Laihaakin laihempi Habitare

Kuten monista blogeista on jo saanut lukeakin, ei tämän vuoden Habitare tarjonnut mitään suurta ja mullistavaa. Ja jos tarjosi niin ainakin meiltä meni kyllä ohi.

Viime päivät ovat olleet todella kiireisiä ja kävimmekin Habitaressa aika pikaisesti lauantai-iltana. Suuntasimme suoraan yleensä kaikkein mielenkiintoisimmaksi osoittautuneeseen Ahead!-tilaan. Ihmettelimme ensiksi vastaan tullutta ja puolet tilasta vallannutta design partners osiota, arvelimme päätyneemme väärään paikkaan. Lopulta taustalta löytynyt Ahead!-osasto jäi kuitenkin vaisuksi. Tuntui, että moni huonekalupuolella aiemmin olleista oli vain siirtynyt sinne. Protoshopin alueelta löytyi hauskat “kynäjakkarat” ja Japanin pojilta tilasimme kylpyhuoneeseemme maton, siinä se sitten oikeastaan oli.

Huonekaluosaston seilasimme nopeasti läpi eikä sieltä tarttunut juuri mitään mieleen, eikä edes kameran kennolle. Viimeisenä kävimme katselemassa valaisimia ja rakennus- ja krääsäpuolta. Mieleen jäi Telinekatajan hieno rakennustelineiden väliin pingotettu sohva tai mikä istuin tuo nyt onkaan. Olisi äärettömän hieno industrial-henkisessä loftissa. Ihmetystä herätti, että osa messuedustajista oli jo sammuttanut osastonsa valot ja häipynyt paikalta, vaikka ovien sulkemiseen oli vielä tunti. Yhteenvetona aika vaisu vuosi, johon osaltaan varmasti vaikutti oma kiire, mutta kyllä se lama ja jokavuotisuus taisi kuitenkin näkyä.

Blogivinkki

Sattui löytymään tämmöinen hurjan mielenkiintoinen blogi ihan vahingossa. Kävin tänään kahvitauolla vanhoja sisustuslinkkejä läpi jolloin tämä löytyi deko-lehden sivujen kautta. Arkkitehtipariskunnan blogi on nimeltään Muuntajan uusi aika ja siinä seurataan 50-luvulla rakennetun ja vähän aikaa sitten käytöstä poistetun muuntamon muuttamista asuinkäyttöön.

Näitä asuinkäyttöön muunnettavaksi sopivia rakennuksia ja projekteja on Suomessa hirveän harvassa. Onkin tosi harvinaista herkkua päästä lukemaan koko projektista näin yksityiskohtaisesti. Ei voi muuta kuin toivottaa onnea ja jaksamista, sekä rakentamiseen, että blogin ylläpitoon. Täällä tullaan ainakin seuraamaan silmä tarkkana projektin etenemistä. :)

Kuvat: Muuntajan uusi aika.

Suunnitelma

Ensimmäinen versio suunnitelmaksi betonisesta tv-tasosta. Vai pitäisikö puhua vaan tasosta, kun televisio on kiinnitetty seinään. Koostuu betonitasosta, joka tehdään paksumman näköiseksi kuin on, materiaalivahvuus tulisi olemaan arviolta noin 4 senttiä. Pitäisi siis raudoittaa kunnolla. Muotti betonia varten tehtäisiin filmivanerista, valmis betonitaso hiottaisiin ja vahattaisiin mattapintaiseksi. Käsiteltävyyden takia betonitaso pitäisi tehdä kahdesta osasta. Rungoksi tulisi metalliset “jalat” ja luultavasti MDF-levystä tehty hylly, jotka molemmat maalattaisiin kiiltävän valkoisiksi.

Edestä ja päistä katsoen kuva näyttää ihan hyvältä, mutta kolmiulotteisessa jokin tökkii. Ei vaan osaa sanoa, että mikä. Pitänee siis vielä hioa suunnitelmaa… ideoitakin otetaan mielellään vastaan! Tarkoitus on kuitenkin tehdä tasosta irrallinen, äärimmäisessä tapauksessa korkeintaan pultataan se seinään kiinni.