Katselet juttuja tunnisteella "pikkupurtava"

Punajuurisipsit

punajuurisipsit, © avaruusasema.com

Emme ole tehneet itse minkäänlaisia sipsejä pitkään aikaan. Rasvakeittimemme odottaa rasvanvaihtoa, emmekä ole keksineet millä aineella sen saisi oikeasti puhdistettua öljystä. No sipsejä voi tehdä uunissakin! Tämän ohjeen bongasimme Novellen sivustolta ja nämä punajuurilastut sopivat täydellisesti paahtopaisto-smørrejen kanssa. Punajuurisipsit ovat todella helppo tehdä ja uunissa ne valmistuvat kuin itsestään. Niitä kannattaa suosiolla tehdä kerralla kunnollinen määrä, sillä ne katoavat kuin itsekseen muutamassa minuutissa! Nämä sipsit ovat niiiiin hyviä ja onneksi aika terveellisiäkin. Punajuurisipsit ovat ehdottomasti tämän syksyn leffaeväs-hitti!

Alkuun pieni varoituksen sana. Mandoliinin kanssa kannattaa aina ja ehdottomasti käyttää sitä kahvaa, johon juurekset kiinnitetään. Täällä kävi nimittäin niin, että peukalosta lähti oikeasti pieni pala irti. Iiiiiiks! Toivottavasti Hello Kitty laastari parantaa sen pian.

Punajuurisipsit (2 annosta)

  • 2-4 punajuurta
  • 1-2 rkl oliiviöljyä
  • 1/2 tl suolaa
  • mustapippuria

Laita uuni lämpiämään 160 asteeseen. Pese ja harjaa punajuuret puhtaaksi. Jos kuori on pesun jälkeen todella multainen, niin silloin punajuuret kannattaa kuoria. Itse valmistimme sipsit kuorineen. Leikkaa punajuuret ohuiksi suikaleiksi mandoliinilla tai juuresraastimen viipalointiterällä. Laita punajuuret kulhoon lorauta päälle oliiviöljyä, suolaa ja mustapippuria. Tai mausta oman makusi mukaan. Sekoita mausteet ja öljy punajuuriin tasaisesti.

Laita punajuuret uunipellille leivinpapaerin päälle vieri viereen. Sipsejä ei kannata paahaa kasana, joten ne kannattaa järjestellä pellille. Paista uunin keskitasossa 40-50 minuuttia. Varo polttamasta punajuuria.

paahtopaistileipa3

[pinit]

Maapähkinävoi

Maapähkinävoi, © avaruusasema

Olin viikko sitten Hangossa Merijoogan järjestämässä detox-jooga viikonlopussa, jossa syötiin puhtaasti ja tietenkin joogattiin. Perjantaina meillä oli iltapalaksi porkkana-, kurkku- ja selleritikkuja, joita dipattiin erilaisiin tahnoihin. Yksi tahnoista oli maapähkinävoi, joka sopi mainiosti niin vihannesten kuin gluteenittomien näkkäreidenkin kera. Maapähkinävoi maustui niin ihanalta, että sitä oli pakko kokeilla heti kotona.

Jos noudatat maidotonta tai laktoositonta ruokavaliota, maapähkinävoi on mainio levite leivän päälle. Mutta se melkein kannattaa tehdä itse, sillä kauppojen maapähkinävoit sisältävät usein kovetettuja kasvirasvoja, sokeria tai muita lisäaineita. Toki hyvälaatuisia tuotteitakin löytyy, mutta etikettejä kannattaa tutkia ennen ostoa.

Googletin nopeasti reseptejä ennen kuin survoin pähkinät blenderiin. Se, että pitääkö pähkinät paahtaa ja/tai kuoria ennen voiksi ajamista, jäi hieman epäselväksi. Tällä kertaa paahdoimme ja kuorimme pähkinät, mutta uskoisin että kuorimattomanakin toimii hyvin. Olisiko jollakin vinkkejä tähän?

Maapähkinävoi, © avaruusasema

Maapähkinävoi (1 iso purkillinen)

  • 450g maapähkinöitä
  • ripaus suolaa

Paahda pähkinöitä uunissa 200 asteessa noin 10 minuuttia. Anna niiden jäähtyä hetki ja kuori ne hankaamalla pähkinöitä kämmeniesi välissä. Paahtamisen jälkeen kuoret irtoavat helposti.

Laita pähkinät blenderiin, käynnistä kone ykkösteholla ja nosta nopeus hitaasti täydelle teholle. Jos sinulla on Vitamix, ota heti tampperi käyttöön ja työnnä pähkinämassaa kohti teriä kunnes massa lähtee pyörimään ja pinnalle ilmestyy neljä “tyynyä”. Voit survoa pähkinät myös sauvasekoittimella. Jos käytät blenderiä, jossa ei ole tampperia, niin kannattaa välillä pysäyttää kone ja sekoittaa massaa lusikalla. Kun maapähkinävoi on lähes valmista, lisää ripaus merisuolaa mausteeksi.

Omnom, maapähkinävoi on niin hyvää! Ja oikeasti tosi helppoa tehdä itse. No pähkinöiden kuoriminen oli hieman tuskastuttavaa, koska kuorenpaloja leijaili joka puolella. Hangossa maapähkinävoi oli paljon tummempaa, joten epäilen ettei pähkinöitä ehkä oltu kuorittu tai sitten niitä oli paahdettu pidempään.

Maapähkinävoi, © avaruusasemaMaapähkinävoi, © avaruusasema

[pinit]

Puurohetki

Puuroa, © avaruusasema

Pieni nostalgiatrippi tähän väliin. Olen aina tykännyt puuroista. Söin koko lapsuuteni ajan aamupalaksi mieluiten kaurapuuroa, melkein joka aamu. Meillä puuro keitettiin Vääksyn Myllyn kaurahiutaleista aina kun niitä oli saatavilla. Hiutaleita tuotiinkin aina mukanamme kun vaan Asikkalassa sukuloimassa käytiin. Tai kun joku muu pääkaupunkiseudulla asuvista sukulaisista kävi. Noista tehtynä syntyi hurjan hyvä kaurapuuro johon itse laitoin mielelläni voisilmän ja ripauksen sokeria päälle. Tai sitten syksyn omenasadon jälkeen itse tehtyä omenahilloa, jota piti puuron päälle levittää tasainen muutaman millin paksuinen kerros.

Kun tuli aika muuttaa omilleen, siirtyi puuro aamusta illlallisaikaan. Opiskelijabudjetilla eläessä se oli sopivan kustannustehokas ateria jonka pystyi tekemään helposti myös yhdelle. Tällöin tosin Vääksyn Myllyn hiutaleet vaihtuivat ihan käytännön syistä Elovenaan. Puuro oli kuitenkin edelleen kaurapuuroa. Jostain syystä se vaan maistuu minulle parhaiten. Vuosien kuluessa opiskelut vaihtuivat päivätöiksi ja puurot jäivät. Lähinnä on tullut syötyä riisipuuroa jouluisin ja mannapuuroa muutaman kerran muuten vaan, mutta kaurapuurosta on jo pitkä aika.

Olinkin ihan onnesta soikeana kun Safkaa maanantaista sunnuntaihin -kirjan julkistustilaisuudessa pari viikkoa sitten annettiin kotiinviemiseksi pieni pussi Anton & Antonin speltti- ja kaurahiutaleita ja purkillinen omenahilloa. Tuosta asti olen uhonnut tekeväni aamupalaksi puuroa, mutta sen keittely ei vaan ole sopinut aikatauluihin. No, oli pakko lopulta tehdä puurot iltapalaksi ja kyllähän tuosta hirveän hyvää tulikin. Maitoa laitettiin hieman enemmän kuin puurohiutalepussin kyljessä käskettiin, joka teki puurosta hieman juhlallisemman. Suolaa myös riittävästi, puuron pitää olla suolaista. Päälle sitten sitä omenahilloa. Nam.

Kauran lisäksi tässä puurossa oli spelttiä, jonka pitäisi ainakin tuoda lisää ravinteita ja proteiinia pelkästä kaurasta keitettyyn puuroon. Maku ja rakenne olivat kuitenkin  hyvin lähellä sitä tavallista kaurapuuroa.

Speltti-kaurapuuro (2 annosta)

  • 3 dl vettä
  • 2 dl speltti- ja kaurahiutaleita
  • 2 dl vanhanajan (täys-) maitoa
  • suolaa

Kiehauta vesi kattilassa. Lisää puurohiutaleet ja keitä samalla puuhaarukalla sekoittaen noin 5 minuutin ajan. Lisää maito, kuumenna ja keitä edelleen sekoitellen toiset 5 minuuttia.

Nosta levyltä ja anna vetäytyä hetken. Tarjoa omenahillon kanssa.

Puuroa, © avaruusasema

[pinit]