Pastis, check!

Pastis, © avaruusasema

Viime lauantaina olimme kahvipapujen hakureissulla Helsingissä ja nälkä pääsi yllättämään kesken kaiken. Hetken ympäriinsä pyörittyämme päätimme suunnistaa kohti pikkuroballa sijaitsevaa Ravintola Pastista, silläkin uhalla että siellä ei tilaa olisi. Olimme toiveikkaita sen suhteen, että ainakin baariin mahtuu jos ei muuten. Baarin varaamattomia ruokapaikkoja kun on kovasti mainostettu. Pääsimme kuitenkin ihan salin puolelle ruokailemaan, päivä saattoi kyllä juhlapäivänä olla tavanomaista hiljaisempi.

Pastishan on Murun pitäjien Henrin, Nikin ja kumppaneiden tänä keväänä avannut toinen ravintola. Murun massiivisten pöytävarausjonojen vastapainoksi Pastikseen on siis haluttu jättää tilaa myös satunnaisille ruokailemaan piipahtaville ja osaan ravintolaa ei otetakaan ollenkaan varauksia. Sisustukseltaan ravintola on moderni pienin bistro-viittauksin, ruoan sanotaan puolestaan noudattelevan klassista ranskalaista bistro-tyyliä. Ideana on tarjota laadukas hyvin tehty pääraaka-aine muutaman sitä tukevan lisäkkeen kera, hieman runsaampia annoksia joissa korostuu yksinkertaisuus, mutta samalla asioiden tekeminen kunnolla.

Ravintolan yleinen vastaanotto on ollut pääasiassa positiivinen vaikka jonkun verran on soraääniäkin ruoan suhteen kuulunut. Meille ruoka kuitenkin maistui ja se oli tyyliltään juuri sellaista kuin odotimmekin. Hyviä yksinkertaisia makuja, oikein kypsennettynä ja sopivilla harkituilla lisäkkeillä varustettuna. Ruoasta maistui tuoreus ja raaka-aineiden laatu. Mitään järisyttävän poikkeuksellistahan annoksissa ei ollut, mutta ei sitä kyllä odotettukaan.

Söimme molemmat kolmen ruokalajin illallisen, itse otin päivän menun ja Tia valitsi annoksensa itse. Alkupalaksi me molemmat otimme kylmäsavulohta, paahdettua briossia ja piparjuurituorejuustoa, pääruoksi minä söin aivan erinomaisen kuvepaistin béarnaise kun Tia taas valitsi kalakvenellit kera kuorrutettujen katkarapujen sekä parsan. Pääruoan kanssa otimme jaettavaksi lisukkeeksi tryffelisuolatut maalaisranskalaiset, joilta huomion varasti ravintolan aivan erinomainen ketsuppi sekä sinappi. Jälkiruoaksi söimme porkkanakakkua ja suklaasoufflén. Erityismaininta muuten ravintolan kahvista, saattoi nimittäin olla paras kahvi minkä olen missään ruoka-ravintolassa koskaan saanut. Aivan erinomaista.

Positiivinen fiilis siis jäi. Ruoka oli oikein hyvää, tarjoilu pelasi ja oli oikein ystävällistä. Ilmapiiri oli mutkaton ja huokui sopivaa tekemisen meininkiä. Hintatasokin oli oikein kohtuullinen. Päivän kolmen ruokalajin menu maksoi 40 euroa, joka ei ole todellakaan paha kun miettii mitä sillä sai. Mennään uudestaankin.

Pastis, © avaruusasema

Pastis, © avaruusasema

Aterioinnin lopuksi ruokalistasta pitää tietenkin taitella lakki. Järkkäriä ei ollut mukana eli kuvat on taattua kännykkälaatua, joten niiden rupuisuutta piti yrittää peitellä “hienolla” käsittelyllä. Kyllä näistä kai jotain kuitenkin irti saa. Komea Lada oli muuten parkissa ravintolan edessä, eikö totta? :)

7 kommenttia juttuun "Pastis, check!"

[…] Lintsi, Niki ja Samuil oli jo etukäteen kaikki todettu ihan oikeasti mahtaviksi tyypeiksi ja Pastis testattu usempaan kertaan, joten ihan tyhjyyteen ei tarvinnyt […]

Avaruusasema » Blogin arkisto » Muru, vihdoinkin! kommentoi May 14 14, 16.38.

Mitä on tapahtunut Arietalle? Vai onko Tia lyhenne siitä tai Arietta lempinimi?

ansku kommentoi 04/06/13, 19.43

Moi Ansku, päätin ottaa oikean nimeni käytöön täällä blogin puolella. :) Alkoi tuntua niin hassulta esitellä itseään joka paikassa kahdella nimellä. :)

Tia kommentoi 04/06/13, 20.53

Oh, toi eka kuva on hieno! Kuulostaa hyvältä, tuolla pitää nyt kyllä muistaa käydä. Tuntuu, että on niin monta uutta paikkaa testattavana! :)

Saija kommentoi 05/06/13, 11.25

Joo, sattui vielä niin makee vanhanaikainen auto tuohon eteen. Sopii hyvin ravintolan tyyliin. :D Pastis kannattaa kyllä ehdottomasti käydä testaamassa. Ihana paikka!

Tia kommentoi 05/06/13, 14.00

Me tykättiin kans kovasti! Ne kvenellit – aivan loistavia! Oikein hotkin. Jälkkärinä inkiväärijäätelö ja raparperipiirakka oli myös ihan super. Eivätkä ne etanatkaan huonoja olleet.

Essi kommentoi 05/06/13, 18.20

Meinasin ottaa ne etanat alkuun, mutta sitten en uskaltanutkaan. Pitää seuraavaksi testata ne! :)

Tia kommentoi 05/06/13, 20.13