Katselet juttuja tunnisteella "sienet"
30/01/11
Tryffeliöljyllä silattu tattirisotto
Viime syksyn hyvä tattisato meinasi meillä kaatua katastrofin puolelle, kuivatus epäonnistui ja jouduimme heittämään melkein kaikki herkkutattimme roskiin. Vanhemmillani kuivatus onnistui onneksi paremmin ja saimmekin heiltä ison purkillisen kuivattuja tatteja vielä myöhemmin syksyllä. Kun varsinaista kuivuria ei ole, osoittautui salaisuudeksi se, että tatit raaskii pilkkoa riittävän pieniksi paloiksi. Se on itseasiassa ihan järkevää myös jatkokäytön kannalta.
No, nuo kuivatut herkkutatit ovat tähän asti vain odotelleet kaapissa käyttöä, eilen raaskimme ensimmäisen kerran raottaa purkin kantta ja verottaa noin neljäsosan sisällöstä. Tuloksena tämä hieman tavanomaisesta tattirisotosta muunneltu versio. Ja herkullinen versio olikin, omasta mielestämme parasta mitä tattirisottorintamalla on tullut tehtyä. Hetken mielijohteesta annoksen päälle lorautettu tryffeliöljy oikein kruunasi ruoan, ja maistuu ne mökin metsistä kerätyt tatitkin varmasti kaupasta ostettuja paremmalta. :)
Tryffeliöljyllä silattu tattirisotto (4 annosta)
- 30 g kuivattuja herkkutatteja
- 2 valkosipulin kynttä
- 2-3 salottisipulia
- 2 rkl oliiviöljyä
- 50 g voita
- 3 dl risottoriisiä
- 1 dl kuivaa italialaista valkoviiniä
- 6 dl kasvislientä
- 50 g parmesania raastettuna
- suolaa
- mustapippuria
- hienonnettua (lehti)persiljaa
- tryffeliöljyä
Liota herkkutatteja kädenlämpöisessä vedessä noin tunnin ajan. Puserra kuiviksi talouspaperin välissä ja hienonna tarvittaessa pieniksi paloiksi. Hienonna valkosipuli ja salottisipulit hienoksi hakkelukseksi. Kuumenna öljy kasarissa, lisää sipulit ja kuullota niitä keskilämmöllä kunnes alkavat saamaan pehmetä. Lisää herkkutatit sekä puolet voista sipuleiden joukkoon ja jatka kuullottamista hetken aikaa. Lisää sitten risottoriisi kasariin ja kuullottele jatkuvasti käännellen noin viidenn minuutin ajan.
Kaada valkoviini pannulle sienten, sipulin ja riisin sekaan. Sekoittele ja anna alkoholin ja nesteen osittain haihtua. Annostele sitten kuumennettua kasvislientä pieninä annoksina risoton sekaan. Anna risoton kiehua liedellä noin 15-20 minuutin ajan, useasti sekoitellen. Seuraa kuinka riisi imee nestettä ja lisää aina tarvittaessa kasvislientä.
Kun risotto on kypsynyt al dente, vähennä lämpöä ja lisää toinen puolikas voista. Lisää myös raastettu parmesan, sekä hieman (n. 1/2 dl) hienoksi hienonnettua persiljaa. Sekoita, tarkista maku ja mausta suolalla ja mustapippurilla.
Tarjoa heti, risotto menee helposti ylikypsäksi. Jaa risotto lautasille, lorauta aavistus tryffeliöljyä annosten päälle ja koristele lopulta persiljasilpulla.
Kannattaa todella kokeilla tuota tryffeliöljyä tattirisoton kanssa. Maku sopii hienosti herkkutattien kanssa yhteen ja tuo annokseen ylellisen vivahteen. Herkkua!
Tattirisotto kaikessa herkullisuudessaan on pelkästään hieman tylsä ruoka, joten teimme sen kanssa alkupalaksi aina herkullisen tomaatti-mozzarella salaatin ja jälkiruoaksi söimme tiramisut. Aika italialainen lauantai-menu siis, varsinkin kun viinikin oli sieltä peräisin. Tiramisut tuli ostettua valmiina, mutta se on kyllä yksi niistä jälkiruoista joita pitäisi ehdottomasti joskus tehdä itse.
[pinit]03/10/10
Mökillä
Käytiin viikonloppuna mökillä rentoutumassa. Syksy on pohjoisemmassa jo pidemmällä, ruska alkoi olla ohi ja moni puu oli pudottanut jo lehtensä. Harmittavan harmaata oli, mutta onneksi ainakin sateilta vältyttiin.
Lauantaina käytiin muutama tunti pyörimässä lähimetsissä joista löytyi suppilovahveroita vaikka kuinka paljon. Keräsimme melkein viisi isoa korillista. Pakastin on taas pullollaan sieniä.
Tällä kertaa ei tehty sitä virhettä, että oltaisiin yritetty kuivata sieniä. Poistimme perkaamisen jälkeen sienistä vaan perinteisesti kosteutta paistinpannulla paistaen ja laitoimme pakastimeen sopivissa annospusseissa. Kanttarellejä löytyi myös vielä vähän, mutta muiden sienien aika alkaa olla ohi. Suppiksia kuitenkin löytyy vielä vaikka kuinka. Tämä vuosi on ollut hyvä sienivuosi.
[pinit]15/09/10
Sieniquiche
Tämän syksyn sadon edeltä jouduimme siivoamaan pakastintamme muun muassa edellisen sadon sienistä. Emme viitsineet tehdä tavallista sienipiirakkaa ja tämä sieniquiche tuli vastaan kuin tilauksesta. Resepti löytyi uusimmasta Glorian ruoka ja viini -lehdestä (6/2010). Usein suolainen piiras tulee tehtyä perinteiseen matalapohjaiseen vuokaan, mutta nyt “muodissa” näyttää olevan korkeareunaiset irtopohjaisessa vuoassa tehdyt piiraat.
Sieniquiche (Ø 20 cm irtopohjavuokaan)
suolainen murotaikina
- 3 3/4 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
- 1/4 tl suolaa
- 125 g voita
- 3 rkl kylmää vettä
täyte
- 100-150 g metsäsieniä
- 1-2 salottisipulia
- tilkka öljyä
- 1 tl sitruunanmehua
- mustapippuria
juusto-kananmunaseos
- 100 g juustoraastetta (Comté)
- 200 g ranskankermaa
- 2 kananmunaa
- mustapippuria
lisäksi
- alumiinifoliota
- 1 l kuivattuja herneitä
Tee ensin taikina. Sekoita suola ja jauhot. Nypi voi jauhojen sekaan. Lisää lopuksi vesi ja muotoile taikina palloksi. Kääri se kelmuun ja anna levätä jääkaapissa vähintään tunnin.
Hienonna sipulit ja pilko sienet. Säästä muutama kaunis sieniviipale piiraan koristeeksi. Paista sieniä ja sipuleita kunnes ylimääräinen vesi sienistä on haihtunut ja sipulit alkavat ruskistua. Jos sienet näyttävät kuivilta, lisää seokseen nokare voita. Lisää sitruunanmehu ja mausta täyte mustapippurilla ja tarvittaessa suolalla. Laita seos syrjään odottamaan.
Sekoita ranskankerma ja kananmunat keskenään. Lisää joukkoon juustoraaste sekä mausta mustapippurilla. Laita jääkaappiin hetkeksi odottamaan.
Kauli taikina noin 1/2 senttiä paksuksi levyksi ja vuoraa sillä voideltu korkeareunainen irtopohjavuoka. Painele taikina vuokaan ja laita päälle alumiinifolio. Kaada vuoka täyteen kuivattuja herneitä, jotta taikinan seinät pysyvät esipaiston ajan pystyssä. Paista pohjaa 10 minuuttia 200 asteessa. Ota herneet pois vuoasta, pistele taikinaan haarukalla reikiä ja paista sitä vielä muutama minuutti kunnes pohja hieman ruskistuu.
Nostele sienipaistos piiraan pohjalle ja kaada päälle juusto-kananmuna seos. Paista quichea noin 30 minuuttia 200 asteessa kunnes pinta alkaa hieman ruskistua. Lisää säästämäsi sieniviipaleet piiraan päälle ja paista vielä muutama minuutti kunnes sienet ovat kauniisti ruskistuneet. Tarjoa lämpimänä tai kylmänä.
Piiraasta tuli oikein maukasta. Harmillisesti se valmistui vasta myöhään illalla. Maa-artisokkakeiton tapaan luonnonvalossa kuvaaminen ei ollut enää mahdollista, koska ulkona oli pilkkopimeää. Keksimme hyödyntää valokuvaaja Kristiina Hemmingiltä saamaamme vinkkiä. Valaisimme piiraan ohjaamalla salamavalon valkoisen seinän kautta. Lisäksi ohjasimme toisesta suunnasta valoa valkoisella kartongilla. Ainakin omasta mielestämme lopputuloksesta tuli hyvin päivänvalomainen. Järjestelystä on kyllä luvassa tarkempi selostus hieman myöhemmin.
[pinit]



