Katselet juttuja tunnisteella "pikkupurtava"

Focaccia ravintola Demon tapaan

Focaccia, © avaruusasema.com

Tämä herkullinen focaccian resepti löytyi Patisserie Teemu & Markuksen Leipäkirjasta. Alun perin resepti on kotoisin ravintola Demosta. Enkä yhtään ihmettele, sen verran hyvää leivästä tuli, että sitä olisi kehdannut ravintolassakin tarjota. Focaccia on helppo tehdä, mutta kohottaminen vie hieman aikaa. Se hyvä puoli leivässä on, että sen voi tehdä valmiiksi vuokaan kohoamaan ja laittaa uuniin vasta vieraiden tullessa tai kun ruoka alkaa olla valmista.

Hyvälaatuinen suola on tietenkin focaccian A ja O. Huomasimme, että suolankukat olivat päässeet loppumaan, joten kokeilimme leivän päälle Mill & Mortarin punaviinillä maustettua sormisuolaa ja se oli nappivalinta. Toinen vaihtoehto olisi ollut sitruunasormisuola, mutta pitää kokeilla sitä ensi kerralla. Focacciasta tuli erinomaista, sisältä pehmeää ja mehukasta ja pinnalta juuri sopivan rapeaa.

Seuraavaksi leivontavuorossa on juureen tehty maalaisleipä samaisesta kirjasta. Sitä ennen pitää kuitenkin hankkia noin litran vetoinen lasinen tiivis purkki, jossa juurta voi säilyttää. Ehkä sitä ennen kuitekin pistäydyn Teemun ja Markuksen kahvilassa maistamassa niitä paljon kehuttuja croisantteja. Leipäkirjasta löytyy myös croisanttien ohje, pakko kokeilla niitäkin.

Focaccia, © avaruusasema.com

Focaccia (2 pienempää tai yksi isompi)

  • 8,5 dl (553 g) puolikarkeita vehnäjauhoja
  • 11 g (1 pussi) kuivahiivaa
  • 2,5 tl suolaa
  • 0,25 dl (23 g) oliiviöljyä
  • 3,5 dl (350 g) kylmää vettä
  • rosmariinia
  • timjamia
  • sormisuolaa
  • oliiviöljyä päälle

Sekoita jauhot, hiiva, suola ja oliiviöljy yleiskoneen kulhossa. Kiinnitä kulho koneeseen taikinakoukun kera ja ala vaivaamaan hiljaisella teholla. Kaada vesi joukkoon vähitelleen. Kun taikinasta on muodostunut kiinteä pallo, vaivaa sitä koneessa vielä 18 minuuttia. Taikinan kuuluu jäädä melko kosteaksi ja venyväksi. Anna sen jälkeen taikinan levätä kulhossa liinan alla 30 minuuttia.

Ota kaksi pienempää vuokaa tai yksi isompi ja öljyä ne huolellisesti. Kaada taikina vuokaan ja painele se tasaiseksi pohjalle. Painele timjamin ja rosmariinin lehtiä taikinaan sormin. Öljyä leivän pinta kevyesti oliiviöljyllä, peitä vuoka liinalla ja anna kohota noin tunti, ainakin kaksinkertaiseksi.

Pirskota pintaan lisää oliiviöljyä ja ripottele pintaan sormisuolaa. Laita focaccia uunin alatasolle ja paista kiertoilmalla 215 asteessa noin 20 minuuttia, kunnes pinta on kauniin ruskea. Ota focaccia heti paistamisen jälkeen pois vuoasta ja jäähdytä ritilän päällä.

Focaccia, © avaruusasema.com

[pinit]

Avokadoleivät

Avokadoleivat, © avaruusasema.com

En enää kestänyt kun Instagramissa vilisi herkullisen näköisiä avokadoleipiä tasaiseen tahtiin. Olihan se pakko kokeilla ja jäin tietenkin heti koukkuun. Kermaisen pehmeä avokado sopii täydellisesti ruispalan kaveriksi. Päälle ripaus Mill & Mortarin mustaa sormisuolaa, seesaminsiemeniä ja lehtipersiljaa, tai mitä tuoretta yrttiä nyt sattuu löytymään ikkunalaudalta.

Oi oi, täydellinen yhdistelmä!

Ps. Avaruusaseman Instagramkuvat löydät nimellä @avaruusasema

Avaruusaseman Instagram, © avaruusasema.com

[pinit]

Beduiinien jalanjäljillä

Dukkah, © avaruusasema.com

Kun kuulin, että Hellaan & Herkkuun on tullut myyntiin Mill & Mortarin mausteita, säntäsin paikalle heti sopivan tilaisuuden tultua. Kyllä nimittäin jäi harmittamaan ettei viime kesän Taste of Helsingistä tullut hankittua uutta maustekokoelmaa. Mill & Mortarin mausteet ovat todella laadukkaita ja suuri osa mausteista on luomulaatuista. Mutta ehkä parhainta on tietenkin ne hienot purkit! Tyylikkäät mustat purkit ovat myös osoittautuivat myös käytännöllisiksi, koska niistä on helppo ottaa teelusikalla toisin kuin kapeista lasipurkeista. Lisäksi mausteet säilyvät valolta suojassa, mikä pidentää niiden ikää ja purkeille löytyy varmasti kaikenlaista käyttöä kun ne tyhjenevät.

Lähdin alunperin ostamaan Mill & Mortarin suolaa ja muita mausteita, mutta tämä Dukkah-juttu alkoi kiinnostamaan sen verran että näitä oli päästävä kokeilemaan. Dukkah tulee Egyptistä ja mausteseos yhdistää mausteet ja mantelit. Beduiinit kuljettivat Dukkahia aavikon halki ja söivät sitä kastamalla leipää siihen ja tätä mekin lähdimme kokeilemaan. Hieman vaihtelua perinteiselle öljy-balsamico tai öljy-suola-pippuri “leipädipille”.

Dukkah, © avaruusasema.com

Punaisessa Dukkahissa on makeaa ja savustettua paprikaa, kuminaa, korianteria, valkoisia seesaminsiemeniä ja tietenkin mantelia. Vihreä Dukkah sisältää pistaasia, vihreää fenkolia, mustia seesaminsiemeniä ja mantelia. Molemmat seokset olivat todella hyviä, mutta ehkä suosikiksi nousi lopulta kuitenkin vihreä Dukkah. Molemmissa seoksissa on todella todella tasapainoinen ja maukas makumaailma, eivätkä mausteet ole voimakkaita, vaikka punainen dukkah näyttää mielestäni tuliselta. Itse lisäsimme joukkoon vielä rouhaisun hyvää merisuolaa.

Dukkah, © avaruusasema.com

Öljynä Dukkahin kanssa käytimme seesamiöljyä sekä oliiviöljyä. Seesamiöljy on hieman voimakkaamman makuinen ja tuo kivan säväyksen mausteiden kanssa. Suosittelen testaamaan molempia. Dukkahia voi tietenkin tehdä myös ihan itse, sehän on vain manteli-mausteseos. Nämä valmiit Dukkah-purkit maksoivat vain noin 6 euroa ja purkki vaikuttaa riittoisalta, joten itse taidamme pitäytyä näissä. Dukkahia voi käyttää myös lihan, kalan ja kasvisten mausteina ruoanlaitossa.

Pakko vielä mainita tästä Terra Cretan useaan kertaan palkitusta oliiviöljystä. Maku on niin puhdas, raikas ja hedelmäinen, että sitä oikeasti voisi vaikka juoda. Tätä emme raaski käyttää paistamiseen, vaan nautimme öljyn leivän ja salaattien kanssa. Jokainen pullo on jäljitettävissä ja valmistajan laatukriteerit ovat todella korkealla. Jäi ehdottomasti omaksi suosikiksemme.

Terra Creta, @ avaruusasema.com

[pinit]