Katselet juttuja tunnisteella "pasta"
23/02/15
Sitruunainen rapupasta
Katkaravut, jättikatkaravut tai tiikeriravut tai ovat aina maistuneet ravintoloissa täysin erilaiselta kuin kotona. Todellinen syy tähän selvisi meille vasta vähän aikaa sitten, kun nappasimme lähikauppamme pakastealtaasta niiden keittämällä kypsennettyjen rapujen sijaan tuoreena pakastettuja ravunpyrstöjä. Maku on täysin erilainen kun kypsentää ravut itse, eikä vain lämmitä valmiiksi kypsennettyjä. Raakoihin rapuihin saa vielä pienessä voi-nokareessa paistamalla herkullisen paistopinnan. Ravuista tuli aivan mielettömän hyviä. Aivan eri luokkaa kun valmiiksi kypsennetyt ravut. Hullua, että tämä tuli todettua vasta nyt.
Keittämällä valmiiksi kypsennetyt ravut – pakkasesta tai liemestä – ovat aina sellaisia hieman lötköjä, eikä niitä pitäisi käyttää kuin kylmiin ruokiin. Raakojen ravunpyrstöjen saatavuus on valitettavasti hieman vaihtelevaa. Kokonaisia raakoja rapuja löytyy kyllä pakasteena, mutta valmiita kuorittuja pyrstöjä emme olleet ainakaan aiemmin huomanneet. Arvo Kokkosen jättiläiskatkaravunpyrstöjä löytyy ainakin paikallisen K-kaupan pakastealtaasta, nyt kun osaa etsiä oikeasta paikasta. Eivät ole pelkästään kalatukkujen tai erikoisliikkeiden valikoimaa.
Väitämme, että kokeiltuasi tätä pastaa, et enää osta valmiiksi kypsennettyjä rapuja, vaan paistat ne aina itse. Pastakastikkeen perus-idea lainattiin Hanna G:n blogista. Sitruunainen ja kermainen pasta toimii rapujen seurana täydellisesti. 200 grammaa rapuja riittää juuri kahdelle, mutta jos olet kova rapujen ystävä, niin laita vaikka 1,5-2 pakettia. Rapujen syömistä ei haluaisi nimittäin lopettaa. Emme olisi uskoneet, että kotona tehnyt ravut voivat olla näin hyviä. Tästä lähtien ostamme rapumme aina raakoina.
Sitruunainen rapupasta (2 annosta)
- 250 g tagliatellea
- 1/2 sitruunan mehu ja raastettu kuori
- 2 dl kermaa
- 1 dl valkoviiniä
- 2 valkosipulinkynttä
- 25 g voita
- timjamia
- 200 g raakoja jättikatkaravunpyrstöjä (koko 26/30)
- suolaa ja pippuria
- parmesania
Laita pastavesi kiehumaan. Sulata ravut kylmän veden alla ja kuivaa ne talouspaperilla. Tarkista, että ne on perattu huolellisesti. Paista ravut kypsiksi nokareessa voita paistinpannulla molemmin puolin, kunnes ravut ovat kauniin punertavia. Nosta ravut syrjään odottamaan.
Lisää voita pannulle ja kuullota ohueksi viipaloituja valkosipulin kynsiä ja timjamin lehtiä miedolla lämmöllä muutaman minuutin ajan. Lisää joukkoon valkoviini, sitruunan mehu ja raastettu kuori. Kun viini on kiehahtanut kunnolla, lisää joukkoon kerma ja anna pöhistä reilu 5 minuuttia kunnes kerma alkaa saostumaan. Mausta suolalla ja pippurilla.
Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan al dente. Heitä ravut kastikkeen sekaan ja lisää joukkoon myös kypsä pasta. Sekoita ja koristele timjamilla. Annosten päälle parmesaania oman maun mukaan.
[pinit]15/02/15
Porkkana-lehtikaalipasta
Sunnuntain kunniaksi tyhjenneltiin hieman kaappeja ja tehtiin ruokaa niistä aineista mitä nyt sattui löytymään. Vähän kun uhraa ajatusta ruokaan eikä yritä kaikkea mahdollista mahduttaa yhteen ruokalajiin niin lopputuloksesta tulee yllättävän usein ihan kelvollinen. Välillä sitten onnistuu ihan kunnolla ja reseptin voisikin ihan ylpeydellä allekirjoittaa toteamuksella “hävikistä herkuksi”. Tällä kertaa päästiin hyvin lähelle, jos kaapeista olisi vielä löytynyt tuore chili niin tämä olisi ollut todellista herkkua. Nyt jouduttiin tyytymään chilijauheeseen, joka sekin toki toimi ihan hyvin.
Porkkana ja lehtikaali on yhdistelmä joka toimii kypsennettynä aina. Porkkana muuttuu kypsennettäessä täyteläiseksi ja hieman makeaksi ja toimii erittäin hyvänä vastapainona lehtikaalin kitkeryydelle. Valkosipuli ja sipuli toimivat puolestaan hyvin taustaosastossa tuoden runsautta kastikkeeseen. Yksinkertaista, mutta toimivaa.
Porkkana-lehtikaalipasta (2 annosta, 20 minuuttia)
- 250 g nauhapastaa
- 2 valkosipulin kynttä
- 1 punainen chili, siemenet poistettuna
- 2 porkkanaa
- 1 punasipuli
- 10 cm pätkä purjoa
- 4 lehteä lehtikaalia
- oliiviöljyä
- suolaa
- pippuria
- tuoreita yrttejä maun mukaan (esim. persilja, timjami, basilika)
- parmesan-juustoa
- paahdettuja seesaminsiemeniä
Aloita laittamalla pastavesi kiehumaan. Ruoan ehtii aivan hyvin valmistella pastaveden lämmetessä, eikä kasvisten tarvitse olla kovin kauaa pannulla. Veden kiehuessa lisää iso ruokalusikallinen merisuolaa ja keitä pasta al dente.
Hienonna sitten valkosipulin kynnet ja chili. Kuumenna pannu keskilämmölle, lorauta sinne oliiviöljyä ja kuullota valkosipulia ja chiliä hetki. Pilko sipuli rouheasti lohkoiksi ja lisää pannulle. Kuori porkkana ja leikkaa pitkittäin lastuiksi. Lisää sipuleiden ja chilin joukkoon pannulla. Kuullota hetki.
Huuhtele lehtikaalit, poista kova lehtiruoti ja pilko pienemmäksi. Leikkaa purko pitkittäin tikuiksi. Lisää lehtikaali ja purjo muiden kasvisten joukkoon pannulle. Kuullota kunnes lehtikaali on pehmennyt. Lisää kastikkeen joukkoon paahdetut seesaminsiemenet. Mausta lopuksi suolalla ja mustapippurilla.
Kaada valmis pasta pannulle kastikkeen joukkoon. Sekoita ja lisää tarvittaessa loraus öljyä. Jaa annoksiin lautasille, ripottele annosten päälle tuoreita hienonnettuja yrttejä, seesaminsiemeniä ja juuri raastettua parmesania.
[pinit]21/12/14
Blankon lammaspasta
Meillä oli pitkään sellainen rutiini, että aina kun käytiin Turussa, käytiin Blankossa syömässä. Välillä pidemmän kaavan mukaan, välillä iltapalalla ja kerran lounaallakin. Viime vuosina tämä rutiini on vähän jäänyt, ehkä vähän kyllästymisen takia ja osittain myös sen takia, että nykyään Turusta tietää niin monta muutakin hyvää ravintolaa, vaikka mainion Kaskiksen. Blankolla on kuitenkin edelleen erityinen asema sydämessä, paikan fiiliksessä on vain jotain ja sijaintikin kätevästi sillä alueella, jossa tulee Turussa yleensä pyörittyä. Blankon ruokalistalta ehdottomasti useimmiten on eteemme kannettu toast skagen, friteerattuja tiikerirapuja tai Blankon lammaspastaa. Näistä kaksi jälkimmäistä listalta edelleen löytyvät, klassikkoja siis.
Eilen pyörittelimme ajatuksia siitä, että mitäköhän tänään syötäisiin. Jotain vähän erikoisempaa teki mieli, mutta voimavarat eivät millään olisi riittäneet mihinkään hirveän monimutkaiseen. Jotenkin tuli tässä vaiheessa puhetta Blankon lammaspastasta ja siitä se sitten lähti. Ajattelin, että eiköhän Googlella jotain löydy. Hämärä muistikuva oli, että resepti olisi jossain kirjassa aikoinaan julkaistu, ja ehkä joku olisi kokeillut ja blogannut kokeilunsa. Ohje löytyikin Hyvää ruokaa ja annoskateutta -blogista, johon se oli poimittu Turku lautasella -kirjasta.
Lopputulos oli hyvin lähellä sitä mitä muistikuvien mukaan Blankossakin tarjotaan. Todella herkullista. Annoksen juju on hyvissä raaka-aineissa ja maut loistavasti yhdistävässä aurinkotomaattipestossa. Parhaan lopputuloksen saa käyttämällä karitsan sisäfilettä, mutta arki-versiossa varmasti esimerkiksi paisti olisi ihan paikallaan. Ruoassa on vain muutama valmistusvaihe, se on hyvin helppo tehdä ja valmistella etukäteen, mutta lopputulos vaikuttaa paljon vaikeammalta. Tällä olisikin helppo kerätä pisteet kotiin vieraita kestitessä.
Pestoa tällä ohjeella tulee muuten noin tuplamäärä. Se kestää muutaman päivän säilytystä ja toimii varmasti sellaisenaan pastan kanssa tai monenlaisen lihan kera. Itse voisin melkein syödä sitä purkista sellaisenaan. :)
Lammaspasta (4 annosta)
- 400 g tagliatelleä
- 400 g karitsan sisäfilettä
- 2-4 valkosipulin kynttä
- 2 rkl oliiviöljyä
- suolaa
- mustapippuria myllystä
- kourallinen villirucolaa
- 4 rkl paahdettuja pinajansiemeniä
- 6 rkl aurinkotomaattipestoa (ks. ohje alla)
- parmesan-lastuja
- aurinkotomaattipesto:
- 2 dl aurinkokuivattuja tomaatteja
- 1 valkosipulin kynsi
- 2 tl hyvää suolaa
- 3 rkl paahdettuja pinjansiemeniä
- kourallinen basilikanlehtiä
- 2 rkl raastettua parmesania
- 1-2 dl extra virgin oliiviöljyä
Aloita valmistamalla pesto. Paahda pinjansiemenet kuivalla pannulla keskilämmöllä, muista paahtaa annoksiin tulevat siemenet jo samalla. Valuta aurinkokuivatut tomaatit ja leikkaa muutamaan osaan. Kuori ja murskaa valkosipulin kynsi. Mittaa kaikki ainekset (paitsi oliiviöjy) yleiskoneeseen, blenderiin tai sauvasekoittimen leikkurikulhoon. Aja karkeaksi massaksi, lisää oliiviöljy sekaan pienissä erissä samalla sekoittaen. Alkuperäisessä ohjeessa käskettiin käyttämään kaksi desiä öljyä, mutta mielestämme noin desin kohdalla koostumus oli jo hyvä.
Laita vesi kiehumaan suureen kattilaan ja keitä tagliatelle runsaalla suolalla maustetussa, voimakkaasti kiehuvassa vedessä al dente.
Valmistele veden kiehuessa lihat. Ota hyvissä ajoin huoneenlämpöön, poista kalvot ohuella terävällä veitsellä ja leikkaa parin sentin paksuisiksi suupaloiksi. Murskaa valkosipulin kynnet ja hienonna karkeaksi hakkelukseksi. Kuumenna oliiviöljy pannulla, lisää valkosipulit sekä lihat ja ruskista kuumalla pannulla parin minuutin ajan. Lihan on tarkoitus jäädä sisältä vielä punertavaksi. Siirrä lihat folion sisälle vetäytymään siksi aikaa kun valmistelet annokset. Lihat voi myös paistaa tai grillata kokonaisina ja leikata vasta juuri ennen tarjoilua paloiksi.
Annostele pesto samalle pannulle, jossa paistoit lihat. Nosta kuumalle levylle. Valuta tagliatelle ja sekoita nopeasti pannulla peston kanssa. Jaa pasta kuumille lautasille. Pyöräytä rucolat vielä nopeasti pannulla ja nosta pastojen päälle. Annostele lihat lautasille rucolan päälle, koristele pinjansiemenillä, parilla basilikanlehdellä ja vuole päälle parmesan-lastuja. Tarjoa heti!
[pinit]






