Sinne Helsinki

sinnehelsinki1 sinnehelsinki2

Otettiin viime viikon keskiviikkona ruokabloggaaja-seurassa suunta kohti Sinne Helsinkiä. Seuraamme liittyi Hanna, Heidi ja Veera. Hyvän ruoan lisäksi odotuksissa oli siis myös hyvää seuraa, eikä tällä kertaa tarvitsisi hävetä kameran kanssa heilumista. Sinne Helsinkihän on erinomaisen ravintolan maineessa olevan Porvoolaisen Bistro Sinnen kaupunkilaisserkku, joka avasi noin kuukausi sitten ovensa. Teema ravintolassa on sama eli paikallisia raaka-aineita bistro-hengessä annoksiksi loihdittuna. Siinä alkuperäisessä Sinnessä emme ole käyneet, joten vertailua ei kovin syvällisesti voinut tehdä. Helsingin Sinne on muuten yllättävän iso paikka. Kadulle näyttäytyy vain osa ravintolasta ja katetulta sisäpihalta löytyy paljon lisäneliöitä.

Ruokalistaa oli luettu jo ennakkoon kotitehtävänä, joten tilaus oli simppeli, otin Menu Eerikin kera viinien. Alkuun Kylmäsavustettua kirjolohta, Sinnen perunasalaattia ja tillimajoneesia, pääruoaksi Glaseerattua karitsaa, olutsipulia ja herkkutatteja, ja lopulta jälkkäriksi Kaura-omenapaistos, uuniomenajäätelöä ja kinuskia. Tia tosin alkoi ennakko-annoskateuden iskiessä vaihtelemaan tilaustaan sitä mukaa kuin muu seurue tilauksiaan luetteli. Lopulta samasta menusta vaihtui kuitenkin vain jälkiruoka ja Omppu korvautui Värtsilällämehustettuja villivadelmia, vaniljajäätelöä ja salmiakkimarenkia.

sinnehelsinki-leivat sinnehelsinki-lohta sinnehelsinki-karitsaa sinnehelsinki-omppu sinnehelsinki-vartsila

Ruoka oli erittäin hyvää, varsinkin alkuruoka ja jälkkärit. Myös viinit toimivat hyvin, jälkkärin kanssa tarjottu Tschida Muskat Ottonel Auslese (2013) oli varsinkin erinomainen kumppani jo melkein liian makean omenakaurapaistoksen kanssa. Sopivasti raikasta hedelmäisyyttä ja happoa. Pääruokana nautittua karitsaa vaivasi aavistuksen tasapaksu makumaailma, jos nyt jotain pientä puutetta haluaa esille nostaa. Annoskateutta meinasi tulle kun pöytään tuotiin herkullisen näköinen burger, Porvoon Sinnestä tunnettu klassikko. Jälkkäreistä Porvoo-Helsinki eli tuulihattu, tyrnisorbettia ja lakritsikreemiä oli ehdottomasti näyttävimmän näköinen. Lasku tuli hauskasti vanhan kirjan välissä.

Hauskasti sisustettu ravintola, josta saa hyvää ruokaa ja jossa palvelu toimii. Bistron puolelle (kadun puolelle) pääsee myös ilman pöytävarausta. Tykättiin. Hinta-laatusuhteeltaan paikka on kovaa luokkaa, varsinkin Helsingin mittapuulla.

sinnehelsinki-burger sinnehelsinki-porvoo-hki sinnehelsinki3 sinnehelsinki4

Yksi kommentti juttuun "Sinne Helsinki"

Jee! Kiitos seurasta :) Ehkäpä mäkin saan tästä inspiroituneena omankin bloggaukseni naputeltua valmiiksi lähiaikoina.

Hanna kommentoi 16/11/14, 18.56