Rikhard von Trappe
Kuukausittain kokoontuva ravintolakerhomme suuntasi maaliskuussa Hans Välimäen luotsaamaan hiljattain Rikhard’sista Rikhard Von Trappeksi muuttuneeseen ravintolaan. Belgialaistyyliseksi bistroksi itseään tituleeraava paikka oli saanut ennakkoon kehuja ja ruokalistakin näytti oikein hyvältä simpukoineen, fish’n’chipseineen ja belgialaisine vohveleineen. Rikhard’sissa kävimme viime syyskuussa ja tykkäsimme, ruoka oli herkullista, klassista pubiruokaa, palvelu hyvää ja paikka muutenkin mukavan kotoisa. Ravintolasalissa ei valtavia muutoksia ollut tehty ja mm. jo mainittu fish’n’chips löytyi jo edellisen ravintolan listalta. Tämä antoi odottaa, että ravintola jatkaisi hyvin pitkälle samalla linjalla kuin Rikhard’s. Odotukset olivat siis korkealla.
Seurueeseemme kuului tällä kertaa lisäksemme vain Hanna ja Nata, mutta tämä ei menoa hillinnyt, naurua ja hulvatonta juttua riitti. Hanna ehti jo vierailustamme kirjoittaa, Nata ei tällä kertaa tainnut viitsiä. Mekin mietimme hetken, että viitsimmekö. Negatiivisista kokemuksista kun ei yleensä jaksa kirjoittaa. Kuten tuli jo todettua olivat odotukset korkealla, eivätkä ne siis valitettavasti täyttyneet.
Illallinen alkoi meidän osaltamme etanoilla ja ankanmaksapateella. Patee oli herkullista, mutta sen kanssa tarjotut kirsikat muistuttivat eineskirsikoita eikä maalaisleipäkään ollut maalaisleipää oikein nähnytkään. Kuivaksi paahdettu leipä muistutti lähinnä kaupan valmiiksi viipaloitua vuokaleipiä. Etana-annos oli aika pieni, eikä makua oikein löytynyt. Pettymys siis sekin.
Pääruoaksi Tia otti minun Rikhard’sin aikana vuolaasti kehuman fish’n’chipsin, kun minä päädyin tilaamaan kukonpoikaa ja mausteista kukkakaalia. Molempiin annoksiin kuului belgianperunoita, kuten ranskalaisia von Trappessa kutsutaan. Itse emme hirveästi tykästyneet näihin paksuihin, pinnalta (juuri ja juuri) rapeisiin, mutta sisältä lötköihin perunoihin. NYT:in toimitus näistä taas tykkäsi, joten makukysymys varmaan, ainakin osittain. Itse olisimme tykänneet hieman ohuemmista tikuista.
Kukonpoika oli kyllä herkkua, ohessa tarjottu kukkakaalimuru (?) poppareineen jäi jotenkin irralliseksi, eikä bernaisekaan oikein löytäyt paikkaansa annoksessa, suolakin puuttui. Fish’n’chipseissä kala oli myös mukavan rapsakkaa ja maukasta, ainoa miinus noista perunoista, joihin olisi muuten myös voinut vähän ripsauttaa suolaa.
Jäkkäriksi otimme belgialaiset vohvelit. Itse vohvelit olivat rapsakat ja maukkaat, mutta täytteissä oltiin kyllä menty sieltä missä aita on matalin. Toki tuoreiden marjojen vaatiminen talvella on vähän kohtuutonta, mutta löllöt pakastemansikat voisi jättää silti suosiolla pois. Tilalle vaikka ihan rehellistä hilloa. Ja purkista suoraan tullut suklaakastike ei myöskään saa hurraahuutoja osakseen.
Hieman jäi valju olo tästä ravintola-visiitistä. Palvelu pelasi, paikka oli viihtyisä, mutta hinta-laatusuhde ei ollut kohdallaan. Ruoassa mentiin välillä ketjuravintola-luokassa, mutta hintaa annoksilla kuitenkin oli. Linjattomuus myös vaivasi, itse emme aivan löytäneet sitä mitä belgialaisella laadukkaalla bistrolla ymmärrämme. Konsepti voisi toimiakin, mutta toistaiseksi asioissa oli oiottu vähän liikaa.
