Parsarisotto

Voisimme syödä parsaruokia loputtomasti, tai ainakin allekirjoittanut. Olen viimeiset kaksi viikkoa ehdottanut joka aterialle parsaa. Parsakeittoa ja parsapastaa olemme jo ehtineet tekemään ja nyt löytyi todella maukas resepti parsarisotolle.

Parsarisotto (4 annosta)

  • 3,8 dl risottoriisiä
  • 2-3 salottisipulia
  • 2-3 valkosipulinkynttä
  • 50 g voita
  • oliiviöljyä
  • 2 dl valkoviiniä
  • nippu (400 – 500 g) vihreää parsaa
  • 1 l parsan keitinvettä
  • 2-3 rkl kasvisfondia
  • 2 kevätsipulia
  • puolikkaan luomu sitruunan mehu ja kuori
  • 50 g raastettua parmesan-juustoa
  • suolaa
  • pippuria

Pese parsat ja leikkaa puumainen varsi pois. Keitä parsoja kevyesti suolatussa vedessä 3 minuuttia, niin että nuput pysyvät veden pinnalla. Nosta parsat pois kattilasta ja pilko ne muutaman sentin pituisiksi paloiksi. Ota reilu litra keitinvettä talteen, lisää siihen kasvisfondi ja sekoita hyvin.

Hienonna salottisipulit, valkosipuli ja kevätsipulin vaaleat osat. Laita kevätsipulien vihreät osat vielä sivuun odottamaan. Kuulota sipuleita oliiviöljyssä ja 25 grammassa voita muutaman minuutin ajan kunnes sipulit alkavat pehmetä. Lisää joukkoon risottoriisi ja sekoita hyvin. Kaada kattilaan valkoviini ja anna sen imeytyä hyvin riisiin samalla sekoitellen.

Lisää sitten  kasvislientä aina parin desin annoksina ja anna imeytyä. Sekoita risottoa tasaisin väliajoin. Kun risotto on lähes kypsää, lisää joukkoon pilkotut esikypsennetyt parsat, sitruunamehu ja raastettukuori, loput 25 g voista, sekä raastettu parmesan ja aivan lopuksi parsannuput. Mausta suolalla ja pippurilla.

Tämä resepti on hieman muunneltuna peräisin Jenssenin kiusaus blogista. Halusimme esikypsentää parsat kevyesti ja lisätä ne vasta lopussa, jotta ne eivät mene ylikypsiksi. Meillä parsat jäivät aika rapsakoiksi. Kannattaa keittää niitä muutama minuutti pidempään, jos haluaa niistä kypsempiä. Ruoka oli kyllä todella keväinen ja raikas varsinkin risotoksi, jotka yleensä mielletään aika tunkkaisiksi. Tätä teemme varmasti toistekin.

2 kommenttia juttuun "Parsarisotto"

Suosittelen uunissa paahdettua valkoista parsaa jonkun hyvän lihan (pihvin kanssa). Parasta parsasta, mitä ehkä voi kuvitella. Eli valkoiset parsat paahdetaan uunissa (180) leivinpaperipaketissa voin, suolan ja pippurin kanssa noin 10 minuuttia.

Laura kommentoi 02/05/11, 14.10

Kiitos ohjeesta. Pitää kokeilla paahdettua valkoista parsaa, mutta ei tosin pihvin kanssa, sillä syön vain kasviksia ja kalaa. :)

Arietta kommentoi 03/05/11, 22.37