Tryffeliöljyllä silattu tattirisotto

Viime syksyn hyvä tattisato meinasi meillä kaatua katastrofin puolelle, kuivatus epäonnistui ja jouduimme heittämään melkein kaikki herkkutattimme roskiin. Vanhemmillani kuivatus onnistui onneksi paremmin ja saimmekin heiltä ison purkillisen kuivattuja tatteja vielä myöhemmin syksyllä. Kun varsinaista kuivuria ei ole, osoittautui salaisuudeksi se, että tatit raaskii pilkkoa riittävän pieniksi paloiksi. Se on itseasiassa ihan järkevää myös jatkokäytön kannalta.

No, nuo kuivatut herkkutatit ovat tähän asti vain odotelleet kaapissa käyttöä, eilen raaskimme ensimmäisen kerran raottaa purkin kantta ja verottaa noin neljäsosan sisällöstä. Tuloksena tämä hieman tavanomaisesta tattirisotosta muunneltu versio. Ja herkullinen versio olikin, omasta mielestämme parasta mitä tattirisottorintamalla on tullut tehtyä. Hetken mielijohteesta annoksen päälle lorautettu tryffeliöljy oikein kruunasi ruoan, ja maistuu ne mökin metsistä kerätyt tatitkin varmasti kaupasta ostettuja paremmalta. :)

Tryffeliöljyllä silattu tattirisotto (4 annosta)

  • 30 g kuivattuja herkkutatteja
  • 2 valkosipulin kynttä
  • 2-3 salottisipulia
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 50 g voita
  • 3 dl risottoriisiä
  • 1 dl kuivaa italialaista valkoviiniä
  • 6 dl kasvislientä
  • 50 g parmesania raastettuna
  • suolaa
  • mustapippuria
  • hienonnettua (lehti)persiljaa
  • tryffeliöljyä

Liota herkkutatteja kädenlämpöisessä vedessä noin tunnin ajan. Puserra kuiviksi talouspaperin välissä ja hienonna tarvittaessa pieniksi paloiksi. Hienonna valkosipuli ja salottisipulit hienoksi hakkelukseksi. Kuumenna öljy kasarissa, lisää sipulit ja kuullota niitä keskilämmöllä kunnes alkavat saamaan pehmetä. Lisää herkkutatit sekä puolet voista sipuleiden joukkoon ja jatka kuullottamista hetken aikaa. Lisää sitten risottoriisi kasariin ja kuullottele jatkuvasti käännellen noin viidenn minuutin ajan.

Kaada valkoviini pannulle sienten, sipulin ja riisin sekaan. Sekoittele ja anna alkoholin ja nesteen osittain haihtua. Annostele sitten kuumennettua kasvislientä pieninä annoksina risoton sekaan. Anna risoton kiehua liedellä noin 15-20 minuutin ajan, useasti sekoitellen. Seuraa kuinka riisi imee nestettä ja lisää aina tarvittaessa kasvislientä.

Kun risotto on kypsynyt al dente, vähennä lämpöä ja lisää toinen puolikas voista. Lisää myös raastettu parmesan, sekä hieman (n. 1/2 dl) hienoksi hienonnettua persiljaa. Sekoita, tarkista maku ja mausta suolalla ja mustapippurilla.

Tarjoa heti, risotto menee helposti ylikypsäksi. Jaa risotto lautasille, lorauta aavistus tryffeliöljyä annosten päälle ja koristele lopulta persiljasilpulla.

Kannattaa todella kokeilla tuota tryffeliöljyä tattirisoton kanssa. Maku sopii hienosti herkkutattien kanssa yhteen ja tuo annokseen ylellisen vivahteen. Herkkua!

Tattirisotto kaikessa herkullisuudessaan on pelkästään hieman tylsä ruoka, joten teimme sen kanssa alkupalaksi aina herkullisen tomaatti-mozzarella salaatin ja jälkiruoaksi söimme tiramisut. Aika italialainen lauantai-menu siis, varsinkin kun viinikin oli sieltä peräisin. Tiramisut tuli ostettua valmiina, mutta se on kyllä yksi niistä jälkiruoista joita pitäisi ehdottomasti joskus tehdä itse.

Vaihtokasari

Tuossa KoKo kaadin -jutussa tulikin jo kerrottua, että Iittalan Tools-paistokasarimme pinta alkoi mennä niin huonoksi, että päätimme palauttaa sen. Pinnoitteesta lohkeili palasia ja ruoka kuin ruoka tahtoi palaa pintaan kiinni. Iittalan Outlet-myymälän kautta pannu lähetettiin takaisin tehtaaseen ja muutaman päivän jälkeen saimme Iittalan laadunvalvonnasta kirjeen, jossa pahoiteltiin kohdallemme sattunutta huonolaatuista tuotetta sekä kerrottiin, että uusi tuote on lähetetään meille suoraan Hämeenlinnan varastosta.

Viime perjantaina postista tuli saapumisilmoitus ja tänään ehdimme hakemaan uuden paistokasarimme. Nopeaa toimintaa ja hyvää palvelua. :)

Hankimme Tools-kasarimme muutama vuosi sitten ja aika pian hankintamme jälkeen muutti Iittala keraamisten Tools-pannujensa pinnoitetta. Ilmeisesti juuri sen vuoksi, että tämän aiemman pinnoitteen kanssa oli ollut laatuongelmia. Näin ainakin meille annetiin ymmärtää. Uudemman pinnoitteen tunnistaa hieman kimaltelevasta sinertävästä väristä, kun vanha on tasaisen musta.

Lisäys kaadinkokoelmaan

Kävimme joulun jälkeen Iittalan Outlet-myymälässä palauttamassa Tools-paistokasarimme, josta oli pinnoite hajonnut. Eihän sieltä voinut tietenkään tyhjin käsin lähteä ja mukaan tarttuikin tämä pinkki KoKo sarjaan kuuluva kaadin. Oikeastaan meillä oli jo yksi sellainen, mutta erivärinen.

Kaatimia pitäisi käyttää enemmän. Yleensä sitä tulee laitettua laseihin vettä suoraan hanasta, vaikka kaatimia on kaapit pullollaan. Pitää varmaan alkaa valitsemaan viikon kaadin, josta tarjoillaan vettä aina viikon ajan. Ehkä näin niitä muistaisi käyttää.