Voiko lähiössä viihtyä?

Olen muutaman viikon ajan pikkuhiljaa selaillut Katja Lindroosin kirjoittamaa (ja Riikka Kantinkosken sekä Niclas Wariuksen kuvaamaa) mielenkiintoista MoMo -kirjaa (Modest Modern) eteenpäin ja samalla on tullut mietittyä lähiössä elämistä ja muutenkin lähiöiden syvempää olemusta. Kuten kirjan alkupuheessakin jo todetaan, on suomalaisten yleisimmät unelmat joko omakotitalo meren tai järven rannalla tai ns. “arvoasunto” arvoalueella kaupungin keskustassa. Suurin osa asukkaista kuitenkin asuu erilaisissa lähiöissä, joissa jo pelkästään termi lähiö saa monet nyrpistämään nenäänsä. Harva unelmoi lähiöelämästä.

Lähiöiden synty ja rakentaminen on pitkä tarina joka sai alkunsa ennen toista maailmansotaa fuktionalismin ja modernismin myötä, mutta suurin sysäys taisi olla sodanjälkeinen uudelleenrakennus, teollistuminen ja sitä mukaa kaupungistuminen. Tällöin lähiöt olivat uuden modernin aikakuden symboleita, joissa monet nykyasumisen itsestäänselvyyden esiteltiin ensimmäisen kerran suurelle massalle. Kirjassa on hyvin paljon mielenkiintoista tietoa historiasta ja siitä miten asiat liittyvät toisiinsa, ei siitä kuitenkaan tässä sen enempää. Kirja kun lopulta kertoo enemmän nykyisyydestä ja siitä miten näissä 50-70 luvuilla rakennetuissa lähiöissä nykyään eletään.

Itse olen lähinnä pohdiskellut sitä miten nykyrakentaminen ja 50-70 lukujen suurten lähiöiden rakentaminen eroaa toisistaan. Itse kun koen jonkinlaista viehtymystä varsinkin 70-luvun (alkupuolen) lähiörankentamiseen, mutta en lainkaan samassa määrin nykyiseen kerrostalorakentamiseen. Tähän on muutama syy, joista ensimmäisenä asuntojen pohjaratkaisut. Lähiörakentamisen kultaisina vuosina asunnot suunniteltiin hyvin eri tavalla, pääpaino oli asuintiloissa, pyörähdys-ympyröitä ei myöskään ollut keksitty joten eteistilat, säilytystilat, kylpyhuoneet ja keittiöt on suunniteltu usein tehokkaasti. Kääntöpuolena on se, että mm. keittiöt usein erillään asuintiloista ja suljettavia pieniä koppeja. Se mikä tämän aikakauden asunnoista kuitenkin tekee erityisen kiinnostavia on kevyet ja tarvittaessa siirrettävän väliseinät. Asunnot on usein suunniteltu niin, että kantavat seinät ovat ulkoseiniä ja sisäseiniä siirtämällä voi pohjarakatkaisuja muuttaa tarpeen mukaan. Uusissa asunnoissa pesutilat, pakollinen sauna, “puoliavoimet” keittiöratkaisut ja suuret eteistilat leveine käytävineen vievät asunnoista avaruuden.

Toinen ero tulee lähiöistä kokonaisuutena. 50-70 luvun lähiöitä rakennettaessa tonttimaa oli paljon halvempaa kuin nykyään, onhan moni lähiöistä rakennettu  käytännössä senaikaiselle maaseudulle. Talojen väliin mahtuu enemmän vihreää ja viheralueita on harvemmin rakennettu aivan niin kliinisiksi kuin nykyään. Vanhat lähiöt on myös usein suunniteltu kokonaisuuksina jolloin joukkoon mahtuu monimuotoisempaa rakentamista. Nykyäänhän ei esim. 3-4 kerroksia kerrostaloja enää rakenneta, se ei ole tehokasta.

Voiko sitten lähiössä viihtyä? Itse ainakin viihdyn, olen melkein koko ikäni viihtynyt. Haikailen kuitenkin omakotitalon ja merenrannan perään kuten niin moni muukin. Syynä ehkä enemmän omakotiasumisen tuoma vapaus kuin se, että en “neukkukuutiossa” viihtyisi. Taloyhtiössä joutuu kuitenkin elämään niin paljon muiden ehdoilla. Lähiöt on aikoinaan rakennettu ajatukselle yhteisöllisyydestä ja nykyihmisen ollessa itsetuntoinen ja pidättyväisempi ei elävän lähiön yhteisöjä paase enää niin helposti rakentumaan. Usein halutaan pitää vain omat nurkat kunnossa eikä yhteiseen investoida. En kuitenkaan sano ettei päinvastoin voisi olla, ehkä ongelma on enemmän siinä, että vanhoissa lähiöissä asuu niin erilaista ja eri-ikäistä porukkaa. Niiden rakentamisen aikaan kun tavallinen asukas oli nuori lapsiperhe joka oli muuttanut muualta työn perässä.

Aiheesta innostuneena kävin hieman kuvailemassa yhtä omista lempi-lähiöistä eli Espoon Kivenlahtea. Siellä meren läheisyys tekee tietenkin oman vivahteensa, mutta itse pidän erityisesti siitä, että rakentaminen on monimuotoista ulottuen rivitaloista pienkerrostaloihin, isoihin muurimaisiin kerrostaloihin ja aina muutamaan korkeaan tornitaloon asti. Vaikka alue on melkein täyteen rakennettu niin siitä ei tule betoniviidakko-oloa, reunoilta löytyy kuitenkin ihan metsää. Hyvin suunnitellun lähiön arvostuksesta kertoo myös se, että sijainnin suhteen alueen asunnot ovat aika arvokkaita. Toki hintaa nostaa meren läheisyys, mutta silti.

PS. Tarkkasilmäiset voivat bongata MoMo -kirjasta muutaman tutunoloisen kuvan. ;)

Tunnisteet: arkkitehtuuri asuminen design koti muiden kodit
Aiheet: design

Kirjoittanut Mikko - 09/06/13, 15:33. Tilaa Seurataksesi jutun kommentointia. Kommentoi tai viittaa omalta sivustoltasi. 

Arvonta: Electrolux &... « Selaa ajassa » Electrolux & Taste of...

Arabian tehtaalla « Selaa aiheessa design » CitizenM Amsterdamissa