22/01/11
Hiustenhoitoa
Kävin tällä viikolla Cutrin-studiolla tutustumassa uuteen Greenism-tuotesarjaan asiantuntijoiden johdolla. Itselleni tuli täytenä yllätyksenä se, että Cutrin on täysin suomalainen (Lumenen) brändi ja kaikki tuotteet myös valmistetaan Suomessa. Kaiken lisäksi Cutrin ei ole edes mikään uusi tuotemerkki, vaan se täytti tänä vuonna jo 40 vuotta. Aloin oikein miettimään olenko koskaan käyttänyt Cutrinin tuotteita, en ainakaan lähivuosina.
Kuusen oksatyviuutetta sisältävät Greenism-tuotteet sisältävät biohajoavia ainesosia eikä tuotteissa ole käytetty silikonia, parabeenejä, synteettisiä värejä tai muita haitallisia aineita. Tosin shampoopurkin sisätöluettelosta sitä on vähän hankala päätellä.
Oma tukkani on tyypillinen suomalainen tukka, hento ja maantienharmaa. Lisäksi se on joutunut kokemaan kaikenlaisia käsittelyjä vuosien varrella. Nykyisin en tee hiuksilleni itse enää mitään käsittelyjä vaan kampaaja saa hoitaa ne. Aluksi mietinkin, että onkohan Greenism-tuotteet hiuksilleni tarpeeksi hoitavia. Ehkä hiukseni jäi hieman kuivemman ja karheamman tuntuiseksi kuin tällä hetkellä käyttämäni Alterna shampoiden jälkeen. Luulen, että greenism sopisi minulle kaikkein parhaiten kesäshampooksi.
Cutrin-kampaajan mukaan minun varsinkin pitäisi pyyhekuivata hiukset aina ennen hoitoaineen laittamista. Kun hius on täynnä vettä, ei hoitoaine pääse vaikuttamaan niin kuin sen pitäisi. Eikä hoitoainetta tarvitse laittaa lainkaan hiusten juuriin. Tehohoitoainetta voi laittaa hiuksien latvoihin jo ennen shampoopesua. Shampoota taas ei kannata laittaa lainkaan latvoihin.
Asiantuntija kumosi myös myytin siitä, että kaksihaaraisia hiuksia kasvaisi. Niitä ei siis kasva, vaan kaksihaaraisuus johtuu hiuksen latvan halkeamisesta. Itse en ole kyllä koskaan löytänyt itseltäni kaksihaaraista hiusta vaikka olen kuinka etsinyt.
Opin myös, että kuivaa hiuspohjaa ei kannata lähteä hoitamaan perinteisillä hilseshamppoilla. Ne yleensä vain pahentavat tilannetta ja lisäävät hilseilyä. Kannattaa kokeilla Cutrin BIO+ Balance sarjaa, joka palauttaa hiuspohjan tasapainon. Balance-sarja toimii ymmärtääkseni myös toiseen suuntaan. Eli jos kärsii liian rasvaisesta hiuspohjasta, niin se tasapainottaa myös sitä.
Cutrinin hinta-laatusuhde on ainakin kohdallaan. Itse olen tottunut maksamaan shampoista noin nelinkertaisen hinnan Cutrin-tuotteiden hintoihin verrattuna. :D
20/01/11
Itämainen linssimuhennos
Jostain syystä meidän teki mieli linssejä. Teki mieli myös mausteisempaa ruokaa, värikästä ja aika tuhtia. Näillä reunaehdoilla lähdettiin sitten etsimään sopivaa reseptiä. Toteutettavaksi löytyi itämainen linssimuhennos Jensenin kiusauksesta, blogista joka harmittavasti lopetti tuossa viimevuoden lopulla. Muokkasimme reseptiä hieman kaapista löytyneiden ainesten ja omien mieltymysten mukaan ja tällaista siitä tuli.
Itämainen linssimuhennos (4-6 annosta)
- 1 punasipuli pieneksi pilkottuna
- 2 rkl öljyä paistamiseen
- 2 valkosipulin kynttä
- 1 tl jeeraa eli juustokuminaa
- 1 tl kanelia
- 1/2 tl cayennepippuria
- 1 tl paprikajauhetta
- 1 1/2 dl punaisia linssejä huuhdottuna
- 5 dl kasvislientä (5 dl vettä ja 2 rkl kasvisfondia)
- 500 g luomutomaattimurskaa
- 2 rkl tomaattipyrettä
- 1-2 rkl luomuneitsytkookosöljyä
- 1 luomuporkkana
- 1/2 keltainen paprika
- 1/2 punainen paprika
- 1 vihreä paprika
- puolikas fenkoli siivuttuna
- yrttejä, esim. persiljaa tai minttua
Kuori sekä hienonna puna- ja valkosipuli. Kuullota niitä öljyssä pannulla muutaman minuutin ajan. Lisää sekaan sitten mausteet – jeera, kaneli, cayennepippuri ja paprikajauhe.
Huuhdo punaiset linssit väljässä vedessä ja lisää ne muiden aineiden joukkoon pannulle. Kaada päälle tomaattimurska ja -pyree sekä kasvisliemi. Anna kiehua kannen alla hiljalleen noin 10 minuutin ajan. Lisää sitten joukkoon luomuneitsytkookosöljy (ja kyllä, tämä on olennaista maun kannalta :) ).
Kuori (tai pese) ja kuutioi porkkana noin sentin kokoisiksi paloiksi. Paloittele myös paprikat, itse leikkasimme samanlaisiksi kuutioiksi kuin porkkanat, ja viipaloi fenkolin puolikas. Sekoita vihannekset muhennokseen ja anna kiehua hiljalleen toiset 10 minuuttia.
Mausta lopuksi muhennos suolalla ja mustapippurilla. Koristele tuoreilla yrteillä kuten persiljalla tai mintulla. Korianterikin sopii.
Muhennos kestää hyvin uudelleen lämmittämistä, joten tätä voi syödä useampana päivänä tai tehdä ennakkoon valmiiksi. Tämän ruoan voi tarjoilla ihan sellaisenaan tai esim. riisin kanssa. Riisin kanssa tarjottaessa ruoasta riittää vielä vähän useammalle syöjälle. Jos itse tarjoisimme tätä kastikkeena, saattaisi mausteita kyllä joukkoon eksyä hieman raskaammalla kädellä. Ruoka ei ole tällaisenaan tulinen, vaan mausteinen. Toimii pelkästään oikein hyvin, mutta riisin kanssa ainakin itse kaipaisin hieman enemmän potkua.
Itse teimme tällä kertaa lisäkkeeksi intialaistyyppisiä roteja, joiden resepti tuli postattua eilen. Nämäkin sopivat oikein hyvin yhteen.
19/01/11
Rotit eli chapatit
Teemme usein mausteisten intialaistyyppisten ruokien kanssa intialaisia roti eli chapati-leipiä. Kyseessä on hyvin erilainen leipä kuin naan-leipä, jonka valmistaminen kotioloissa on vähintäänkin haasteellista. Rotit ovat hyvin helppoja ja nopeita valmistettavia ja niitä tarjotaankin usein intialaisissa perheissä naan-leivän sijaan ruoan kanssa, myös arkisin. Muistuttavat itseasiassa aika paljon meksikolaisia tortilloja.
Resepti on aiemmin löytynyt täältä blogistamme kaalicurryn reseptin sekaan piilotettuna. Ansaitsevat kuitenkin ihan oman juttunsa.
Rotit eli chapati-leivät (n. 10 kpl)
- 4 dl täysjyvä-vehnäjauhoja
- 1 rkl (kirkastettua) voita
- 1 tl suolaa
- vettä
Nypi voi ja jauhot kulhossa kunnolla sekaisin, jotta rasva imeytyy taikinaan. Lisää suola ja nypi se vielä sekaan. Lisää sen jälkeen vettä vähän kerrallaan kunnes taikinasta muodostuu yhtenäinen, mutta tiukka. Vaivaa kunnolla sekaisin ja aseta pyyhkeellä peitettynä lämpimään paikkaan tekeytymään noin puoleksi tunniksi.
Vaivaa taikinasta sitten ilma pois, jaa se 10 osaan ja pyörittele pieniksi palloiksi. Paina taikinapallo littanaksi ja kaulitse kevyesti jauhotetulla tasolla tasaisen ohuiksi (n. 1-2 mm) pyöreiksi lätyiksi.
Paista leivät keskilämmöllä kuivalla pannulla. Paista aluksi toiselta puolelta noin 15 sekuntia ja sitten toiselta noin 20 sekunnin ajan, kunnes leipään alkaa muodostua pieniä ruskeita pisteitä. Käännä sen jälkeen vielä kerran ympäri ja paista vielä noin 10-15 sekuntia samalla leivän reunoilta lastalla kevyesti painaen. Tällöin leivän sisälle taikinaan pääsee ilmaa ja leipä “pullahtaa”. Toista tämä kaikkien leipien kanssa.
Taikinan voi myös säilöä kolmen vuorokauden ajan jääkaapissa kelmuun pakattuna, joten leivät voi paistaa vasta kun siihen on tarve. Leivät ovat parhaimmillaan juuri paistamisen jälkeen, joten ne kannattaakin tehdä vasta juuri ennen tarjoamista.
Leivät maistuvat erityisen hyviltä kun ne voitelee vielä (kirkastetulla) voilla. Sopivat hyvin curryjen ja muiden intialaisten ruokien kanssa. Kuvissa olevat leivät ehtivät valitettavasti hieman lässähtämään ennen kuvien ottamista, onnistuneina leipiin jää hieno ilmatasku. Resepti on peräisin Veg Indian Recipes -blogista.






