Luonnonkosmetiikkaa ranskalaisittain
Olen löytänyt aivan ihania uusia kosmetiikka- ja meikkituotteita. Kaikki alkoi siitä kun kävin Katjan meikkikonsultaatiossa muutamia viikkoja sitten. Sieltä lähdin upea meikki kasvoillani ja uusia meikkejä laukussa. Tämä kaikki sattui niin sopivaan aikaan, sillä minulla oli lähes kaikki vanhat meikit ja puhdistusaineet loppu, joten nyt oli sopiva hetki kokeilla jotain uutta. Kokeiltu on ja olen vallan ihastunut näihin. Nämä päihittävät Diorit ja Lancomet mennen tullen ja kaiken lisäksi hinta on noin kolmasosan.
Ylimmässä kuvassa on L’atelier des Délices puhdistustuotteita. Sitruunakakun tuoksuinen kasvojen ja meikin puhdistusgeeli, hedelmäisen mantelin tuoksuinen kasvovesi, macaronin tuoksuinen kasvonaamio ja toffeen tuoksuinen vartalonkuorinta. Kaikkia muita olen jo ehtinyt kokeilla paitsi kasvonaamiota. Meikit lähtee noin vain hieromalla kasvoihin vaahtoavaa puhdistusgeeliä kevyesti. Pumpulilapulla hankaamista ei siis tarvitse tehdä. Puhtaasta lopputuloksesta kertoo myös se, että pesun jälkeen kasvoveden pumpulilappu ei muutu likaisen väriseksi. Kasvot ovat todella virkistyneet ja puhtaat tämän hoidon jälkeen.
Pesun jälkeen tarvitaan kosteutusta ja se hoituu Terre d’Oc -tuotteilla. Katja suositteli minun kohta kolmekymmentä (Iiik!) vuotiaalle iholleni Terre d’Ocin Intia-linjaa, jonka pohjana on käytetty granaattiomenaa. Voiteet ovat hyvin antioksidanttipitoisia sekä ihoa kirkastavia ja elvyttäviä. Intia-sarjan lisäksi Terre d’Ocilta löytyy Marocco, Bali, Japani ja Burkina Faso sarjat. Intian kaveriksi hankin Japani-sarjasta kevätkukkia sisältävän anti-age silmänympärysvoiteen, joka on siis tuo puhkipalanut putkilo tuossa kuvan alareunassa. :)
Vasemmalla oleva pieni pumppupullo sisältää kasvoseerumia, jota levitetään kosteusvoiteen alle. Kesellä oleva purnukka sisältää kuorintavoiteen kasvoille. Sen vieressä on heleyttävä päivävoide ja etualalla oikealla vaalean beige purnukka on meikinpohjustusvoide. Tällä hetkellä laitan päiväksi vain seerumin ja meikinpohjustusvoiteen ja yöksi seerumia ja päivävoidetta.
Ja sitten meikkeihin, jotka ovat luonnonkosmetiikkamerkeiltä Couleur Caramel ja Terre d’Oc. Vasemmalla Couleur Caramel luomivärejä, joita on muuten myytävänä varmaan yli sataa erilaista väriä. Pienet napit ovat saman sarjan silmänympärys- ja peitevoide. Silmänympäryspeitevoide on huippu, sillä saa piiloon niin tummat silmän aluset kuin siniset suonet luomista. Terre d’Ocin mineraalimeikkivoide päihittää Baremineralsin mennen tullen. Tässä jo ihan ohut kerros tekee ihosta tasaisen värisen. Eniten epäilin luonnonkosmetiikkaista ripsiväriä, mutta sekin osoittautui aivan huipputuotteeksi. Pysyy hyvin, eikä valu edes tihkusateessa.
Ja sitten koko komeuden päälle suihkaus Honoré des Prés 100% luonnonantimista valmistettua tuoksua. Sain tuoksusta pienen näyteputkilon mukaani Katjalta ja jäin heti koukkuun ja tilasin itselleni koko purkin. Pakkaus oli mainio hillopurkki. Tämä tuoksuu aivan marsipaanilta. Tuoksu on makea, mutta samaan aikaan raikas ja puhdas. Tätä ei voi vastustaa. :)
Nämä tuotteet oikeasti maksavat noin kolmasosan siitä mitä Diorit, Lancomet ja sun muut. Kaiken lisäksi iho tuntuu niin paljon virkeämmältä ja paremmalta näiden jälkeen, joten tuskin palaan enää koskaan Stockmann Beautyyn. Näissä ei ole siis käytetty lainkaan myrkyllisiä aineita. Itselläni punoitti ja kirveli silmät aina hurjasti meikinpesun jälkeen, ei enää. Kaiken lisäksi pakkaukset ovat kauniita eli siitäkään ei tarvitse luopua siirtyäessä puhtaaseen kosmetiikkaan.
Ja mistä näitä sitten saa. Katja Kokolta ja hänen työkumppaniltaan Jutalta. Tällä hetkellä vielä ainoastaan heidän toimitilaltaan, mutta uskoisin että he saattavat myyvät näitä kohta myös netissä. ;) Ps. Tämä ei ollut maksettu mainos.
7 kommenttia juttuun "Luonnonkosmetiikkaa ranskalaisittain"
Jolie – puhdasta kauneutta | Avaruusasema kommentoi Feb 19 13, 17.47.[…] Kirjoitin tasan kaksi kuukautta sitten, kuinka oikein hurahdin yhdellä kertaa luonnonkosmetiikkaan käytyäni Katjan meikkikursilla ja niillä jäljillä ollaan edelleen! Olen ollut enemmän kuin tyytyväinen kaikkiin kokeilemiini luonnonkosmetiikkatuotteisiin. Nyt on syytä iloita, sillä ihanat naiset Katja ja Jutta ovat juurikin avanneet oman kauneuteen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin keskittyvän sivustonsa sekä verkkokauppansa – Jolien. Nämä naiset jättivät päivätyönsä ja lähtivät toteuttamaan unelmiaan. Rohkeaa, vai mitä! […]
Anu kommentoi 27/04/12, 19.35Onneksi myös oma ‘hovihoitajani’ Heidi Lifestoryssä, käyttää noita meikkejä :)Kasvohoidossa käyttää Frantsilan tilan yrttihoitoja, tutui hyvältä ja jätti hehkeen lopputuloksen, seuraavana päivänälin iho tuntui ja näytti hyvältä.
Anna kommentoi 27/04/12, 19.43Mäkin kävin Katjan meikkikoulussa. Oli kyllä huippua! Mä panostin näihin Couleur Caramel -tuotteisiin. Ei jaksais odotella Jolien aukeamista. ;)
Jutta Ruonansuu kommentoi 27/04/12, 20.15Voi ihanat, kivaa kuulla, kun tekin olette noin fiiliksissä! :)
Katja kommentoi 27/04/12, 21.57Olipas kiva lukea näin ihania fiiliksiä ja katsoa tosi kauniita kuvia tuotteista :) Kiva kun kävit kurssilla ja kiitos tästä palautteesta! :)
Jatta kommentoi 27/04/12, 22.19Niin herkullista katseltavaa sekä luettavaa.. ai ai että tuo nettipuoti avautuis piakkoin, niin pääsis shoppaileen :)