Katselet juttuja tunnisteella "pataruoat"
03/05/14
Chili con carne
Tänä keväänä on julkaistu melkoisen monta erilaista keittokirjaa. Tai ainakin meille niitä on kertynyt aiempia vuosia enemmän. Ammattikokkien (mm. Tomi Björck ja Sami Tallberg) lisäksi bloggaajatkin ovat olleet aktiivisia tällä rintamalla. Esikoiskirjat on ilmestynyt ainakin Jenniltä ja Kiralta. Hanna ja miehensä Alexander saivat puolestaan jo toisen (ja kolmannen, pienen viinioppaan) kirjansa ulos viime vuotista hittikirjaa Safkaa – parempaa arkiruokaa seuraamaan.
Safkaa – maanantaista sunnuntaihin noudattelee samaa hieman paremman arkiruoan aihetta kuin edeltäjänsäkin, mutta kirja on teemoitettu hieman eri tavalla. Kirjasta löytyy reseptejä jokaiselle arkipäivälle, iltaruokia työssäkäyvän arkeen ja hieman työläämpiä pää- ja jälkiruokia viikonlopulle. Löytyy klassikoita ja myös monelle, nimensä puolesta ainakin, tuttuja perinteisiä arkiruokia, mutta hieman paremmista aineista tehtynä. Näistä esimerkkinä tämä meillä ensimmäiseksi kokeiluun päätynyt chili con carne.
Chili con carnesta ainakin meille molemmille tulee ensimmäisenä mieleen se aavistuksen mausteinen jauheliha-papu-kastike jota koulussa tarjottiin, mutta tämä resepti on ihan eri maata. Täyslihaan tehty mausteinen pataruoka herätti ainakin oman kiinnostukseni.
Chili con carne (8 annosta)
- 1 kg naudan lapaa, rintaa tai paistia
- suolaa
- mustapippuria
- 2 isoa punaista paprikaa
- 2 isoa vihreää paprikaa
- 3 sipulia
- 4 valkosipulin kynttä
- 2 tuoretta punaista chiliä
- oliiviöljyä
- 2 tl juustokuminaa
- 1/2 tl savustettua paprikajauhetta
- 1 tl paprikajauhetta
- 4 kuivattua chiliä
- noin 2 dl olutta
- 800 g (2 prk) tomaattimurskaa
- 600 g (2 pkt) keitettyjä ruskeita papuja
- lisäksi:
- keitettyä riisiä
- ranskankermaa
- tuoretta korianteria
Paloittele naudanliha runsaiksi paloiksi. Rouhaise myllystä mustapippuria ja suolaa lihojen päälle ja siirrä sivuun maustumaan. Pilko sitten paprikat ja sipulit ronskisti isohkoiksi paloiksi sekä viipaloi chili ja valkosipulin kynnet. Chilistä ei tarvitse poistaa siemeniä.
Kuumenna liedellä valurautapadassa pari ruokalusikallista oliiviöljyä. Lisää sitten chilit, valkosipuli, sipulit ja paprikat pataan ja kuullota kunnes alkavat pehmetä. Mittaa mausteet myös pataan ja sekoita ne kasvisten sekaan. Padan tulisuutta voit säätää lisäämällä tai vähentämällä kuivattujen chilien määrää.
Kuumenna paistinpannulla oliiviöljyä ja ruskista lihat pienissä erissä. Lihaa ei ole tarkoitus pasita kypsäksi asti, riittää että pinta saa väriä. Lisää valmiit lihat pataan kasvisten joukkoon. Kun kaikki lihan on ruskistettu kaada olut pannulle ja kiehauta se nopeasti. Kaada sitten pataan muiden ainesten sekaan.
Lisää tomaattimurska pataan, mausta suolalla ja kiehauta vielä liedellä. Laita sitten kansi päälle ja siirrä pata 170-asteiseen uuniin kypsymään noin tunnin ajaksi.
Huuhtele ja valuta pavut ja lisää ne pataan muiden ainesten joukkoon. Sekoita ja kypsennä uunissa ilman kantta vielä 1-2 tuntia, lähinnä riippuen siitä kuinka pitkän kypsytysajan käyttämäsi liha tarvitsee.
Tarjoile chili con carne keitetyn riisin, ranskankerman ja silputun tuoreen korianterin kera.
Tämä ruoka oli juuri sitä mitä luvattiinkin. Hyvä mausteinen pataruoka, jossa juustokumina toi kivaa eksoottista vivahdetta makumaailmaan. Ruoka oli enemmänkin mausteinen kuin tulinen ja itse ehkä olisimme vielä joukkoon murustaneet 1-2 kuivattua chiliä niin olisi ollut täydellinen. Ranskankerma toimii kuitenkin tässä hyvänä tasapainottajana. Tykkään pataruoista eikä tämäkään siis ollut poikkeus, aivan eri maata kuin se koulun chili con carne.
Ruokaa tällä reseptillä tuli usean päivän tarpeiksi joten mielessä alkoi heti juoksennella kaikenlaisia muunnoksia, joilla tämä menee hyvin vielä alkuviikon ruokalistalla. Näistä varmaan vähän myöhemmin lisää.
[pinit]18/03/13
Irlantilainen lihapata
Kuten jo aiemmin vihjailimme, Pyrex haastoi meidät valmistaan oman SlowCook pataruoan. Pyrexin sivuille on muuten koottuna muidenkin blogien herkulliset reseptit ja pääset äänestämään suosikkipataruokaasi täältä. Kaikkien äänestäjien kesken arvotaan Pyrex-tuotepaketti.
Ensin meille tuli mieleen kaikki ihanat intialaiset padat, mutta sitten keksimme, että suuntaammekin Irlantiin. Pari vuotta sitten Irlannissa vieraillessamme ystävämme Dublinista valmisti meille aitoa irlantilaista lihapataa. Pata oli aivan uskomattoman herkullista ja siitä asti meidän on pitänyt kokeilla sitä. Reseptiä ei tullut kirjoitettua ylös, mutta mielestämme onnistuimme lähes täydellisesti pääsemään samaan makumaailmaan käsiksi.
Irlantilainen lihapata (6-8 annosta)
- n. 1,2 kg naudan lapaa
- 3 rkl oliiviöljyä
- suolaa
- mustapippuria
- 4 valkosipulin kynttä
- 5 rkl tomaattipyrettä
- 1,5 dl punaviiniä
- 0,44 l (1 tlk) Guinnessia
- 5 dl lihalientä
- 2 tl kuivattua timjamia
- 2 laakerinehteä
- (naudan luuydintä)
- 3 isoa porkkanaa
- 1-2 isoa sipulia
- 1 lanttu
- 1-2 palternakkaa
Lämmitä uuni 170 asteeseen. Aloita sitten poistamalla ylimääräinen rasva sekä kalvot lihasta. Leikkaa liha noin 3 * 3 sentin paloiksi ja suolaa ja pippuroi kauttaaltaan. Kuumenna 1-2 rkl oliiviöljyä pannussa ja ruskista lihat muutamassa erässä. Tarkoitus on saada lihat pinnaltaan ruskeiksi, mutta niitä ei tarvitse kypsentää. Siirrä ruskistetut lihat lautaselle.
Ota sitten uunipata esille ja kuumenna siinä oliiviöljyä. Lisää hienoksi hakattu valkosipuli ja kuullota hetki. Lisää sitten tomaattipyre ja kuullota sitä myös hetki, jotta tomaatin kitkeryys muuttuu makeudeksi. Lisää sitten punaviini, hetken päästä lihat, olut ja lihaliemi sekä timjami ja laakerinlehdet. Kaada lihalientä lihojen päälle kunnes ne peittyvät. Mausta suolalla ja pippurilla (1 tl molempia). Voit lisätä myös pienen palan luuydintä makua antamaan. Kiehauta, peitä kannella ja siirrä uuniin muhimaan noin 1,5 – 2 tunniksi.
Sillä välin kun lihat kypsyvät uunissa voit pilkkoa kasvikset valmiiksi. Kuori porkkanat ja leikkaa vajaan sentin paksuisiksi viipaleiksi. Leikkaa sipulit lohkoiksi ja kuutioi lanttu. Kuori palsternakka ja poista kova puumainen keskus, leikkaa kuutioiksi. Lämmitä sitten 1 rkl oliiviöljyä pannussa ja paahda kasvikset siinä kevyesti, muutaman minuutin ajan. Mausta suolalla ja siirrä sivuun odottamaan.
Nosta pata pois uunista ja kuori tarvittaessa liemen päälle noussut ylimääräinen rasva pois. Lisää kasvikset lihojen joukkoon, sekoita ja siirrä takaisin uuniin kypsymään. Kasviksilla kestää noin 1-1,5 tuntia kypsyä, muista sekoittaa pataa aina välillä.
Kun kasvikset ovat kypsiä ja liha niin mureaa, että se hajoaa haarukalla koskettaessa, on pata valmista. Nosta se pois uunista, maista ja lisää suolaa ja pippuria tarvittaessa. Tarjoa kuumana ihan sellaisenaan tai, kuten perinteisesti kuuluu, perunamuusin kera.
Padan valmistus kesti niin kauan, että jouduimme tilaamaan pizzat välissä kun emme oikein käsittäneet, että tämä on todellista slowcook ruokaa. :) Mutta maltti on valttia ja sitä mehevämpi padasta tuli. Suosittelemme valmistamaan padan jo edellisenä iltana ja jättämään vaikka koko yöksi uuniin miedolla lämmöllä muhimaan.
Pyrexin pata lunasti lupauksensa ja ruoka pysyi todella mehukkaana ja liha hautui pehmeän mureaksi. Ihanaa kun on näin maukasta ruokaa nyt useammaksi päiväksi.
Tehty yhteistyössä Pyrexin kanssa.
[pinit]13/03/13
Pata porisemaan
Pataruoat ovat ehkä parhaimpia arkiruokia mielestämme, koska niiden maku vaan paranee koko ajan ja pata on helppo ja nopea lämmittää töiden jälkeen. Pataruoan valmistus vie tosin aikaa, joten yleensä teemmekin pataruokaa sunnuntaisin reilun satsin ja nautimme sitä koko alkuviikon ja mahdollisesti pakastamme siitä myös eväsannoksia myöhemmäksi.
Ensi viikonloppuna testaamme yhtä pitkään mielessä ollutta patareseptiä, sillä saimme Pyrexiltä SlowCook padan. Pata on valurautaa ja se toimii kaikilla liesillä. Padan kannen sisäpuolella on pieniä nystyröitä, jotka saavat kanteen tiivistyneen höyryn tippumaan takaisin ruokaan pisaroina. Tämän pitäisi varmistaa, että ruoka pysyy padassa mehukkaana eikä pääse kuivumaan. Jännä nähdä miten se käytännössä toimii.
Paras lopputulos kuulemma saadaan siten, että pataruoka valmistetaan aamulla ja pata jätetään hautumaan matalalla lämmöllä uuniin koko päiväksi tai vaikka yön yli, jos ruoan valmistaa illalla. Tuli oikein vesikielelle kun aloimme suunnittelemaan reseptiä. Pitää varmaan kutsua ystäviä syömään tuosta läheltä, sillä pata on melkoisen kokoinen ja sillä valmistaa aterian vaikka pienelle armeijalle. Alkuviikosta on luvassa reseptiä. :) Mikä liha muuten mielestänne toimii parhaiten pataruoissa?
Tehty yhteistyössä Pyrexin kanssa.
[pinit]






