Kesäkurpitsalastuja ja sienimuhennosta
Kuten on tullut jo muutamaan otteeseen mainittua on meillä taas syksyn jäljiltä sienivarastot pullollaan, lähinnä suppilovahveroita. Viime vuodeltakin on vielä vaikka kuinka monta annospussia pakastimessa. Ajattelimme siis tehdä sieniruokaa ja mikäs sen helpompaa kuin aina yhtä hyvä sienimuhennos. Tavanomaisen pastan sijaan päätimme hyödyntää jääkaapissa pyörineen kesäkurpitsan ja tehdä siitä sopivan lisukkeen.
Kesäkurpitsalastut ja sienimuhennos (2 annosta)
- 2 sipulia
- 1 rkl oliiviöljyä
- 1 rkl voita
- suppilovahveroita tai muita metsäsieniä (pakaste tai tuore)
- 2 dl kermaa
- suolaa
- mustapippuria
- 1 suurehko kesäkurpitsa
- oliiviöljyä
- suolaa
- mustapippuria
Kuori ja hienonna sipulit. Kuumenna oliiviöljy paistokasarissa tai kattilassa, kuullota sipuleita siinä parin minuutin ajan. Lisää voinokare sipuleiden joukkoon, ja heti perään karkeasti silputut sienet. Kuullota seosta kunnes sienistä ei enää irtoa nestettä. Kaada kerma sieni-sipuliseoksen joukkoon, kuumenna kiehuvaksi ja anna sitten sakeutua hieman. Mausta lopuksi suolalla ja mustapippurilla.
Pese kesäkurpitsa ja leikkaa siitä päädyt pois. Leikkaa se sitten pituussuunnassa kahtia ja koverra siemenet pois lusikan avulla. Leikkaa sitten kesäkurpitsa pitkiksi suikaleiksi vihannesleikkurin tai juustohöylän avulla. Voit halutessasi poistaa kuoren, mutta itse emme tätä tehneet.
Kuumenna sitten loraus oliiviöljyä pannulla. Laita suikaleet pannuun, mausta suolalla ja mustapippurilla ja kypsennä parin minuutin ajan.
Nostele lastut lautasille ja annostele päälle sienimuhennosta. Halutessasi voit hienontaa annosten päälle vielä hieman persiljaa.
Tästä tuli, ehkä vähän yllättäen, todella hyvää. Oliiviöljyssä paistettu kesäkurpitsa on aikamoista herkkua, eikä sienimuhennos petä koskaan. Vähän kuin olisi syönyt kaksi pastakastiketta samaan aikaan. :) Kesäkurpitsa toi kuitenkin sopivasti kaivattua raikkautta sienten maanläheiseen makumaailmaan.
Samalla tuli sitten otettua syksyn ensimmäiset salamakuvat ja onhan tässä taas totuttelemista ja harjoittelemista. Ei ihan nappiin onnistunut vielä, eikä kauaa viitsinyt ihmetellä ettei ruoka jäähdy. Tuli myös otettua ensimmäiset ruokakuvat 5D mkII ja Canonin 100 mm macro -yhdistelmällä. Siinäkin vähän totuttelemista vielä. Aika mainio yhdistelmä kuitenkin, kunhan oppii käyttämään. :)
Yksi kommentti juttuun "Kesäkurpitsalastuja ja sienimuhennosta"
Saija kommentoi 20/11/11, 22.36Näyttää sen verran herkulliselta, että blogissani onkin teille haaste ruoanlaittoon liittyen! :)


