Katselet juttuja tunnisteella "kasvis"

Guacamole

Pidämme guacamolesta, mutta hyvää sellaista tulee valitettavan harvoin missään saatua. Olemme itse usein ostaneet kaupasta valmista, kun omat guacamole-kokeilumme eivät ole oikein aikaisemmin onnistuneet. Kaupan guacamole maistuu kuitenkin hirvittävän teolliselta, tasapaksulta eikä oikeastaan juuri edes muistuta oikeaa guacamolea.

Jääkaappiin oli jäänyt yksi avokado pyörimään, joten tällä kertaa otimme itseämme niskasta kiinni ja päätimme tehdä tortillojen kanssa tätä avokado-tahnaa. Tahna kun on oikeastaan tosi helppo valmistaa.

Guacamole (1 kulhollinen)

  • 2 kypsää avokadoa
  • 1 tomaatti
  • 1/2 (pieni) punasipuli
  • 1 valkosipulin kynsi
  • 1 punainen chili
  • 1 limen mehu
  • 2 rkl ranskankermaa
  • suolaa
  • mustapippuria
  • (tuoretta korianteria)

Kalttaa aluksi tomaatti. Tee sen molempiin päihin ristiviillot ja upota hetkeksi kiehuvaan veteen, näin saat kuoren helposti pois. Kuori sitten tomaatit, poista niiden kanta ja pilko pieniksi kuutioiksi. Halkaise avokadot, poista niistä kivi ja kuori sisus lusikalla irti kuoresta. Purista limen mehu ja sekoita avokadojen kanssa. Kuori ja hienonna punasipulin puolikas sekä valkosipuli ja poista chilistä siemenet.

Lisää avocado, valkosipuli ja chili tehosekoittimeen ja jauha tahnaksi. Lisää joukkoon myös ranskankerma ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Kaavi avocadotahna tehosekoittimesta kulhoon ja sekoita tomaattikuutiot ja punasipuli sen joukkoon. Voit myös halutessasi lisätä joukkoon vielä kourallisen hienoksi hakattuja korianterin lehtiä. Tarjoa sellaisenaan dippikastikkeena tai lisäkkeenä texmex -ruoan kera.

Tämä resepti on oikeastaan yhdistetty useammasta hieman toisistaan poikkeavasta reseptistä, Hesarista, Ruokalasta ja Pastanjauhannasta, perustuen omiin kokemuksiimme ja “makunystyröihimme”. Laitoimme vanhaan tapaan kokonaisen pienen sipulin guacamolen joukkoon, mutta tällä kertaa se oli hieman liikaa. Sipuli kannattaa siis silputa erikseen ja lisätä pikkuhiljaa maistellen sekaan. Siitä tulee hyvin helposti liian hallitseva maku kastikkeeseen.

Laitoimme tällä kertaa myös pari ruokalusikallista ranskankermaa tahnan joukkoon. Omasta mielestämme guacamole tarvitsee hieman jotakin joka taittaa makuja, toimii yhdistävänä tekijänä. Toinen vaihtoehto olisi käyttää hieman öljyä. Tomaattia voi myös halutessaan laittaa hieman enemmän.

Tällä kertaa päästiin hyvin lähelle haluttua makua, ensi kerralla tosiaan sitä sipulia vaan vähemmän.

[pinit]

Mausteinen porkkanakeitto

Juustoleipästen seuraksi halusimme tehdä kasvisosekeittoa. Päätimme tehdä mausteisen porkkanakeiton aivan tavallisen sosekeiton sijaan. Erilaisia porkkanakeittoja on tullut kokeiltua, mutta halusimme tehdä tällä kertaa sellaisen, johon saisimme hukattua jääkaapissa olleen valkoviinin lopun. Tällaista siitä sitten tuli.

Porkkanakeitto (6 annosta)

  • 1 kg porkkanoita
  • 2 sipulia
  • 3 valkosipulinkynttä
  • oliiviöljyä
  • 1,2 l kasvislientä
  • 2 dl valkoviiniä
  • 1 rkl hunajaa
  • 2 rkl inkivääriä raastettuna
  • 3 tl garam masalaa
  • 1 tl currya
  • suolaa
  • mustapippuria
  • 1 prk smetanaa

Kuori ja pilko sipulit. Kuullota niitä hetki öljyssä kattilassa. Lisää joukkoon raastettu inkivääri. Pilko kuoritut porkkanat pieniksi paloiksi ja lisää ne kattilaan. Mausta garam masalalla ja currylla. Kuullota hetki. Kaada sekaan kasvisliemi. Itse teimme liemen kasvisfondista. Anna keiton kiehua 30 minuuttia.

Lisää valkoviini, hunaja ja loput mausteet. Anna kiehua vielä 10 minuuttia. Lisää smetana ja soseuta sauvasekoittimella tai blenderissä.

Olemme muokanneet reseptin mieleiseksemme Foodoon alkuperäisen ohjeen pohjalta. Keitosta tuli ihanan mausteinen. Alkuperäisessä ohjeessa oli meidän makuumme aivan liian vähän mausteita sekä se oli hieman liian vetistä.

[pinit]

Juustoleipäset

Tämä resepti löytyi karppaus.infon reseptiarkistosta tutkiessani vähähiilihydraattisia ruokaohjeita. Olisi jännää kokeilla karppausta, kun niin monet sitä tuntuvat kehuvan. Toisaalta täysi karppaus tuntuu todella hankalalta, kun arkisin tulee syötyä milloin missäkin. Mutta voisihan sitä ainakin yrittää turhia hiilihydraatteja vähentää. Millaisia kokemuksia tai ajatuksia teillä on vhh-ruokavaliosta?

Juustoleipäset (5-6 kpl)

  • 2 kananmunaa
  • 1,5 dl mantelijauhetta
  • 2 dl juustoraastetta
  • ripaus suolaa
  • 1-2 tl leivinjauhetta

Sekoita kaikki ainekset keskenään kulhossa. Muotoile taikinasta pellille samankokoisia leipäsiä. Paista uunissa 225 asteessa noin 10 minuuttia , kunnes ovat kauniin kullanruskeita. Tarjoile lämpöisinä.

Nämä juustoleipäset on erittäin helppo ja nopea valmistaa ja maultaan oikein herkullisia. Kannattaa ehdottomasti kokeilla vaikka ei hiilareita yrittäisikään vältellä. Nämä sopivat hyvin iltateen seuraksi, tai vaikkapa porkkanakeiton, kuten itse teimme. Aamupalaksi nämä olisivat mielestäni turhan raskaita ja rasvaisia.

Hiilihydraattimäärä: 6,2 g
Hiilihydraatteja / kpl: 1,0 g

[pinit]