Tuorepastaa vai kuivapastaa?

Pastella luomu tuorepastaa, © avaruusasema

Pastellan valikoimiin on juuri tullut uusi Luomu Fettucine Naturale Tuorepasta ja saimme testattavaksi paketillisen. Ensimmäisenä valmiista tuorepastasta tulee mieleen helppous ja ennen kaikkea nopeus. Pasta on valmista alle 2 minuutissa, kunhan vaan veden muistaa laittaa kiehumaan viimeistään silloin kun alkaa valmistella kastiketta pastalle. Verrattuna itse tehtyyn tuorepastaan, niin aikaa säästyy rutkasti. Mutta toki itse tehty on aina itse tehty ja käytetty aika ei ole siinä pääasia.

Olemme lähdössä talvilomareissulle, joten päätimme valmistaa varsinaisen kaappien tyhjennys pastan. Kaapeista löytyi sipuli, pala purjoa, kuivattuja suppilovahveroita, vajaa rasiallinen kirsikkatomaatteja sekä kerma, jonka olimme ostaneet laskiaispullia varten, mutta kukaan ei koskaan leiponut niitä pullia. Loppujen lopuksi kastikkeesta tuli herkullisempi kuin osasimme odottaakaan.

Täytyy myöntää, että emme ole käyttäneet pitkään aikaan tuorenauhapastaa. Pastan pitää ehdottomasti olla al dente ja muistikuvissamme valmis tuorepasta menee helposti yli. Tämä kokeilu kyllä kumosi nämä harhaluulomme. Pastasta tuli meinaan hyvin lähelle täydellistä, vaikka lopuksi hieman sähläsimme kuvausjärjestelyiden kanssa ja pasta sai hetken seistä lautasilla. Keitimme pastaa varmuuden vuoksi hieman alle ohjeessa sanonut 2 minuuttia, sillä pastahan jatkaa kypsymistään vielä kun sen ottaa pois vedestä.

Pastella luomu tuorepastaa, © avaruusasemaPastella luomu tuorepastaa, © avaruusasemaPastella luomu tuorepastaa, © avaruusasema

Plussat: Helppo ja nopea valmistaa, luomua, hyvä rakenne, ei lisäaineita, täyteläinen maku, paketin koko täydellinen kahdelle ruokailijalle. Tuorepastan ehdoton etu on myös se, että pitkä nauhapasta pysyy myös pitkänä nauhapastana. Kuivapastat menevät aina pakkauksessaan palasiksi.

Miinukset: Aavistuksen kallimpaa kuin kuivapasta, säilyy vähemmän aikaa kuin kuivapasta, keittoajan kanssa saa olla hieman tarkempi.

Tuorepasta on rakenteeltaan huokoisempaa kuin kuivapasta ja se imee varsinkin kermaisista kastikkeista maut itseensä. Se sopii erityisesti siis täyteläisten kastikkeiden kanssa. Kuivapasta puolestaan toimii paremmin laihojen, öljyisten ja tomaattipohjaisten kastikkeiden kanssa. Nämä ovat tietenkin makuasioita ja riippuvat siitä millainen kastike on kyseessä.

Tuorepastalla ja kuivapasta on omat aikansa ja paikkansa. Varsinkin arkiruokana nopea valmistuorepasta on mainiota. Tätä Pastella luomu fettucine tuorepastaa tulemme varmasti tekemään uudestaankin. Oli meinaan sen verran maukasta ja nopeaa valmistaa. Arkena harvoin jaksaa valmistaa monta tuntia vieviä ruokia.

Käytättekö paljon tuorepastaa? Ja millaisten kastikkeiden kanssa?

Pastella luomu tuorepastaa, © avaruusasema

6 kommenttia juttuun "Tuorepastaa vai kuivapastaa?"

[…] aika sitten testailimme Pastellan Luomu Fettucine tuorepastaa, joka oli varsin mainiota. Nyt pääsimme kokeilemaan […]

Nopeaa ja helppoa arkiruokaa | Avaruusasema kommentoi Apr 03 12, 21.27.

tuorepastasta ei muuten edes voi keittää al denteä, vaikka sen söisi raakana

noiden aleksi kommentoi 27/02/12, 19.04

enimmäkseen käytän kuivapastaa, koska sitäon helppo säilyttää kotona. tuorepastaa tulee ostettua silloin tällöin ja yleensä nautin sitä juustoisen katkarapu-simpukkakastikkeen kera.

hanna-mari kommentoi 27/02/12, 20.22

Mulle on jostain iskostunut päähän, että kaupallinen tuorepasta ei voi koskaan olla yhtä hyvää, kuin laadukas kuivapasta?
Mutta joo, en mä ole niin kulinaristinen että sellasta erottaisin. Välillä noita tulee hankittua ja syötyä milloin minkäkin kanssa :)

Tiia kommentoi 27/02/12, 21.11

Toki al dente kuivapastan kanssa on eri asia kuin tuorepastan kanssa. Kuivapastasta saa halutessaan vaikka näkkileipäkovaa, mutta kyllä tuorepastastakin pystyy hyvällä suutuntumalla olevan saamaan. Sitä on kuitenkin hyvä pitää hetken huoneenämmössä kovettumassa ja kiehuvaa vettä saa melkein vaan näyttää tuorepastalle. Pastalaaduissakin on suuria eroja.

Mikko kommentoi 27/02/12, 22.29

Tuorepasta on kyllä ihan parasta. Toki menee kuivakin…

Villi piha kiittää bloginaapuruudesta ja kuittaa! Palaan näinen lukijamäärineni takaisin bloggeriin huomisesta alkaen. Tervetuloa! :)
(http://villipiha.blogspot.com)

Sanni kommentoi 29/02/12, 19.11