Katselet juttuja tunnisteella "reseptit"

Valkosipulikermaperunat

Valkosipulikermaperunat, © avaruuasema.com

Kermaperunat, valkosipulilla tai ilman, on hyvin perinteinen lisuke vähän ronskimmille liharuoille. Näitä on varmasti todella monessa suomalaisessa kodissa tarjottu viikonlopun paremman ruoan kanssa, jo pitkään. Ja mikäs siinä, herkullisiahan ovat, varsinkin kun valmistuksessa on käytetty hyviä raaka-aineita.

Valmistuksessa tärkeää on erityisesti oikea perunalajike ja laadukkaat perunat sekä se, ettei lähde turhaan keventämään reseptiä. Mitään terveysruokaa tästä ei saa vaikka puolet kermasta korvaisikin maidolla. Mielestämme osan kermasta voi vielä korvata ranskakermalla, jolloin perunoista tulee ekstra-täyteläisiä. Yleensä ohjeissa korostetaan myös perunoiden pesua liiallisesta tärkkelyksestä, jolloin annoksesta tulee irtonaisempi. Meillä mennään tässä hieman vastavirtaan, kun tykätään vähän tönkömmästä koostumuksesta.

Itse teimme pääsiäisenä muistaaksemme vasta ensimmäistä kertaa kermaperunoita. Isompaan astiaan valkosipulilla ja pienempään ilman, halusimme kokeilla molempia. Kermaperunoitahan tällä ohjeella saa vain jättämällä valkosipulit pois. Perunoiden kanssa teimme karitsan karetta ja vihreitä papuja, ja kokonaisuus oli oikein onnistunut. Omasta mielestäni kermaperunat toimivat paremmin hienostuneemman karitsan kanssa aavistuksen paremmin ja valkosipulikermaperunat olisivat kaivanneet ronskimpaa, hiiligrillissä paistettua pihviä kaverikseen.

Valkosipulikermaperunat, © avaruuasema.com

Valkosipuliperunat (2 annosta)

  • 1,2 kg perunoita (rosamunda)
  • 4-6 valkosipulin kynttä
  • 200 g ranskankermaa
  • 3-4 dl kuohukermaa
  • suolaa
  • pippuria
  • 1 dl raastettua parmesania

Kuori perunat ja viipaloi ne noin 2-3 milliä paksuiksi viipaleiksi. Helpoiten tämä onnistuu mandoliinilla tai yleiskoneella, mutta toki myös veitsellä. Jos haluat perunoista irtonaisia niin ne pitää tässä vaiheessa huuhdella hyvin niin ettei niistä enää irtoa tärkkelystä ja vesi on kirkasta. Tämä onnistuu helpoiten lävikössä juoksevan veden alla. Itse kuitenkin tykkäämme kiinteämmistä, hieman laatikkomaisista kermaperunoista emmekä ole perunoita kovin tarkkaan pesseet.

Voitele sitten keskikokoinen (noin 20 * 25 cm) uunivuoka voinokareella ja asettele ensimmäinen kerros perunoita tasaisesti sen pohjalle. Rouhaise myllystä suolaa sekä hieman mustapippuria päälle. Hienonna valkosipuli ja lisää osa siitä perunoiden päälle. Kerrosta toinen kerros perunoita samaan tapaan, suolaa ja pippuroi, sekä mausta valkosipulilla. Jatka näin kunnes olet käyttänyt kaikki perunat, älä kuitenkaan lisää valkosipulia enää viimeisen kerroksen päälle.

Sekoita ranskankerma ja kerma kulhossa tasaiseksi juoksevaksi seokseksi ja kaada perunoiden päälle. Paista uunissa 200 asteessa 50 minuuttia. Lisää raastettu parmesan päälle ja paista vielä noin 15 minuuttia, näin saat kauniin gratinoituneen pinnan kermaperunoillesi.

* * *

Jos haluat vielä aavistuksen juhlavamman version perunoista, voit paistaa perunoita hetkisen oliiviöljy-voi seoksessa pannulla ennen niiden latomista uunivuokaan. Kuullota tällöin myös valkosipulit pikaisesti pannulla ja kaada kermaseos pannun kautta perunoiden päälle. Näin saat kaiken herkullisen maun pannulta talteen.

Valkosipulikermaperunat, © avaruuasema.com

[pinit]

Kermainen kanapasta

Kermainen kanapasta, © avaruusasema.com

Välillä tulee hassuja mielihaluja. Tein opiskeluvuosina usein curryllä ja chilillä maustettua kermaista kanapastaa, johon oli joukkoon heitetty vielä ananasta. Se oli hyvin lähellä parasta mitä silloin omassa keittiössä syntyi. Tässä eräs ilta alkoi jostain syystä tehdä mieli tätä makumaailmaa, mutta koska purkkiananakset ja valmis curry-kastike eivät houkutelleet niin päätin kokeilla, jos samantyyppisistä mauista saisi tehtyä hieman hienostuneemman version.

Makeutta lähdin hakemaan ananaksen sijaan freesatusta tomaattipyreestä, mausteisuutta curryn sijaan  tuoreesta chilistä, valkosipulista sekä srirachasta, luonnetta ranskankermasta ja hapokkuutta sitruunasta. Kanaa ja pastaa tietenkin sekä hieman tuoreita yrttejä päälle niin eihän siitä huonoa voisi tulla?

Tässä ei ehkä ihan liikuttu italialaisen perinnepastan makumaailmoissa, mutta hyväähän tästä tuli. Yllättävänkin tasapainoinen kokonaisuus ensimmäisellä yrittämällä, vain sitruunaa joutui lopussa lisäämään. Sopiva makumaailma aikaan, jossa kevät jo vähän lupailee, mutta talvitakkia on vielä pidettävä päällä. Sopivasti kevättä makumaailmassa mukana, mutta hieman sitä talven vaatimaa lämpöäkin.

On myös mukava huomata, että alkaa omat ruoanlaittotaidot olla sillä tasolla ettei aina tarvitse seurata valmista reseptiä vaan pystyy jonkin verran luottamaan ihan puhtaaseen intuitioon. Ruoanlaitosta tulee paljon rennompaa ja mukavampaa, ja sellaistahan se pitäisi ollakin. Varsinkin arkisin kun ei energiatasot aina ole ihan huipussaan.

Kermainen kanapasta, © avaruusasema.com

Kermainen kanapasta (2-3 annosta)

  • 320 g broilerin rintafileitä
  • 1 rkl voita
  • suolaa
  • pippuria
  • 250 g pastaa, esim. penne
  • suolaa
  • 2-3 valkosipulin kynttä
  • tuore punainen chili
  • salottisipuli
  • oliiviöljyä
  • 1 rkl tomaattipyrettä
  • 2 dl kermaa
  • 1 dl ranskankermaa
  • tuoretta timjamia
  • tuoretta basilikaa
  • 1/2 sitruunan mehu
  • suolaa
  • pippuria
  • sriracha-kastiketta
  • kevätsipulia
  • parmesan-juustoa

Kuumenna voi pannulla ja paista broilerin rintafileisiin kauniin ruskea paistopinta. Suolaa ja pippuroi molemmin puolin. Nosta pois pannulta ja kääri folioon sivuun odottamaan. Fileiden ei tarvitse olla aivan läpeensä kypsiä, ne kypsyvät loppuun kun ne lisätään kastikkeen joukkoon.

Laita pastavesi kiehumaan ja keitä pasta al dente runsaasti suolatussa vedessä.

Hienonna valkosipuli, salottisipuli ja noin puolikas chili. Poista chilistä siemenet. Leikkaa loput chilistä renkaiksi. Kuumenna pannulla oliiviöljyä ja freesaa keskilämmöllä sipuleita ja chiliä kunnes sipuli alkaa muuttua läpikuultavaksi. Lisää sitten nokare tomaattipyrettä, sekoita muiden aineiden joukkoon ja kuumenna hetki, jotta tomaatin kitkerä maku taittuu makeudeksi.

Kaada kerma pannulle, lisää myös ranskankerma joukkoon. Sekoita ja kuumenna keskilämmöllä kunnes kastike alkaa saostua, lisää sitten hienonnetut yrtit ja kana. Kuumenna kunnes kana on kypsää. Tarkista maku, mausta suolalla ja pippurilla. Lisää lopuksi sitruunan mehu.

Sekoita pasta kastikkeen joukkoon, annostele lautasille ja koristele sriracha-kastikkeella, kevätsipulilla sekä parmesan-juustolla.

[pinit]

Focaccia ravintola Demon tapaan

Focaccia, © avaruusasema.com

Tämä herkullinen focaccian resepti löytyi Patisserie Teemu & Markuksen Leipäkirjasta. Alun perin resepti on kotoisin ravintola Demosta. Enkä yhtään ihmettele, sen verran hyvää leivästä tuli, että sitä olisi kehdannut ravintolassakin tarjota. Focaccia on helppo tehdä, mutta kohottaminen vie hieman aikaa. Se hyvä puoli leivässä on, että sen voi tehdä valmiiksi vuokaan kohoamaan ja laittaa uuniin vasta vieraiden tullessa tai kun ruoka alkaa olla valmista.

Hyvälaatuinen suola on tietenkin focaccian A ja O. Huomasimme, että suolankukat olivat päässeet loppumaan, joten kokeilimme leivän päälle Mill & Mortarin punaviinillä maustettua sormisuolaa ja se oli nappivalinta. Toinen vaihtoehto olisi ollut sitruunasormisuola, mutta pitää kokeilla sitä ensi kerralla. Focacciasta tuli erinomaista, sisältä pehmeää ja mehukasta ja pinnalta juuri sopivan rapeaa.

Seuraavaksi leivontavuorossa on juureen tehty maalaisleipä samaisesta kirjasta. Sitä ennen pitää kuitenkin hankkia noin litran vetoinen lasinen tiivis purkki, jossa juurta voi säilyttää. Ehkä sitä ennen kuitekin pistäydyn Teemun ja Markuksen kahvilassa maistamassa niitä paljon kehuttuja croisantteja. Leipäkirjasta löytyy myös croisanttien ohje, pakko kokeilla niitäkin.

Focaccia, © avaruusasema.com

Focaccia (2 pienempää tai yksi isompi)

  • 8,5 dl (553 g) puolikarkeita vehnäjauhoja
  • 11 g (1 pussi) kuivahiivaa
  • 2,5 tl suolaa
  • 0,25 dl (23 g) oliiviöljyä
  • 3,5 dl (350 g) kylmää vettä
  • rosmariinia
  • timjamia
  • sormisuolaa
  • oliiviöljyä päälle

Sekoita jauhot, hiiva, suola ja oliiviöljy yleiskoneen kulhossa. Kiinnitä kulho koneeseen taikinakoukun kera ja ala vaivaamaan hiljaisella teholla. Kaada vesi joukkoon vähitelleen. Kun taikinasta on muodostunut kiinteä pallo, vaivaa sitä koneessa vielä 18 minuuttia. Taikinan kuuluu jäädä melko kosteaksi ja venyväksi. Anna sen jälkeen taikinan levätä kulhossa liinan alla 30 minuuttia.

Ota kaksi pienempää vuokaa tai yksi isompi ja öljyä ne huolellisesti. Kaada taikina vuokaan ja painele se tasaiseksi pohjalle. Painele timjamin ja rosmariinin lehtiä taikinaan sormin. Öljyä leivän pinta kevyesti oliiviöljyllä, peitä vuoka liinalla ja anna kohota noin tunti, ainakin kaksinkertaiseksi.

Pirskota pintaan lisää oliiviöljyä ja ripottele pintaan sormisuolaa. Laita focaccia uunin alatasolle ja paista kiertoilmalla 215 asteessa noin 20 minuuttia, kunnes pinta on kauniin ruskea. Ota focaccia heti paistamisen jälkeen pois vuoasta ja jäähdytä ritilän päällä.

Focaccia, © avaruusasema.com

[pinit]