Katselet juttuja tunnisteella "sienet"

Resepti: Tattipasta kanttarelleista

Valmistelut: 10 minuuttia
Valmistus: 10 minuuttia
4 annosta

  • 500 g pastaa (pappardelle, tagliatelle, fettucine)
  • n. 200 g tuoreita herkkutatteja (tai muita metsäsieniä)
  • 2 sipulia
  • 1-2 valkosipulinkynttä
  • 25 g voita
  • 2 rkl kylmäpuristettua oliiviöljyä
  • 1 dl italialaista hyvää valkoviiniä
  • 2 dl kermaa
  • 200 g kirsikkatomaatteja
  • tuoretta rouhittua mustapippuria
  • rouhittua merisuolaa
  • sileälehtistä persiljaa
  • parmesaanilastuja

Parhaiten tähän yksinkertaiseen, mutta sienten maun herkullisesti esiin tuovaan pastaan, käytettäväksi sopivat tuoreet herkkutatit. Myös muut miedot metsäsienet toimivat, esimerkiksi näin (kokkaushetkellä) ennen tattikautta käytetyt kanttarellit. Pastaksi sopii erityisesti nauhapastat.

Keitä pasta väljässä runsaastisuolatussa vedessä al dente.

Viipaloi tai paloittele sienet, silppua sipulit ja murskaa valkosipulin kynnet. Kuumenna pannulla voi ja öljy. Kuullota sipuleita ja sieniä rasvassa kunnes sipuli on kullankeltaista ja suurin osa nesteestä poistunut sienistä. Lisää viini ja kerma. Mausta mustapippurilla ja suolalla. Keitä 5 minuuttia. Lisää lopuksi halkaistut kirsikkatomaatit ja osa silputusta persiljasta. Lämmitä hetki.

Sekoita kastike pannulla pastan kanssa ja tarjoa lehtipersiljasilpun sekä parmesaanilastujen kanssa.

[pinit]

Resepti: Pastasalaatti savulohen ja marinoitujen herkkusienien kera

Valmistus: 15 + 30 minuuttia
4 annosta

  • 3-4 kpl valkosipulin kynttä
  • 0,75 dl oliiviöljyä
  • 1 tl hunajaa
  • 0,5 rkl viinietikkaa
  • 0,5 tl timjamia
  • 1 tl rosépippuria
  • 200 g herkkusieniä paloina
  • 1 ruukku jääsalaattia
  • 1 kpl keltainen paprika
  • 3 kpl kevätsipuli
  • 100 g kirsikkatomaatteja
  • 125 g mozzarellaa
  • 150 g kylmäsavustettua lohta
  • 3 rkl tuoretta basilikaa
  • 200 g pastaa (esim. penne, fusilli)

Valmista aluksi marinadi herkkusienille. Kaada kulhoon oliiviöljy, sekoita sekaan hienonnettu valkosipuli, hunaja, viinietikka, timjami sekä murskatut rosépippurit. Sekoita hyvin. Lisää sitten joukkoon myös paloitellut herkkusienet. Anna sienten maustua jääkaapissa noin puoli tuntia.

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaisesti suolatussa vedessä al dente. Pastan kiehuttua huuhtele se runsaalla kylmällä vedellä ja aseta hetkeksi sivuun kuivumaan. Revi huuhdellut salaatit kulhoon, lisää halkaistut kirsikkatomaatit ja paloiteltu paprika. Lisää myös kevätsipuli (voit käyttää myös purjoa), lohi suikaleina, mozzarella paloina sekä revitty basilika. Yhdistä lopuksi sienet ja pasta salaattiin. Koristele muutamalla basilikan lehdellä. Tarjoa kermaviiliin tai ruokajogurttiin tehdyn yrttikastikkeen kera.

Jos teet salaatin valmiiksi hyvissä ajoin ennen tarjoamista kannattaa kala, sienet ja mozzarella jättää erilleen ja lisätä salaattiin vasta tarjoamisvaiheessa.

[pinit]