten aina, unohtui tälläkin kertaa jotain eli se paistokivi, josta on blogimme kommenteissa ollut keskustelua.
Piti tänään tehdä mojitoja ihan vaan testiksi, mutta yhdestäkään Helsingin keskustan ruokakaupasta ei löytynyt tuoretta minttua. No huomenna yritämme löytää sitä jostain niin pääsemme kokeilemaan sifonia tositoimissa.
Ennen kotiin lähtöä poikkesimme vielä Kämp Galleriassa Valrhonan suklaapuodissa, jossa on myöskin pitänyt jo useamman kerran käydä. Ostimme muutamaa eri “alkuperämaa-suklaata” ja pekaanipähkinäsuklaata kokeeksi. Itse olen meidän perheessä se hirvittävä suklaan kuluttaja, mutta lähinnä Fazerin sininen -linjalla. Nyt tekisi mieli kokeilla jotain uutta. Hauska oli ainakin huomata kuinka paljon maa ja lajike suklaan makuun vaikuttaa. Aivan kuten kahvissakin. Arietta ei niin suklaasta välitä, suostui maistamaan kuitenkin.
Yksi kommentti juttuun "Ostoksilla"
jari kommentoi 02/01/10, 16.36Hipelöitkö myös 3-kerros puukkoja ja eteenkin sitä ei taottua Santokua. Siinä ehkäpä kevyin ja terävin, mitä mun käsiin on tullut. Ja kuulemma sunnuntain HS menee kevyellä vedolla. Toisaalta myös ne keraamiset kiinnostaa. Ei tarvi jokahetki terottaa.Meillä tai lähinnä mulla on lähes kaikki ranskalaiset tuotteet boikotissa tehoviljelyn takia. Myös viinit ja suklaa. Mutta onneksi maailmassa on toinenkin täydellinen suklaa, Amedei. Ja kiistely paremmuudesta jakaa mielipiteet kahtia.
