Hullarit tulee taas

Hullarit jakaa ihmiset kahteen ryhmään. Toiset eivät voi sietää Stockmannin Hulluja Päiviä ja toiset taas yksinkertaisesti rakastavat niitä. Itse kuulun ehdottomasti tuohon jälkimmäiseen ryhmään. Se on aivan parasta kun keltainen kuvasto tipahtaa postilaatikosta ja pääsee ihmettelemään mitä tällä kertaa on alennuksessa. Täytyy harmikseni myöntää, että tänä vuonna kuvasto ei aiheuttanut mitään henkeä salpaavaa ’aivan pakko saada’ -ilmiötä.

Designia on jälleen halvennuksella jonkin verran, erityisesti valaisimia. Joukossa oli Ihan hyviäkin tarjouksia. Suluissa on valaisimien normaalit myyntihinnat. Louis Poulsen PH 5: 399e (n. 649e), Artekin A331: 479e (n. 695e), Yki Nummen Modern Art: 199e (n. 295e),  Verpanin Vp Globe: 1690e (n. 1999e), Kartellin Toobe: 139 (n. 179e).  Aloimme tosissamme harkitsemaan Kartellin Toobejen ostamista makkariin. Onneksi tässä on vielä pari päivää harkinta-aikaa jäljellä.

Yleensä keskityn Hullareilla katselemaan vain tavaroita, koska iltapäivällä kaikista hienoista vaatteista on yleensä enää jäljellä koot XXL ja XXS. Ajattelin kuitenkin käydä hakemassa Calvin Kleinin kotihousut, jos niitä on enää jäljellä kun ehdin paikalle. Lisäksi ajattelimme ostaa lisää pieniä Jars-purkkeja ja tietenkin macaron-keksejä!

Myös Lego-laatikot ovat tarjouksessa, meille tuli niistä heti mieleen Sitruunapuu-blogin tekemä hauska sähkötaulukaappi eteiseen.

Mitä mieltä olette Hullujen Päivien tämänkertaisista tarjouksista? Ja mitä aiotte itse sieltä hankkia? :)

Kuvat Stockmannin Hullut Päivät -katalogista.

Sienisatoa

Käytiin vihdoinkin eilen hakemassa Stockmannilta säilytyspurkit syksyn sienisadolle. Purkit ovat Casa Stockmann sarjaa ja toivottavasti sellaisia, joissa kuivatut sienet säilyvät hyvinä. Halusimme kirkkaat, mahdollisimman neliskanttiset ja pinottavat ilmatiiviit purkit ja nämä täyttivät vaatimukset oikein hyvin.

Purkeissa on tämän syksyn satoa, lähinnä suppilovahveroita yhtä kantarelli-purkkia lukuunottamatta. Mökkiseudulla tämä vuosi oli huono tattivuosi, joten niitä ei valitettavasti tänä vuonna saatu säilöttäväksi asti. Sienistä osa on itse keräämiämme, mutta suurin osa on saatu vanhemmiltani. Tänään saimme taas yhden muovikassillisen lisää kuivuriin laitettavaksi. Kyllä näillä taas yhden vuoden pärjää. :)

Kuivurimme on muuten toiminut oikein hyvin myös sienien kuivauksessa. Emme ole edes pilkkoneet sieniä kovin pieniksi, mutta silti kuivaa tulee muutamassa tunnissa. Pitää vaan muistaa kierrättää tasoja alhaalta ylös, ylin taso kuivuu aika hitaasti, kun taas alin ihan tunnissa-parissa.

Syksyn sävyt

Kävin keskiviikkona pistäytymässä Lumenen standilla Kampin kauppakeskuksessa. Esillä oli syksyn meikkiuutuudet Blueberry sarjasta sekä mahdollisuus päästä myös meikkaukseen. Itse keskityin tutustumaan uutuuksiin Lumenen viestintäkoordinaattorin opastuksella ja sain vielä mukaani testattavaksi muutamia värejä. Blueberry-sarjan tuotteet eivät ole suinkaan kaikki sinisiä tai liloja, niin kuin nimestä saattaa päätellä, vaan sarja on saanut nimensä siitä, että kaikki tuotteet sisältävät suomalaisen mustikan siemenöljyä.

Syksyn uutuussävyissä pääteemana oli erilaiset ruskean ja beigen variaatiot sekä siniset sävyt. En ole eläessäni käyttänyt sinistä meikissä, joten suosikeikseni valitsin heti ruskeat sävyt. Meikkaan muutenkin aika hillitysti, joten ruskea sopii minulle mainiosti. Olisi muuten joskus hauska käydä värikonsultaatiossa ja kuulla mitkä värit itselle sopivat ammattilaisen silmin.

Tuo hieno aaltopintainen luomiväri kuuluu Blueberryn Crystal hohdeluomiväri -sarjaan ja sen koostumus on hieman erilainen kuin näiden muiden. Kyseessä on puuterimaisen, voidemaisen ja nestemäisen yhdistelmä. Mainoksessa luvataan ettei se ei varise lainkaan ja ei muuten varissut. Harmi vain, että siinä ei ole mukana aplikaattoria. Itselläni on kasapäin laadukkaita siveltimiä ja aplikaattoreita, mutta siltin käytän lähes aina luomivärien omia aplikaattoreita. En suoraan sanoen ole huomannut juurikaan eroa näissä. Enkä edes osaa meikata niin taidokkaasti, että siveltimellä tuskin on väliä. :)

Itse pidän siitä, että Lumenen tuotteet kehitetään ja valmistetaan Suomessa sekä raaka-aineet ovat pääosin luonnosta. Tunnustan, että aika usein sorrun mm. Dioriin luxusbrandi mielikuvien harhauttamana, mutta käytännössä laadultaan luomivärit ovat aivan samaa tasoa. Mielestäni jopa Lumenen luomivärit varisevat laittovaiheessa vähemmän kuin Diorin. Luomiväreissä olen itse käyttänyt lähinnä vain Dioria ja Lumenea. Olisi hauska kuulla teidän luomivärien suosikkimerkit ja -värit. :)