Katselet juttuja tunnisteella "salaatti"

Lohi Banh Mi ja vietnamilainen salaatti, piknikille

Vappu piknik, © avaruusasema.com

Vappu on tuloillaan ja silloin monet suuntaavat säiden salliessa kevään ensimmäiselle piknikille, urhoollisimmat jopa säästä välittämättä. Kevät on kuitenkin sen verran vaiheessa, että itse ainakin hakisimme piknik-eväistä vielä hieman lämpöä. Pieni pallogrilli mukaan niin saa lämpimäisiä eväitä ja voi siinä grillin lämmössä vaikka vähän lämmitelläkin.

Monessa blogissa on jo viime vuoden puolelta eletty vietnamilaisissa tunnelmissa ja kyseisen maan keittiö onkin ollut kovassa nosteessa. On tämä näkynyt meidänkin keittiössä, vaikka tähän asti vain superherkullisten kevätrullien kanssa. Vietnamilaisesta keittiöstä mekin sitten lähdimme ammentamaan ideoita tulevan kesän, ja miksei jo vapunkin piknikeille. Yleensähän piknikille tehdään valmiit eväät, mutta – kuten jo tuli sanottua – pakkaisimme vielä tässä vaiheessa vuotta sen grillinkin mukaan, tai valitsisimme piknik-paikan grillin sopivasta läheisyydestä.

Täytetyt leivät toimivat eväsruokana aina. Vietnamista tähän löytyy Banh Mi -nimellä kulkevat patongit, joihin teimme todella herkullisen karamellisoitu lohi -täytteen. Jos vaan mahdollista kannattaa nämä leivät koota vasta juuri ennen syömistä sekä käyttää lohet grillin kautta folioon käärittyinä, mutta toimivat kyllä kylminäkin. Patongin sijaan itse käytimme pehmeämpiä ja maultaan makeampia hot dog -sämpylöitä. Sämpylät teimme tällä kertaa itse Street Gastron mainiolla ohjeella. Toimivat tässä todella hyvin

Patonkien lisäksi teimme kevätrullista inspiraationsa saanutta raikkaan yrttistä riisinuudeli-salaattia, jonka kaveriksi grillasimme tiikerirapuja. Kalakastikepohjainen kirpakka kastike kruunasi tämän salaatin.

Riisinuudeli-salaatin kanssa nautimme lasilliset ranskalaista François Lurton -viinitalon sitruksista, mutta sauvignon blanciksi mukavan lempeän yrttistä Les Fumées Blanches Sauvignon Blancia (2014). Löytyy Alkon normaalivalikoimista. Toimi hyvin salaatin vienon tulisuuden, happojen ja yrttien kanssa. Sama viini toimii myös patonkien kanssa, mutta aavistuksen rasvaisempi lohi tummalla karamellikastikkeella oli vielä aavistuksen verran enemmän kotonaan hedelmäisemmän ja marjaisemman – saman viinitalon – Les Fumées Blanches Rosén kanssa. Löytyy Alkon tilausvalikoimista, mutta tällä hetkellä myös aika monesta myymälästä. Hyvän hinta-laatusuhteen viinejä molemmat.

En tiedä ovatko nuo patongit, tai täytetyt leivät autenttisen vietnamilaisia, mutta sinne ovat ovat makumaailmaltaan kallellaan. Ja ovat oikeasti superhyviä. Salaatti taas on käytännössä kevätrullat ilman tekemisen vaivaa, makumaailma on sama. Sopii siis laiskemmallekin kokille. :D Kokeilkaa!

Vappu piknik - lohi banh mi, © avaruusasema.com

Banh Mi karamellisoidulla lohella (6 kpl)

  • karamellisoitu lohi
  • 4 rkl sokeria
  • 2 rkl vettä
  • 2 rkl vietnamilaista kalakastiketta
  • 1 limen mehu
  • 2 rkl vettä
  • 1-2 valkosipulin kynttä
  • 1 punainen tuore chili
  • 1 salottisipuli
  • 350 g lohta
  • muut täytteet
  • 6 rkl majoneesia
  • kurkkua
  • pikkelöityä porkkanaa (ks. ohje alla)
  • pikkelöityä valkoretikkaa (ks. ohje alla)
  • tuoretta korianteria
  • srirachaa tai tuoretta chiliä ohueksi viipaloituna
  • patonki tai 6 kpl hot dog -sämpylöitä

Kuumenna pannu liedellä, mittaa sokeri ja vesi pannulle ja kuumenna kunnes seos alkaa muutta kullanruskeaksi. Varo polttamasta sokeria. Sekoita kalakastike, limen mehu ja vesi erillisessä astiassa ja kaada varovasti sokerin joukkoon pannulle.

Hienonna valkosipuli ja salottisipuli, leikkaa chili viipaleiksi. Lisää pannulle ja kuumenna noin minuutin ajan.

Poista lohesta nahka ja leikkaa patongin väliin sopivasti mahtuviksi paloiksi. Nosta lohet sitten pannulle ja paista molemmin puolin kypsäksi. Nosta lohet pois pannulta ja saosta tarvittaessa vielä kastiketta kuumentamalla hetken.

Kokoa sitten leivät. Jaa patonki kuuteen osaan ja viillä puolittain halki (tai halkaise sämpylät). Laita jokaiseen leipään ruokalusikallinen majoneesia pohjalle, lohenpalat päälle, hieman karamellikastiketta mukaan ja sitten vielä kurkkua, pikkelöityä porkkanaa sekä retikkaa, runsaasti tuoretta korianteria ja hieman chirachaa päälle. Tarjoa vielä lämpiminä. Piknikillä lohet kannattaa vaikka lämmittää nopeasti foliokäärössä.

Vappu piknik - riisinuudeli-salaatti, © avaruusasema.com

Vietnamilainen salaatti (4 annosta)

  • 50 g ohuita riisinuudeleita
  • 3-4 isoa paksoin (tai romainen) lehteä
  • 2-3 lollo rosson lehteä
  • 8 cm pätkä kurkkua
  • 1 kevätsipuli
  • pikkelöityä porkkanaa (ks. ohje alla)
  • pikkelöityä valkoretikkaa (ks. ohje alla)
  • sinimailasen versoja
  • tuoretta thai-basilikaa
  • tuoretta korianteria
  • tuoretta minttua
  • tuoretta vesikrassia
  • 1/3 tuore punainen chili
  • kastike
  • 1 punainen chili
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1/2 limen mehu
  • 1 rkl ruokosokeria
  • 1 tl riisiviinietikkaa
  • 2 rkl vietnamilaista kalakastiketta
  • tiikerirapuvartaat
  • n. 300-400 g raakoja tiikerirapuja (pakasteesta)
  • nokare voita
  • suolaa
  • mustapippuria
  • kastiketta (ks. yllä)

Aloita tekemällä kastike. Hienonna valkosipuli ja chili pieneksi hakkelukseksi. Jos haluat vähemmän tulista kastiketta voit jättää chilin siemenet pois. Siirrä hakkelus kulhoon, purista päälle limen mehu ja lisää muuta aineet. Sekoita ja tarkista maku (varo, voi olla tulista) ja jatka tarvittaessa lorauksella vettä. Siirrä jääkaappiin maustumaan siksi aikaa kun teet salaatin.

Valmista sitten riisinuudelit. Mittaa sopiva määrä nuudeleita kulhoon. Keitä vettä kattilassa tai vedenkeittimellä ja kaada nuudeleiden päälle. Anna muhia kolmisen minuuttia, kaada kuuma vesi pois ja jäähdytä huuhtelemalla kylmällä vedellä.

Pese kasvikset. Leikkaa salaatit poikittain pari senttiä läveiksi suikaleiksi, kurkku pitkittäin tikuiksi ja kevätsipuli kulmittain viipaleiksi. Lisää sitten  parista kohdasta pätkityt riisinuudelit, sinimailasen versoja sekä runsaasti yrttejä salaatin joukkoon.

Lorottele juuri ennen tarjoamista kastiketta salaatin päälle ja tarjoa tiikerirapuvartaiden (ks. seuraava kappale) kanssa. Koristele chili-viipaleilla.

Sulata ja huuhtele ravut hyvin ennen kypsentämistä. Kuori tarvittaessa (selkäpuolelta viiltäen) ja poista tumma suoli. Kuumenna pannu liedellä, lisää siihen nokare voita ja paista ravut molemmin puolin kypsäksi. Lapioi salaatille tehtyä kastiketta muutama teelusikallinen rapujen joukkoon. Rouhaise suolaa ja pippuria päälle. Anna jäähtyä ja pujottele vartaisiin.

Ota rapuihin pintaväriä grillillä (tai puhalluslampulla) vielä juuri ennen tarjoamista, voit myös halutessasi valmistaa ravut suoraan grillissä.

Vappu piknik - grillatut tiikeriravut, © avaruusasema.com

Vietnamilainen pikkelöity porkkana ja valkoretikka

  • 200 g porkkanaa
  • 200 g valkoretikkaa
  • 2,5 dl lämmintä vettä
  • 4 rkl valkoviinietikkaa
  • 2 rkl sokeria
  • 2 tl suolaa

Kuori porkkana ja valkoretikka. Pilko ohuiksi tikuiksi ja aseta porkkanat toiseen ja retikat toiseen kulhoon.

Kuumenna vesi pannussa, kattilassa tai mikrossa. Lisää valkoviinietikka, sokeri ja suola. Sekoittele kunnes sokeri on täysin liuennut veden joukkoon.

Kaada liuoksesta puolet porkkanoiden ja puolet retikoiden päälle. Siirrä jääkaappiin maustumaan vähintään noin tunniksi. Pikkelöidyt juurekset säilyvät jääkaapissa noin viikon ajan.

Vappu piknik, © avaruusasema.com

[pinit]

Ranskalainen maalaissalaatti

Ranskalainen maalaissalaatti, © avaruusasema.com

Heti kun ilmat näin keväällä lämpenevät, alkaa maistua kevyemmät ja kylmät ruoat. Kaupoissakin salaatit jo näyttävät heti paljon tuuheammilta ja runsaammilta kuin keskitalvella. Tällä kertaa valmistimme Ranskalaisen maalaissalaatin, joka on täydellinen piknik-eväs tai iltapala, kun salaatissa saa olla myös hieman ruokaisuutta. Raikkaat salaatinlehdet on täydellinen makupari kotimaisille luomu kananmunille ja pekonille. Ei ehkä ilmeisin yhdistelmä, kun puhutaan salaatista, mutta kannattaa ehdottomasti kokeilla. Perinteiseen versioon salaatissa kuuluu myös papuja, mutta nyt ei ole paras papuaika, joten jätimme ne pois.

Suurin osa vihanneksista, salaateista ja kasviksista on kaupoissa kotimaisia, mutta kannattaa olla tarkkana. Varmin tapa tsekata vihannesten kotimaisuus ja myös laatu, on sirkkalehtimerkki. Merkkiä saa käyttää vain ykkösluokan tuotteissa ja viljelijät sitoutuvat tuottamaan kasvikset mahdollisimman ekologisesti ja turvallisesti. Turvallisuus takaa hyvät olot työntekijöille, mutta se on tae myös meille asiakkaille. Esimerkiksi kasveja saa kastella vain puhtaalla vedellä, mikäli kasteluvesi osuu kasvin syötäviin osiin. Sirkkalehdellä merkittyjen kasvisten viljelijät noudattavat monisivuista laatutarha-ohjeistoa, jossa on säädettynä useita turvallisuuteen, puhtauteen ja ekologisuuteen liittyviä käytännön asioita.

Itseasiassa mikään muu merkki ei yllä yhtä korkeisiin laatukriteereihin kuin Sirkkalehtimerkki. Toinen elintarvikkeissa käytettävä merkki on sininen “Hyvää Suomesta” -merkki ja sitä saa käyttää kunhan tuote on 75%:sesti suomalaista alkuperää. Toki ymmärrettävää niissä ruokavalmisteissa, joissa käytetään muun muassa erilaisia mausteita, mutta merkki on tae kotimaisuudelle eikä se säätele viljelyyn liittyviä asioita. Mutta nyt itse asiaan eli tähän herkulliseen salaattiin, jota olemme valmistaneet jo useampaan otteeseen.

Ranskalainen maalaissalaatti, © avaruusasema.com

Ranskalainen maaalaissalaatti (ruokaisa annos kahdelle)

  • rucolaa
  • jääsalaattia
  • salanova-salaattia
  • 2 tomaattia
  • 10 kirsikkatomaattia
  • kevätsipuli
  • (vihreitä papuja)
  • 100 g pekonia
  • pala vaaleaa leipää kuutioituna
  • 3 kananmunaa
  • kastike:
  • 2 rkl hyvää oliiviöljyä
  • 1 rkl valkoista balsamicoa
  • 1 tl hunaja-dijon-sinappia
  • ripaus suolaa
  • ripaus mustapippuria

Pese ja kuivaa muutama lehti jääsalaattia, salanovaa (tai tammenlehvää, lollo rossoa) sekä reilu kourallinen rucolaa. Revi ne pienemmiksi paloiksi salaattikulhon pojalle. Leikkaa tomaatti lohkoiksi, puolita kirsikkatomaatit. Lisää kulhoon salaattien joukkoon. Pilko myös kevätsipuli muiden kasvisten joukkoon.

Halutessasi voit vielä lisätä vihreitä papuja salaattiin, mutta itse emme ole tätä tehneet. Perinteiseen ranskalaiseen salaattiin pavut kuuluvat, mutta mielestämme salaatista tulee aivan yhtä hyvää ilmankin. Keitä pavut ja jäähdytä jäävedessä heti kun ovat kypsiä.

Keitä kananmunat siten, että keltuainen on vielä löysä. Kiehuvaan veteen lisättyinä isot kananmunat kypsyvät juuri sopiviksi 7 minuutissa 40 sekunnissa.

Kuumenna paistinpannu ja paista hieman pienemmäksi paloiksi leikattu pekoni rapeaksi. Nosta pekonit pois pannulta ja siirrä talouspaperin päälle vetäytymään. Näin saat ylimääräisen rasvan pois ja pekonit pysyvät rapeina. Jäähdytä ennen salaattiin lisäämistä.

Älä kaada pekonin rasvaa pois pannulta vaan paista siinä leipäkuutiot krutongeiksi. Pidä pannu keskilämmöllä ja kääntele leivänpaloja kunnes ne ovat pinnaltaan kauniin ruskeiksi paahtuneita. Jäähdytä ennen salaattiin lisäämistä. Pekoninrasvassa paistettuina krutongeista tulee herkullisia, mutta voit käyttää paistamiseen myös oliiviöljyä. Lisää tällöin hieman suolaa ja pippuria mausteeksi.

Valmista vielä salaatinkastike. Mittaa öljy, balsamico ja sinappi pieneen lasiin tai kulhoon. Mausta suolalla ja pippurilla ja sekoita hyvin.

Lisää krutongit ja pekonit salaatin joukkoon. Lorottele kastike päälle ja sekoita varovasti nostellen. Puolita kananmunat ja nosta kulhoon salaatin päälle. Tarjoa heti.

Ranskalainen maalaissalaatti, © avaruusasema.com

blogirinki_logoYhteistyössä Kauppapuutarhaliitto.

[pinit]