Paahtopaisti ja punaviinikastike

paahtopaisti

Paahtopaisti on ruoka jota on varmasti tehty melkein joka kodissa. Ainakin minun sukupolvelleni se on lapsuudesta hyvin tuttu. En tiedä onko se enää niin suosittu, mutta oli varmasti aikoinaan yleisimpiä ellei yleisin kokolihasta tehty ruoka. Syykin on oikeastaan aika selvä. Paahtopaisti on todella helppo tehdä ja sitä voi soveltaa hyvin moneen erilaiseen ruokaan. Sen voi tarjota lämpimänä tai kylmänä, pääruokana tai vaikka leikkeleenä leivän päällä. Eikä paisti ole myöskään ihan kallein ruhon osa.

Paahtopaisti on myös hyvin armelias erilaisten lisukkeiden suhteen. Se toimii maanläheisten makujen – juuresten, perunan, sienten ja liemipohjaisten kastikkeiden kanssa, mutta on ihan yhtä hyvin kotonaan esim. piparjuuren, kirpeiden marjojen ja muiden vähän räväkämpien makujen kanssa.

Meillä ei ollut aiemmin paahtopaistia tehty, joten olikin jo aika korjata tämä vääryys. Vihreiden papujen aika on jo valitettavasti ohi niin lisukkeiksi päätimme keittää tylsästi perunoita. Lisäksi annokseen syntyi hieman improvisoiden paistiliemipohjainen punaviinikastike. Viime hetken lisäyksenä vielä pannulla kullanruskeiksi paahdettuja sipuleita, nämä tosin unohtuivat kuvasta pois.

Paahtopaisti (6 annosta)

  • 1,5 kg naudan paahtopaistia (tai sisäpaistia)
  • 2 tl suolaa
  • 1 tl mustapippuria
  • oliiviöljyä
  • voita

Nosta paisti noin pari tuntia ennen valmistamista huoneenlämpöön. Poista tarvittaessa kalvot. Suolaa ja pippuroi molemmin puolin ja hiero mausteet kunnolla lihan pintaan.

Kuumenna paistinpannu kuumaksi. Lisää öljyä ja paista paahtopaistista pinnat kiinni joka puolelta. Muutama minuutti per puoli riittää. Lisää puolivälissä nokare voita makua antamaan. Pelkällä voilla ei kannata paistaa, se palaa niin herkästi.

Nosta paisti sopivan kokoiseen uunivuokaan (sellaiseen johon se mahtuu liikaa tunkematta) ja paista 125 asteessa kunnes paistin sisälämpö kohoaa 55 asteeseen. Tällöin saat sisältä punertavan lopputuloksen, sellaisen josta itse pidämme. Jos haluat lihan kypsemmäksi niin paistoaikaa voi lisätä aina 65 asteen sisälämpöön asti, jolloin paistin pitäisi olla kokonaan kypsä.

Vuoraa paahtopaisti folioon ja anna vetäytyä ainakin 15 minuutin ajan.

Punaviinikastike (4 annosta)

  • 1,5 dl paistinlientä
  • 1 dl punaviiniä
  • 1 dl kermaa
  • ripaus sokeria
  • maissitärkkelystä suurustamiseen
  • (suolaa)
  • (mustapippuria)

Kaada uunivuoan pohjalla paistista irronnut paistinliemi kattilaan. Kuumenna ja lisää punaviini, keitä kunnes alkoholi on haihtunut. Suodata kastikkeesta ylimääräinen pois laskemalla se kertaalleen siivilän läpi. Lisää sitten kerma ja kuumenna jälleen kiehuvaksi ja laske sitten lämpöä. Lisää ripaus sokeria ja tarvittaessa suolaa sekä mustapippuria. Tarkista maku ja koostumus, suurusta halutessasi maissitärkkelyksellä.

Hirveän hyväähän tämä oli ja kohtuullisen helpolla syntyi. Aikaa toki meni, mutta koko aikaa ei tarvinnut seisoskella keittiössä. Liha oli todella mureaa, sen kypsyys onnistui täydellisen hyvin ja suolan määrä oli juuri nappiin. Se mikä tästä teki erityisen hyvää oli kastike. Vaikka tuo syntyikin vähän fiiliksen mukaan niin yllättävän hyvin onnistui. Kastikkeita pitäisi osata harrastaa paljon enemmän. Niillä saa jotenkin nostettua annoksen aina korkeammalle tasolle. Ja tämäkin kastike ei mitään valtavia ponnisteluja vaatinut.

Jännäksi meinasi tosin mennä jo heti alkumetreillä tämän ruoan kanssa. Lihalämpömittarimme sanoi nimittäin sopimuksensa irti juuri kun paistia tökättiin uuniin. Onneksi oli vielä 10 minuuttia aikaa ehtiä Clas Ohlsonille, josta löytyi apu uuden mittarin muodossa. No paisti onnistui hyvin tästä huolimatta.

Yksi kommentti juttuun "Paahtopaisti ja punaviinikastike"

[…] oli ensi kertaa kokeilussa. Reseptit otettiin tästä ja tästä. Lisukkeena valkosipuliperunat. Liha otettiin uunista, kun sisälämpötila oli 65 […]

Paahtopaistia ja Trifle-jälkiruokaa | Kokkailua ja väkerrystä kommentoi Dec 06 15, 10.06.