Skiffer

Skiffer, © avaruusasema
Viikko sitten ehdimme viimeinkin käymään sosiaalisessa mediassa niin paljon hehkutetussa ravintola Skifferissä. Voimme kyllä allekirjoittaa kaikki kehut, sillä Skifferin liuskat upposivat nassuihin kovaa vauhtia. Eli ehdottomasti yksi Suomen TOP-5 pitserioista. Ykkössijaa pitää edelleen Turun Tintå, mutta emme osanneet päättää tuleeko kakkosena Putte’s vai Skiffer. Mitä mieltä olette? Näistä voitte siis päätellä minkä tyylisistä pitsoista pidämme, joten saman genren pitseroista saa ehdottomasti vinkata!

Skiffereitähän löytyy nykyään yhteensä neljä kappaletta, kaksi Helsingistä – Erottajalta ja kesällä myös Liuskaluodolta. Me kävimme ensin mainitussa. Lisäksi ravintolat löytyvät Tahkovuorelta ja Thaimaan Phuketista. Erottajan Skiffer oli teollis-merihenkisesti sisustettu ja sinne oli suhteellisen pieneen tilaan saatu mahdutettua yllättävän paljon asiakaspaikkoja. Asiakkaita riittikin ja isommilla porukoilla oli hieman vaikeuksia saada pöytää. Asiakkaiden vaihtuvuus oli kuitenkin aika nopeaa joten hetken odottamisella pöydät näyttivät järjestyvän. Kahdelle hengelle ei ollut mitään ongelmaa.

Palvelu ravintolassa oli ihan hyvää ja ystävällistä, pizzat eivät kuitenkaan tule hirveän nopeasti, joten ihan pikaruoasta ei ole kyse. Naapuripöydässä alkoikin nälkäisenä ruoan odottaminen käynään jo hieman hermojen päälle. Pizzat tehdään kuitenkin yksittäin käsityönä jolloin odottamisen ymmärtää.

Skiffer, © avaruusasema
Skifferin liuskojen pohja on maukas, ohut ja rapeareunainen. Täytevaihtoehdot ovat omaperäisiä ja täytteitä on runsaasti, mutta ei kuitenkaan liikaa. Itse otin puhvelimozzarellapitsan, jossa oli mozzarellan lisäksi mitä erilaisempia tomaatteja, pehmäksi paistettu halkaistu kokonainen valkosipuli, oliiviöljyä ja yrttejä. Pitsa oli kuin pieni kotipuutarha. Tomaatit olivat todella maukkaita ja juuri sopivan kypsiä, eikä lainkaan kiehuvan kuumia ja vetisiä.

Mikko otti KAA 2 -pitsan, johon kuului serranon kinkkua, cumulu blue-sinihomejuustoa sekä tuoretta ananasta. Raaka-aineet olivat todella maukkaita, mutta jälkeenpäin ajatellen olisi ehkä kannattanut kokeilla jotain hieman erikoisempaa täytevaihtoehtoa, joita listalta löytyi myös. Mikko oli sitä mieltä, että pohja oli jopa liian ohut. Allekirjoittaneen mielestä se oli juuri ihanan ohut.

No tuli varmaan selväksi, että Skiffer pääsi juuri vakioravintoloidemme listalle. Nyt onkin vaikea valita mennäkkö Putte’siin vai Skifferiin. :)

Skiffer, © avaruusasema Skiffer, © avaruusasema

5 kommenttia juttuun "Skiffer"

[…] jokin puuttumaan. Ehkä makupaletissa ei ollut uskallettu lähteä riittävästi leikittelemään Skifferin tapaan ja toisaalta esim. Putte’sissa on pizzan perusasiat paremmin kohdallaan. Ja ei […]

Avaruusasema » Blogin arkisto » Pub Niska kommentoi Jul 28 14, 18.02.

Niin samaa mieltä kanssanne tässä pizza-asiassa! Mulla lemppari on kanssa Tintå ja tokana tulee Skifferit. Putte’s on ollut välillä tosi hyvä, mutta pari kertaa myös hieman pettymys. Siksi siis Skiffer vie siltä voiton. :) Vinkatkaa, jos tiedätte muita hyviä Helsingistä!

Saija kommentoi 04/09/13, 19.06

Olen samaa mieltä, että Tintå johtaa. Putte’s on mennyt mielestäni nykyään todella alas. Erilaisen lähestymisen pizzaan tarjoaa Kalliossa Sandros.

Hanna kommentoi 12/09/13, 12.09

Joo, minä kuulun tuohon samaan pitsakerhoon. Peruskänkkyjä (kuten Oulussa sanotaan) en voi sietää, mutta Putte’s-tyyliset pitsat, oi oi oi. Harmi, että sellaisia saa niin harvoista paikoista. Lähinnä Helsingistä. Pöh. Pitää testata Tintån tarjonta, kun seuraavan kerran eksyy Turkuun! Ainakin fish & chips on Tintåssa superherkkua.

Hosuli kommentoi 18/09/13, 21.14

Suosittelen piipahtamaan Pub Niskassa, kun Turussa seuraavaksi käytte :) Miljöö on viihtyisä, peltileivät vievät kielen mennessään ja Aurajoki virtaa ikkunan takana.

Janita kommentoi 15/10/13, 12.45