Katselet juttuja tunnisteella "sienet"
04/10/11
Tulinen suppilovahverokeitto
Kuten jo vähän aikaisemmin varmasti kävi ilmi, on meillä vähintään riittävästi suppilovahveroita säilöttynä pahan päivän varalle. Ja vielä viime sunnuntaina isäni toi jälleen ison korillisen lisää juuri metsästä poimittuja suppiksia. Suurin osa näistäkin kuivattiin, mutta osa otettiin sivuun sienikeittoa varten. Emme halunneet tehdä tavallista kermaista keittoa vaan kokeilla jotain uutta. Molemmat kun olemme flunssassa niin jotain mausteista teki mieli.
Maku-lehden resepteistä löytyi tomaattinen ja mausteinen keitto, joka vaikutti riittävän poikkeavalta. Hieman kuitenkin vielä virittelimme keittoa oman näköiseksemme.
Tulinen suppilovahverokeitto (4-6 annosta)
- 250 g suppilovahveroita
- 2 punasipulia
- 1 salottisipuli
- 3 valkosipulin kynttä
- 2 rkl voita
- 2 tl sambal oelek -tahnaa (chilitahnaa)
- 2 rkl vehnäjauhoja
- 2 prk (á 400g) tomaattimurskaa
- 5 dl vettä
- 1,5 rkl hunajaa
- 1 tl suolaa
- 0,5 tl timjamia
- turkkilaista jogurttia
Puhdista ja pilko suppikset. Hienonna sipulit ja valkosipuli.
Sulata voi suuressa kattilassa ja paista sieniä keskilämmöllä kunnes niistä ei enää juuri irtoa nestettä. Lisää sipulit ja valkosipuli kattilaan ja kuullota kunnes ne alkavat pehmetä. Lisää joukkoon sambal oelek ja vehnäjauhot ja sekoita hyvin.
Kaada tomaattimurska ja vesi kattilaan. Mausta hunajalla, suolalla ja timjamilla. Keitä miedolla lämmöllä noin vartin ajan. Tarkista maku ja lisää suolaa sekä mustapippuria tarvittaessa.
Annostele keitto lautasille ja tipauta juuri ennen tarjoamista jokaiseen annokseen ruokalusikallinen turkkilaista jogurttia. Se leikkaa kivasti keiton tulisuutta ja tuo vastapainoa muuten hieman hallitsevalle tomaattisuudelle.
Käytimme tomaattimurskana purkillisen Muttin Polpaa ja toisen purkitettuja pilkottuja luomu-tomaatteja. Polpasta tuli kivaa sakeutta ja tuosta toisesta taas mukavaa rakennetta keittoon.
Keitto oli sopivan tulista, sopii hyvin flunssaisena nautittavaksi. Oikein hyvä vaihtoehto tavalliselle kermaiselle sienikeitolle. Varmasti tullaan tekemään uudestaankin. Niin ja turkkilainen jogurtti kruunaa ruoan, sitä ei kannata jättää pois.
[pinit]02/10/11
Sienisatoa
Käytiin vihdoinkin eilen hakemassa Stockmannilta säilytyspurkit syksyn sienisadolle. Purkit ovat Casa Stockmann sarjaa ja toivottavasti sellaisia, joissa kuivatut sienet säilyvät hyvinä. Halusimme kirkkaat, mahdollisimman neliskanttiset ja pinottavat ilmatiiviit purkit ja nämä täyttivät vaatimukset oikein hyvin.
Purkeissa on tämän syksyn satoa, lähinnä suppilovahveroita yhtä kantarelli-purkkia lukuunottamatta. Mökkiseudulla tämä vuosi oli huono tattivuosi, joten niitä ei valitettavasti tänä vuonna saatu säilöttäväksi asti. Sienistä osa on itse keräämiämme, mutta suurin osa on saatu vanhemmiltani. Tänään saimme taas yhden muovikassillisen lisää kuivuriin laitettavaksi. Kyllä näillä taas yhden vuoden pärjää. :)
Kuivurimme on muuten toiminut oikein hyvin myös sienien kuivauksessa. Emme ole edes pilkkoneet sieniä kovin pieniksi, mutta silti kuivaa tulee muutamassa tunnissa. Pitää vaan muistaa kierrättää tasoja alhaalta ylös, ylin taso kuivuu aika hitaasti, kun taas alin ihan tunnissa-parissa.
[pinit]17/08/11
Kermainen sienikeitto
Emme ole itse vielä ehtineet sienimetsälle, mutta saimme ihanaksi yllätykseksi Mikon vanhemmilta taas purkin kuivattuja kanttarelleja ja tatteja. Suunnittelimme aluksi tekevämme keiton pakkasessa löytyvistä suppilovahveroista, mutta päätimmekin valmistaa keiton kuivatuista sieniestä. Olemme harkinneet vihanneskuivurin hankkimista, mutta minne kaappiin sekin mahtuisi. Osaako joku suositella hyvää vihanneskuivuria?
Kermainen sienikeitto (4 annosta)
- 1 dl kuivattuja sieniä tai 1/2 l tuoreita
- 2-3 salottisipulia
- 1 valkosipulinkynsi
- voita
- merisuolaa
- mustapippuria
- 1 dl kuivaa valkoviiniä
- 2 dl kermaa
- 8 dl vettä
- kasvisfondia
- 3 rkl vehnäjauhoa
- 100g Philadelphia juustoa
- (tryffeliöljyä)
Liota kuivattuja sieniä kunnes ne ovat pehmeitä. Paista silputtuja sipuleita ja sieniä voissa kattilassa kunnes sipulit alkavat hieman ruskistua. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää joukkoon valkoviini ja anna alkoholin haihtua. Lisää vehnäjauho ja sekoita hyvin. Lisää heti tämän jälkeen vesi ja kasvisfondi. Kun fondi on sekoittunut lisää kerma ja kun keitto on jälleen kuumaa Philadelphia juusto.
Kun keitto alkaa olla valmista, aja keitto vielä sauvasekoittimella tai blenderillä samettiseksi. Tarkista maku ja lisää mausteita tarvittaessa. Maun kruunaa annoksen päälle lorautettu tryffeliöljy.
Keitto oli todella hyvää ja tätä teemme varmasti uudestaan! Keiton voi tehdä mistä tahansa kotimaisista metsäsienistä. Herkkusieniä ei tähän kannata laittaan. :) Kuvan tuoreet kanttarellit pääsivät karppipizzan päälle. Siitä tulossa reseptiä myöhemmin.
[pinit]



