Rigatonia ja tuoremakkaraa

tuoremakkarapasta

Siitä on kulunut hetki jos toinenkin, kun olen arkena lounasta kotona valmistanut. Lounas tulee yleensä syötyä (lounas-) ravintolassa tai sitten se koostuu aiemmin yli jääneestä ruoasta. Viikonloppuisin emme lounasta yleensä syö, sen sijaan tulee nautittua runsaampi ja myöhäisempi aamiainen sekä hieman monimutkaisempi illallinen. Jos lounasta on kuitenkin tarve valmistaa, arvostaa ruoassa sitä, että se valmistuu kohtuullisen pienellä vaivalla ja kohtuullisen nopeasti. Ja mikäpä ei näitä kriteereitä paremmin täyttäisi kuin pikaruokien aateli eli pasta.

Sen verran halusin itselleni tänään haastetta asettaa, etten valmistaisi mitään sellaista mitä on joskus tullut tehtyä. Ulkona on kohtuullisen kolea keli, joka meinaa hieman tunkea myös sisälle, joten tummempaa makumaailmaa ja kermaista kastiketta teki mieli. Hetken pyörittelyn jälkeen ostoslistalta löytyi tuoremakkaraa, kermaa, sipulia ja herkkusieniä. Loput oli tarkoitus kaapia nurkista.

Tuoremakkaraa sai tietenkin marketeista vähän metsästää, mutta tämmöistä siitä lopulta sitten tuli. Ruoka syntyi kohtuullisen helposti, sopivan nopeasti ja lopputulos oli herkullista. Herkullisempaa kuin osasin edes odottaa. Oikeastaan jo vähän luksusta arjen keskelle.

Rigatonia ja tuoremakkaraa (4 annosta)

  • 2 rkl oliiviöljyä
  • n. 300 g yrteillä maustettua tuoremakkaraa
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1 sipuli
  • 3 kpl (60 g) herkkusieniä
  • 0,75 dl kuivaa valkoviiniä
  • 250 g pastaa (rigatonia, penneä, tms.)
  • 2 dl kuohukermaa
  • 1 kananmuna
  • n. 50 g raastettua parmesania
  • 2 rkl hienonnettua persiljaa
  • suolaa
  • mustapippuria

Kuumenna öljy suuressa pannussa. Purista tuoremakkara suolesta pannulle pieniksi paloiksi. Paista keskilämmöllä kypsäksi (noin 15-20 minuuttia). Makkaraksi käy tietenkin oman maun mukaan valittu kevyesti maustettu italialainen makkara tai sitten vaikka lähes jokaisesta kaupasta löytyvä Saarioisen yrtti-bratwurst.

Leikkaa valkosipuli ohuiksi lastuiksi. Lohko sipuli noin sentin paksuisiksi lohkoiksi. Nosta makkarat pois pannulta ja kuullota hetki sipuleita pannulle jääneessä öljyssä. Lisää öljyä tarvittaessa. Lohko herkkusienet ja lisää myös ne pannulle. Kuullota jälleen hetki. Kaada joukkoon valkoviini, kiehauta ja anna kiehua hiljalleen kunnes neste on kiehunut noin puoleen.

Keitä kastikkeen kypsyessä voimakkaasti kiehuvassa hyvin suolatussa vedessä pasta al dente, pakkauksen ohjeen mukaisesti. Valuta ja kaada takaisin kattilaan.

Riko kananmuna kulhoon, kaada joukkoon kerma ja noin puolet raastetusta parmesanista. Lisää ruokalusikallinen hienonnettua tuoretta persiljaa. Sekoita tasaiseksi. Mausta suolalla ja pippurilla maun mukaan. Kaada seos pannulle makkarapaistoksen joukkoon, sekoita ja kuumenna. Kaada sitten myös pasta samalle pannulle, sekoita ja tarjoa heti. Koristele annokset persiljalla ja parmesan-juustolla.

Yksi kommentti juttuun "Rigatonia ja tuoremakkaraa"

Yksinkertaista ja herkullista!

Lumo kommentoi 19/11/14, 21.45