Maistelemassa viinejä Maximilian J. Riedelin opastuksella

Meille tarjoutui eilen Decanterin tarjoamana hieno tilaisuus päästä maistelemaan viinejä Riedel-lasitalon edustajan, suvun nuoren vesan Maximilian J. Riedelin johdolla. Tilaisuus oli ainutkertainen nimenomaan itse lasisuunnittelijan ja yrityksen Pohjois-Amerikan toimintojen johtajan läsnäolon takia. Tilaisuuden päätarkoitushan oli Riedelin Vinum XL -sarjan lasien promoamisen ohella kertoa siitä millä tavalla dekantointi eli karahvin käyttö ja tietenkin se lasivalinta vaikuttaa viiniin, sen makuun, tuoksuun ja viinistä nauttimiseen kokonaisuutena. Tästä tastingin nimi Experience Your Senses:kin kertoo. Kyseessä oli muuten tiettävästi suurin Suomessa järjestetty yksittäinen viinitasting, osanottajia oli useampi sata.

Lyhyen Decanterin edustajan esittelyn ja pohjustuksen jälkeen päästiinkin pian asiaan. Lopun aikaa olikin äänessä herra Riedel itse. Ennen maistelun aloittamista Riedel kertoi omasta tavastaan nauttia viinejä, siitä kuinka kokonaiselämyksessä tärkeintä on pitää asiat tasapainossa. Juuri tähän viinien tasapainoisuuteen pyritään eri rypäleille suunnitelluilla uniikeilla laseilla. Lasin muoto, koko ja suuaukon koko vaikuttavat merkittävästi siihen miten viinin maku aistitaan. Muodon ja oikean koon avulla tuodaan esille viinin hienostunut tuoksu samalla peittäen pistävä alkoholi. Pienellä tai suurella ja oikein muotoillulla suuaukolla puolestaan varmistetaan oikea suutuntuma. Ensivaikutelma on tärkeintä viinin maistamisessa ja juuri siihen pyritään suuaukon muotoilulla vaikuttamaan. Sillä mihin kohtaan suuta ensimmäinen viinitilkka osuu on huomattava merkitys aistikokemukseen.

Tilaisuuteen saapuessamme pöydälle oli katettu kuusi erilaista lasia, neljässä viiniä, yhdessä vettä ja yksi tyhjänä. Tasting aloitettiin luonnollisesti valkoviineillä. Ensimmäisenä oli vuorossa Vinum XL Riesling Grand Cru / Sauvignon Blanc –lasista tarjoiltu Uusi-Seelantilainen, pirteä, raikkaan hapokas ja trooppisen hedelmäinen Jackson Estate Sauvignon Blanc 2009 (Alko 586067). Toisena viininä maisteltiin runsasta, kypsän hedelmäistä chardonnayta Marimar Torre Chardonnay Don Miguel 2005, joka on peräisin Kaliforniasta. Viiniä maistettiin tietenkin saman Vinum XL sarjan Montrachet-tyyppisille chardonnay:lle suunnitellusta lasista. Tämän jälkeen siirryttiinkin punaviineihin, joista ensimmäisenä pääsimme kokeilemaan itselleni aina niin haasteellista Pinot Noir:ia Drouhin Oregon Pinot Noir 2006. Runsas, ryhdikäs ja elegantti viini maistettiin tietenkin saman sarjan Pinot Noir -lasista. Viimeisenä viininä, kunnioitettavan kookkaasta Cabernet Sauvignon -lasista, maistettiin Château Carsin Cuvée 2005 (Carsinshop). Tiivis, mausteinen ja tummasävyinen Bordeaux on valmistettu Merlot-, Cabernet Franc- ja Malbec- rypäleistä.

Pöydälle katetut lasit avasivat merkityksensä jo heti ensimmäisen viinin kohdalla. Kaikki viinit maistuivat ja tuoksuivat erittäin hyviltä niille tarkoitetuista laseista. Muovimuki puolestaan pilasi viinin kuin viinin, aromit katosivat, tuoksu oli mitäänsanomaton eikä kunnon suutuntumaa saanut millään. Kokeilimme myös maistella viinejä toisille lajikkeille muotoilluista laseista. Väärä muoto korosti viinin huonoja puolia – alkoholin maku nousi päällimmäiseksi, viineistä tuli hyökkääviä ja varsinkin Pinot Noir muuttui käytännössä juomakelvottomaksi. Eroa ei oikein ollut uskoa todeksi. Itse olemme tähän asti pitäneet lajikekohtaisia laseja hieman turhana hifistelynä, mutta emme pidä enää. Tasting oli kyllä omalla kohdallamme silmät avaava kokemus, selvisi sekin miksi Pinot Noirin kanssa on ollut hieman haasteita.

Hauskana sivujuonteena Maximilian Riedel esitteli, dekantoinnin tärkeydestä puhuessaan, suunnittelemaansa käärmeen ja Porsche 911:n turbon välimaastoon muodoiltaan sijoittuvaa Eve dekantteria/karahvia. Hyvin vaikuttavan dekantterin toiminnasta pääsee käytännössä perille vain katsomalla Riedelin oman esittelyvideon aiheesta. Noin 400 euron hankintahinta kuitenkin hieman rajoittaa ostoinnostusta.

Upeana yllätyksenä saimme vielä ottaa mukaamme tastingissä käyttämämme neljä Riedel-lasia. Niistä tullaan varmasti maistelemaan taas ihan uudella innolla erilaisia viinejä. Olimme muutenkin erittäin otettuja saamastamme mahdollisuudesta ja tyytyväisiä oppimastamme uudesta. Tilaisuus oli erittäin antoisa ja silmät avaava. Onneksi ajauduimme myös ikään kuin vahingossa aivan etuosaan istumaan, tilaisuus olisi varmasti ollut aivan erilainen kokemus suuren salin takaosasta käsin.

7 kommenttia juttuun "Maistelemassa viinejä Maximilian J. Riedelin opastuksella"

[…] pidin aikoinaan koko viinilasin vaikutusta lähinnä huuhaa-juttuna, kunnes aikoinaan kävimme Riedelin viinilasi-tastingissä. Siellä sai käytännössä huomata kuinka suuri merkitys lasilla […]

Avaruusasema » Blogin arkisto » Brunssilla Pastiksessa ja vähän viinilaseista kommentoi Dec 17 13, 20.27.

Mahtava juttu! Olisi kyllä luullut, että teillä jos kenellä olisi ollut Riedelit jo käytössä. Mutta huojentavaa, että tekään ette tiedä ihan kaikkea. :)

Itse olen ollut samantyyppisessä (joskin huomattavasti pienemmässä mittakaavassa!) lasitastingissa, ja sen anti on parasta, mitä olen aikuisiälläni oppinut! Kävimme nelisen vuotta sitten Tampereella Keittiöelämää-nimisessä liikkeessä (suosittelen piipahtamaan, jos vierailette täälläpäin) ja siellä suositeltiin Riedeleitä. Meistäkin lasijuttu kuulosti vähän erikoiselta, mutta tovin kuluttua kävimme tastingissa ja silmät (tai oikeastaan nenä ja suu)avautuivat. Samana syksynä menimme naimisiin ja saimme erilaisia Riedeleitä (Vinum) lahjaksi. Tälläkin hetkellä käytetyin ja hyödyllisin lahja, mitä ollaan koskaan saatu. Oikeasta lasista edukkaampikin viini maistuu oivalliselle (mm. se kympin pinot noir) Koittakaapas joskus testata konjakkia, se vasta onkin yllätys!

Onnittelut viinilasien saamisesta, siinä on hyvä alku uudelle keräilykohteelle! Ne nätit iittalat voi jättää sitten vesilaseiksi. ;)

m-a kommentoi 16/06/10, 11.04

Kuulostaa oikein hienolta tapahtumalta! Varsinkin vertailu lasien ja muovimukien välillä oli kiinnostavaa, harvemmin oikeastaan tulee mietittyä, että eri valkoviineille tai eri punaviineille käyttäisi eri laseja. Olisikin kiva saada teiltä jonkinlainen kuvien sävytteinen postaus vielä viinilasivalinnoista, eli millaisia itse ostaisitte nyt esim. Riedeliltä? Eli vähän vinkkejä siitä, millaisilla laseilla pääsisi hyvin alkuun viininmaistelussa kotioloissa. :)

Adalmina kommentoi 16/06/10, 20.36

Ei kaikkea voi tietää. :)

Oli todella silmät avaava kokemus tuo maanantain tasting. Menee kyllä viinilasit uusiksi tämän seurauksena. Onneksi saatiin kuitenkin ne oman maun kannalta kaikista olennaisimmat lasit nyt meille itsellemme, vieraathan voi juoda vähän huonommista laseista. :P

Vinum ja Vinum XL -sarjojen erohan on vaan koossa, XL:n lasit ovat huomattavasti suurempia esim. Cabernet Sauvignon -lasiin mene 1,5 pullollista viiniä! Kokoa on Riedelin mukaan kasvatettu erityisesti uuden maailman viinien korkeampien alkoholiprosenttien takia, suuremmat prosentit vaativat enemmän tilaa, jotta viinin ominaisuudet eli maku, tuoksu ja tuntuma pysyvät optimaalisina. Hieman pienempi esim. Vinum-sarja kyllä houkuttaisi enemmän, että saisi lasit mahtumaan kaappiinkin. :)

Vielä ei uskalleta kyllä vinkkejä lähteä antamaan, pitää kokeilla omia suosikkiviinejä noilla uusilla laseilla ja katsoa sitten siitä eteenpäin. En kyllä usko, että kovin paljon vikaan menee jos vain sokkona hankkii ne omien suosikkirypäleistä tehtyjen viinien nauttimiseen tarkoitetut lasit. Tuo tilaisuudessa nautittu Pinot Noir oli kyllä järisyttävin kokemus noista. Jotenkin voisi siis kuvitella nimenomaan tuosta rypäleestä tehtyjen viinien hyötyvän erityisesti sitä varten suunnitelluista laseista… Mutta palaamme kyllä aiheeseen kun kokemusta karttuu. :)

Mikko kommentoi 16/06/10, 22.32

Minua houkuttaisi tuon tasting-kokemuksen perusteella etenkin nuo Pinot Noir-lasit. Ja ovathan ne kauniitkin! Ajattelimme järjestää Jukan kanssa oman tastingin lauantaina ja pohdiskella tätä viinilasiasiaa. Työkaveri suositteli tasmanialaisia Pinot Noir viinejä.

Merituuli kommentoi 17/06/10, 12.15

Pinot Noir on itselleni ollut ainakin aina hieman haasteellinen lajike. On ollut aina vaikea päättää tykkäänkö vai enkö tykkää. Sama viini on voinut maistua ensimmäisellä kulauksella taivaalliselta ja seuraavalla taas tunkkaiselta.

Tuo tastingin Pinot Noir tuosta lasista oli kyllä jotain aivan muuta, hienostunutta, ryhdikästä, intensiivistä, mutta samalla kuitenkin jopa hedelmäistä. Itsellä tämä avasi taas kiinnostuksen kyseistä rypälettä kohtaan. Varmaan pienimuotoiset tastingit täälläkin edessä. Suosituksia saa laittaa tulemaan. :)

Mikko kommentoi 18/06/10, 9.30

Adalmina: Riedelin sivuilla on tosi hyvät opasteet eri lasisarjojen yksilöihin ja samasta lasista voi toki juoda useampaa eri rypälettä. Meillä on burgundy, bordeaux ja riesling-laseja sekä pari konjakkilasia. Niillä ollaan pärjätty tosi hyvin. Jo jonkin aikaa on tehnyt mieli montrachet-laseja, joten ne ovat varmaan seuraava hankinta. Täytyy vaan ensin järjestää tilaa niille. :)

m-a kommentoi 18/06/10, 14.22