Katselet juttuja tunnisteella "leivonnaiset"
13/02/11
Varaslähtö laskiaiseen
Kauniin talvipäivän kunniaksi päätimme ottaa varaslähdön laskiaiseen. Kirpeästä pakkasesta huolimatta lähdimme hetkeksi ulkoilemaan. Emme kuitenkaan pulkkamäkeen uskaltautuneet, mutta voihan sitä ilman mäenlaskuakin laskiaispullia ja kaakaota nauttia. Voihan?
Laskiaispullat
- pullia, taikina vaikka tällä ohjeella
- kuohukermaa
- vaniljasokeria
- mansikkahilloa tai mantelimassaa
Pyörittele taikinasta sopivankokoisia pullia ja kohota niitä hetki liinan alla. Sivele pinnalle kananmunaa ja ripottele päälle raesokeria ja halutessasi myös mantelirouhetta. Paista uunin keskitasolla 225 asteessa noin 10 minuuttia.
Jäähdytä pullat paistamisen jälkeen. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää joukkoon hyppysellinen vaniljasokeria mausteeksi. Halkaise pullat ja täytä ne hillolla ja kermavaahdolla.
Laskiaispullien kaveriksi sopii mainiosti kupillinen lämmintä kaakaota, varsinkin ulkoilun jälkeen. Kaakaon pitää tietenkin olla oikeaa kaakaota, eikä mitään nopeasti liukenevaan kaakaojuomajauheeseen tehtyä litkua.
Herkkukaakao (2 annosta)
- 4 tl 100%:sta kaakaojauhetta
- 4 tl ruokosokeria
- 4-5 dl maitoa
- kermavaahtoa
Lämmitä maito kattilassa koko ajan puuhaarukalla sekoittaen, älä kiehauta. Mittaa kaakaojauhe ja sokeri lasiin ja lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa maitoa. Sekoita tasaiseksi tahnahksi. Kaada kaakaotahna kattilaan ja sekoita. Tarjoile kuuma kaakao kermavaahdon kera ja sirottele pinnalle koristeeksi hieman kaakaojauhetta.
Aikuisten version kaakaosta saa lisäämällä joukkoon lorauksen tummaa rommia tai minttua. Itse emme näin sunnuntaina viitsineet tujautella, vaan teimme lasten kaakaot.
[pinit]07/12/10
Pekaanipähkinäpiirakka
Kuiva-ainelaatikossamme on jo jonkin aikaa pyörinyt iso pussillinen pekaanipähkinöitä. Emme edes muista mitä varten niitä on alunperin ostettu, mutta määrältään paljon yli tarpeiden kuitenkin. Eihän näistä voinut tehdä muuta kuin sitä ilmeisintä ameriikan herkkua eli pekaanipähkinäpiirakkaa. Resepti löytyi Lunni leipoo -blogista.
Pekaanipähkinäpiirakka (pecan pie)
- pohja:
- 3 dl vehnäjauhoja
- 1/2 tl suolaa
- 1 rkl sokeria
- 110 g voita
- 2-4 rkl kylmää vettä
- täyte:
- 2,4 dl fariinisokeria
- 1,6 dl vaaleaa siirappia
- (1 tl rommia)
- 50 g voita
- 3 kananmunaa
- 0,6 dl kuohukermaa
- 1/4 tl suolaa
- 150 – 200 g pekaanipähkinöitä
Aloita valmistamalla pohja. Sekoita vehäjauhot, suola ja sokeri keskenään ja nypi huoneenlämmössä pehmennyt voi niiden sekaan. Lisää vesi murumaisen seoksen joukkoon. Kääri taikina kelmuun ja laita jääkaappiin vetäytymään noin puoleksi tunniksi.
Kauli viileä taikina jauhotetulla tasolla halkaisijaltaan noin 33 senttiseksi ja 3-5 mm paksuksi levyksi. Nosta levy kaulimen avulla voidellun 23-25 senttisen piirakkavuoan päälle. Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Siirrä pohja jääkaappiin odottamaan.
Valmista sitten täyte. Kuumenna fariinisokeri, siirappi ja voi sekä halutessasi rommi kattilassa. Sekoita koko ajan ja nosta liedeltä kun seos poreilee. Siirrä sivuun jäähtymään.
Riko munat kulhoon ja vatkaa haarukalla niiden rakenne rikki. Sekoita munat kerman sekä suolan kanssa ja lisää haaleaan siirappiseokseen. Sekoita kunnolla. Kaada täyte piirakkapohjalle ja ripottele pähkinät päälle.
Paista uunissa 180 asteessa noin 40 minuutin ajan.
Ällömakeaahan tämä oli kuten aika moni muukin Amerikan herkku. Aika pienen palan pystyy kerrallaan syömään. Kaipaisi varmaan esimerkiksi vaniljajäätelöä kaverikseen.
Kaapistamme ei myöskään löytynyt rommia, se olisi antanut kivan lisäaromin piirakkaan. Rouhimme myös osan pekaanipähkinöistä täytteen sekaan ja koristelimme pinnan kokonaisilla pähkinöillä. Pähkinöitä kun oli niin paljon. :)
[pinit]17/11/10
Joulu tulee – ja piparkakkutalot
En ole tehnyt piparkakkutaloa muutamaan vuoteen, mutta tämä kuva sai minut inspiroitumaan. Taidan tehdä tämän tänä jouluna! Talonmalli on yksinkertainen, mutta hieno ja tarkka koristelu saa sen näyttämään upealta.
Aiotko tehdä piparkakkutalon jouluksi ja millaisen?
Tämän lintutalon ohje löytyy HS:n Ruokatorstain Joulu -kirjasta, jonka saimme viime viikolla. Kirjassa on paljon muitakin hyviä joulureseptejä, mutta itseäni kiehtoi erityisesti hienosti koristellut piparkakut.
Ihmettelen vain miten noin tarkkoja koristeluja saa tehtyä. Muistaakseni kaikki aikaisemmat piparkakkukoristeluni ovat olleet enemmän tai vähämmän sottaisia ja viivat kiemurtelivia ja epätasaisia. Olen aina koristellut piparkakkutalon kun se on pystytetty, mutta tässä kehoitetaan koristelemaan seinät ja katto ennen kokoamista. Mikä taitaa ollakin kaikkein fiksuin työjärjestys. Hassua ettei ole tullut mieleen aikaisemmin.
Tykkään joulusta ihan hirveästi. En ymmärrä miksi niin monet saavat siitä jonkun ihmeellisen ahdistuskohtauksen. :)
[pinit]



